Puhujat

Jussi Heikelä

Jussi Heikelä puhuu aiheista
  • Asenne & Muutos
  • Hyvinvointi & Terveys
  • Kommunikaatio & Vuorovaikutus
  • Luovuus & Innovaatio
  • Yrittäjyys

Jussi Heikelä on 1976 Turussa syntynyt uusioperheenisä, joka on tehnyt viihdettä ja mediaa koko aikuiselämänsä. Tuottajan, käsikirjoittajan, ohjaajan tai muiden tuotantoportaan roolien lisäksi hän on esiintynyt TV- ja radio-ohjelmissa vajaat parikymmentä vuotta. Sinä aikana hän on myös juontanut satoja yritystilaisuuksia omalla vahvuudellaan, joka on asian viihteellistäminen.

Monesti asiakkaan toive on: ”Haluaisimme arvokkaan tilaisuuden, jossa ei pönötetä.” Juuri se on Heikelän erikoisosaamista.

”Yksittäisistä keikoista mieleenpainuneimmat ovat olleet Top Gear Live-tapahtumat, jossa juonsin yhdessä Jeremy Clarksonin ja James Mayn kanssa monipäiväisessä liveshowssa Helsingin messukeskuksessa 2012.”

Vuodesta 2016 Jussi Heikelä on tehnyt myös puhujakeikkoja. Hän puhuu mielellään aiheista ”Ennen ei ollut mikään paremmin”, ”joka päivä ei voi olla pääpäivä”, sekä ”Ihmiset ovat sinulle kaikki kaikessa”. Heikelän hohdokas taito on höystää tarinoita omilla kokemuksillansa viihteen kulissien takaa. Puheenvuoroja on kehuttu viihteellisiksi ja ne sopivat hyvin keventämään tilaisuuden tunnelmaa.

Asiaviihteessä hän on yksi valtakunnan parhaista.

 

Jussi Heikelän kysytyimmät puheenvuorot:

Ennen ei ollut mikään paremmin

Joka päivä ei voi olla pääpäivä

Ihmiset ovat sinulle kaikki kaikessa

Close

Varaa Jussi Heikelä

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!

Speaker Inquiry | FI

"*" näyttää pakolliset kentät

Puhujalle/juontajalle varattu budjetti tai suuntaa antava toive hintatasosta jos tiedossa.
PP slash KK slash VVVV
Hyväksy Tietosuoja*

Book speaker