Muistatko, kun vuoden 2019 joulukuussa emme malttaneet odottaa, että vuosi vihdoin loppuisi ja uusi alkaisi? Tuntui huojentavalta ajatukselta aloittaa vuosikymmenen täynnä intoa ja uusia mahdollisuuksia. Mitä onkaan ensimmäisten kuukausien aikana oikein tapahtunut? 10 miljoonaa hehtaaria metsää paloi Australiassa, Britannian kuninkaallinen perhe hajosi, Brexit toteutui, Yhdysvaltojen presidentti sai virkarikossyytteen, Putin kajosi Venäjän perustuslakiin, syntyi uusi pakolaiskriisi ja koronavirus puhkesi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Elämme arvaamattomassa maailmassa monien vaikuttavien voimien keskellä eikä menneistä tapahtumista voi selvästikään johtaa tulevia.
”Kriisi herkistää kasvulle. Kirjassani Tulevaisuuden lukujärjestys on neuvo: “Älä anna hyvän kriisin mennä hukkaan.”
Koronavirus on disruptio, joka tuhoaa paljon, mutta luo enemmän tilalle. Voi olla, että emme halua palata vanhan maailman menoon enää pandemiasta selvittyämme. Voi olla, että se on pitkään kaipaamamme herätys. Koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa, viimeistään nyt on viisainta rakentaa sen varaan, mikä kestää aikaa. Tarrautua siihen, mitä globaalit kriisitkään eivät nujerra.
Me ihmiset vain olemme sellaisia, että emme muutu ennen kuin on pakko. Vaikka tiedämme ilmastonmuutoksen olevan todellinen ongelma, maastopalot ja tutkijoiden raportit eivät riitä muuttamaan käyttäytymistämme.
”Näemme merkkejä kaikkialla, mutta odotamme silti isompaa varoitusta, merkittävämpää kriisiä. Vasta sitten havahdumme.”
Usein muiden ongelmat eivät niin ikään riitä varoitukseksi, vaan vastoinkäymisten pitää tapahtua omalla kohdallamme, jotta oppi menee perille. Metsän palaminen Australiassa ei kuumota tarpeeksi, mutta jos Lappi olisi ilmiliekeissä, se herättäisi viimeisetkin.Hyvin harvoin osaamme reagoida ajoissa ja ennakoiden. Samasta syystä syömme ja elämme epäterveellisesti kymmeniä vuosia. Elämänmuutos tapahtuu vasta sitten, kun tulee sydänkohtaus.
Eksistentiaaliset uhat voivat opettaa meitä vihdoin arvostamaan luontoamme, lähimmäisiämme, elämän pieniä iloja ja niitä yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeitä ammatteja, joita ilman emme pärjäisi. Joko kriisi tekee meistä itsekkäämpiä tai yhteisöllisempiä. Uskon jälkimmäiseen. Nyt mitataan kaikki se, mikä ei näy tuottavuuskäyrissä ja bruttokansantuotteessa. Olemmeko sinnikäs kansa, riittääkö meillä kärsivällisyys ja autammeko naapuria? Muutammeko tapojamme kestävämpään ja vastuullisempaan suuntaan? Aika näyttää.