Puhujat

Seppo Ruotsalainen

Seppo Ruotsalainen puhuu aiheista
  • muutosjohtaminen
  • organisaatiokulttuuri
  • resilienssi
  • turvallisuusjohtaminen
  • yritysturvallisuus

Seppo Ruotsalainen on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri (turvallisuusjohtaminen) ja kokenut kansallisen turvallisuuden ja organisaatioturvallisuuden asiantuntija. Hän on työskennellyt sisäministeriössä, Poliisihallituksessa poliisin ylijohdossa, apulaispäällikkönä Suojelupoliisissa sekä kansallisena edustajana EU-työryhmissä turvallisuusasioissa Brysselissä. Lisäksi hän on työskennellyt EU-tehtävissä mm. Lähi-idässä, Balkanilla ja Ukrainassa yli kahdeksan vuoden ajan.

Seppo Ruotsalainen on muutosjohtamisen asiantuntija, joka on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa organisaatiouudistuksia niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa organisaatioissa. Hän on todennut ihmiskeskeisen muutosjohtamisen vahvuudet tilanteissa, joissa henkilöstö on saatu laajasti mukaan vaikuttamaan lopputulokseen. Muutos vaatii ennen kaikkea ihmisten toimintatapojen muuttamista sekä kykyä kohdata muutosmyönteisyys ja vastarinta.

Lisäksi Ruotsalaisella on syvällistä osaamista kansallisen ja sisäisen turvallisuuden uhkista koskien mm. kriittistä infrastruktuuria, siviiliyhteiskuntaa ja yrityssektoria, etenkin Suojelupoliisissa työskentelyn kautta. Viimeksi hän työskenteli EU-missiossa Ukrainassa, ennen sotaa ja sodan aikana.

Esityksissään hän syventyy havaintoihin siitä mitä opittavaa meillä on kriisin kohteeksi joutuneilta yhteiskunnilta ja kuinka voimme hyödyntää näitä havaintoja omassa toiminnassamme. Ukrainan yhteiskunta, ml. yrityssektori, on kohdannut lähes kaikki mahdolliset ulkoisen, sisäisen ja kansallisen turvallisuuden häiriötekijät ja kriisit. Ukrainan kokemukset ovat korvaamattoman arvokkaita ja ne viitoittavat laajasti läntisten yhteiskuntien varautumista nyt ja tulevaisuudessa.

MUUTOSJOHTAMINEN

Organisaatiouudistuksen johtaminen

Esityksissään Ruotsalainen tarkastelee muutosjohtamisen dynamiikkaa, joka ei ole vain hierarkkinen laatikkoleikki ja teknologiaa, vaan ennen kaikkea kulttuurinen ja ihmiskeskeinen prosessi. Tavoitteena ymmärtää kriittiset muutosjohtamisen ja psykologisen turvallisuuden elementit. Hän käsittelee esityksissään toteutuneiden muutosten onnistumia, mutta myös inhimillisiä kompastumisia tosielämän esimerkkien kautta ja huumorilla keventäen.

TURVALLISUUSJOHTAMINEN

Hybridivaikuttaminen ja kyberuhkat yrityksille

Esityksessä keskitytään Venäjän kyber- ja hybridivaikuttamiseen Ukrainan yrityssektorille ennen sodan puhkeamista ja sodan alettua. Esimerkkejä turvallisuusuhkista ja niiden vaikutuksista yritysten turvallisuuteen, toimintaedellytyksiin ja resilienssiin havainnollistetaan sekä konkretisoidaan. Pohditaan muun muassa, miten ylimmän johdon tulisi johtaa strategisesti ja vaalia organisaation turvallisuuskulttuuria nykypäivän kompleksisessa uhkatilanteessa.

Digi-maailman turvallisuushaavoittuvuudet ja riskienhallinta

Tarkastellaan yritysten haavoittuvuuksia digitaalisessa ympäristössä ja havainnollistetaan, miksi joidenkin turvallisuusuhkien havaitseminen on yrityksille erityisen haastavaa ellei jopa mahdotonta. Lisäksi käydään lävitse organisaatiokulttuurin ja inhimillisten tekijöiden merkitystä haavoittuvuuksille. Lopuksi ehdotuksia toimenpiteiksi riskien minimointiin ja suojausstrategioihin.

 

Close

Varaa Seppo Ruotsalainen

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!

Speaker Inquiry | FI

"*" näyttää pakolliset kentät

Puhujalle/juontajalle varattu budjetti tai suuntaa antava toive hintatasosta jos tiedossa.
PP slash KK slash VVVV
Hyväksy Tietosuoja*

Book speaker