Profiles
1036 profiles
Puhujat
Yrittäjyys
Mikko Kuitunen
Mikko Kuitunen – Digitaalisen liiketoiminnan pioneeri ja innostava johtaja Mikko Kuitunen, Vincit Oyj:n perustaja ja menestynyt yrittäjä, on digitaalisen liiketoiminnan pioneeri, joka on muovannut suomalaista teknologiamaisemaa. Hänen johdollaan Vincit on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista ja arvostetuimmista ohjelmistotaloista. Kuitunen on tunnettu visionäärisestä ajattelustaan, innostavasta johtamisestaan ja kyvystään luoda menestyviä yrityksiä. Kuitunen on syvällisesti perehtynyt digitaaliseen liiketoimintaan, ...
Juontaja
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Henri Kemppainen
Henri Kemppainen on Suomen Taikuriksi 2019 ja vuoden parhaaksi esiintyjäksi Evento Awardseissa 2016 palkittu kansainvälinen taikuri, illusionisti, viihdyttäjä ja juontaja Suomen huipulta. Henri on saanut oppia alansa huipuilta Las Vegasissa ja kiertänyt ympäri maailmaa esiintymässä omien ohjelmanumeroidensa kanssa aina Abu Dhabissa asti. Taikuri-illusionisti Henri Kemppaista voi kuvailla kolmella tavalla: hurmaava huijari, uskomaton taikuri ja hauska ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Moderointi
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Tero Tiittanen
Tero Tiittanen on tehnyt paljon improvisaatiota ja komiikkaa, joten juontajana Tero on sanavalmis ja taitava mukautumaan erilaisiin tilanteisiin, elämään tilanteen mukaan. Terolla on tietenkin pohjalla hyvä valmistautuminen kulloiseenkin keikkaan ja yleisöön. Näyttelijäntyö on opettanut Tiittasta myös hyvin seuraamaan kelloa, eli hän osaa myös aikatauluttaa juontonsa juuri sopiviksi. Tero Tiittanen on erinomainen valinta juontamaan yritystilaisuutta, jotka ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Teemu Potapoff
Stadilaistunut, syntyjään oululainen Teemu “Pastori” Potapoff on juontajana ihmislähtöinen ja puhuu kansan kieltä. Teemun vahvuus on ihmisten kohtaamisessa. Toimittajan työ ja akateeminen tausta antavat kykyä käsitellä asioita eri näkökulmista monipuolisesti ja helposti ymmärrettävästi. Teemu on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Nelosen toimituspäällikkönä. Helsingin elämä on tullut tutuksi Teemulle myös toisesta näkökulmasta, sivutoimisesta työstä ovimiehenä helsinkiläisissä ravintoloissa yli kahden vuosikymmenen ajalta. ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Ida-Liina Huurtela
Ida-Liina Huurtela on pirskahteleva ja energinen juontaja, jonka hyväntuulisuus tarttuu. Ida-Liina on työskennellyt pitkään toimittajana eri mediataloissa. Tällä hetkellä Ida-Liina työskentelee Me Naiset Radion aamujuontajana. Hänen ääntään voi kuulla myös monissa podcasteissa. Ida-Liina on suorien lähetysten ammattilainen, joka on tehnyt lukuisia suoria tv-, radio- ja stream-lähetyksiä. Ida-Liina ei pelkää heittäytyä eri tilanteisiin ja on valmis laittamaan itsensä ...
Juontaja
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Marianne Harjula
Marianne Harjula on palkittu 2019 Evento Awards– gaalassa Suomen parhaimpana juontajana, puhujana ja kouluttajana. Mariannella on n. 20 vuoden kokemus, mitä erilaisimmista tapahtumista ympäri Suomen ja hän on erittäin kysytty juontaja niin ammatti- kuin yleisötapahtumiin. Marianne Harjula toimii myös itsepuolustuskouluttajana/ luennoitsijana yritys- ja yhteistyötapahtumissa Selfdefence Finland -tiimissä sekä puhujana/ #campharjula vloggaajana aiheena mm. Haaveena omakotitalo? ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Spokesperson
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Camilla Tuominen
Camilla Tuominen (KTM, psykologian perusopinnot) on suosittu tunnekouluttaja, kirjailija, kuvittaja sekä tunne-startup yrityksen yksi perustajista ja toimitusjohtaja. Ennen yrittäjyyttä hän työskenteli vuosia liikkeenjohdon konsulttina kunnes vuonna 2012 irtisanoutui ymmärrettyään, että yksilöiden, yritysten ja yhteiskunnan tulevaisuuden kilpailukyky riippuu heidän kyvystään ymmärtää ja johtaa tunteita. Camilla Tuominen on tehnyt yhteistyötä yli 100 edelläkävijä yrityksen kanssa, jotka ymmärtävät tunteiden johtamisen ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Satu Tuomisto
Satu Tuomisto omaa 12 vuoden yrittäjäkokemuksen ja hänet on valittu vuoden 2008 Miss Suomeksi. Satu on maalaistyttö isolla M:llä & 10 vuoden juontokokemus. Yhteistyökumppanina Satu on erittäin luotettava ja yrittäjätaustaisuuden vuoksi ymmärtää roolinsa eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Satu pyrkii aina olemaan alusta saakka mukana tapahtuman rakentamisessa ja luomisessa, jotta pystyn juontajana luomaan tilaisuudesta asiakkaan henkisen. ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Tomi Kaukinen
Tomi Kaukinen on kansainvälisesti kokenut yrittäjä, puhuja ja juontaja, joka tuo mukanaan laajan asiantuntijuuden ja mahtavan tunnelman tapahtumaasi! Tomin tausta ulottuu työskentelystä johtavien sijoituspankkien kanssa varainhoidossa korkeimpiin mediayhtiöihin Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa sekä useiden startupien perustamiseen. Tomi on ollut lavalla eri puolilla maapalloa Singaporesta New Yorkiin ja Tokioon, jakaen hänen arvokasta ja kysyttyä kansainvälistä kokemustaan. Tomin ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Elina Koivumäki
Suomen Asianajajaliitto on tituleerannut Elina Koivumäen ”juristien somekuningattareksi”, hän on ravistellut konservatiivisena pidettyä juristialaa näkyvällä toiminnallaan. Elinan missio lakialalla on tehdä juridiikkaa ja juristeja helpommin lähestyttäviksi ja ymmärrettävämmiksi, sekä kasvattaa juristien halua ja osaamista esiintyä julkisesti. Elina Koivumäki työskenteli asianajoalalla liikejuridiikan parissa vuodesta 2000 vuoden 2016 syksyyn, kunnes teki suuren muutoksen, irtisanoutui ja luopui 14-vuotisesta ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Anssi Tuulenmäki
Anssi Tuulenmäki, yli-innovaatioaktivisti, pyrkii aktivoimaan yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden uuden luomisen taitoja. Muuttuvassa maailmassa kyky luoda uutta on jatkuvasti tärkeämpi selviytymisen ja menestymisen kyvykkyys. Uuden luomista kannattaa harjoitella ensin omilla arkisilla, usein toistuvilla asioilla – jos pystyy luomaan uutta arvoa itselle, pystyy sitä todennäköisesti luomaan myöskin asiakkaille. Tunne, esimerkiksi innostus, on kehittymisen ja uuden luomisen ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Nelli Såger
Nelli Såger on taustaltaan insinööri, terveysalan teknologiayrittäjä ja kokenut puhuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nelli siirtyi 2025 alussa Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi jota ennen hän vaikutti johtajana Mehiläisen tytäryhtiö BeeHealthyssä jossa Nelli vastasi kroonisten sairauksien digituetun hoitomallin kehittämisestä ja kaupallistamisesta. Vaikuttavuusseura Ry valitsi hoitomallin yhdeksi vuoden 2022 vaikuttavuusteoista. Nellin startup-seikkailu vei häntä Lontoon kautta Piilaaksoon. Nellin perustama ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Mato Valtonen
Mato Valtonen, luovuuden asiamies, yrittäjä, kirjailija, rock-kukko ja puhetyöläinen puhuu innostavan työilmapiirin puolesta muutosten maailmassa. Lisäksi hän kartoittaa jarruja, jotka eteen tullessaan estävät meitä käyttämästä voimavarojamme. Hän haastaa simppelin oivaltamisen kautta uudenlaisiin tavoitteisiin. Meidän tulee nähdä metsä puilta ja herätellä itsetuntomme. Se on siellä, se vain pitää ottaa käyttöön! Madolla on ilmiömäinen kyky puhaltaa kuulijoihinsa me-henkeä ja ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Emma Kimiläinen
Emma on yli 15 vuotta kestäneen moottoriurheilun ammattilaisuransa aikana toiminut hybridisti myös juontajan sekä asiantuntijan ja toimittajan rooleissa eri medioissa, sillä hän omien sanojensa mukaan kokee sen olevan mielekästä, antoisaa ja hauskaa. Hänet tunnetaan mm. Viaplayn F1-kommentaattorina ja asiantuntijana niin studiolähetyksissä kuin selostuskopissa sekä MTV:n suositun Suomen surkein kuski -ohjelman päätuomarina. Lisäksi Emma on rutinoitunut ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Saimi Hoyer
Saimi Hoyer – Karismaattinen ja Monipuolinen Juontaja Yrityksesi Tilaisuuksiin Kun etsit yrityksesi juhlatilaisuuteen tai muuhun tärkeään tapahtumaan juontajaa, joka tuo mukanaan energiaa, ammattitaitoa ja aitoa läsnäoloa, on Saimi Hoyer oikea valinta. Saimi on pitkän uransa aikana saavuttanut maineen yhtenä Suomen valovoimaisimmista juontajista, ja hänen kyvykkyytensä tehdä tilaisuudesta unohtumaton on vertaansa vailla. Saimin läsnäolo on vangitseva. ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Maryam Razavi
Maryam Razavi on muotialan moniottelija. Hän on tunnettu menestyksekkäästä urastaan mallina, jonka hän aloitti 2000-luvun alussa. Hän on myös kysytty stylisti, ja ollut monien eri alojen tähtiartistien tyylin luojana.Kansainvälinen lavakarisma, positiivisuus ja lämminhenkisyys kuvaavat Razavia parhaiten työssään juontajana. Maryam Razavi myös puhuu koulukiusaamisesta omakohtaisen tarinan kautta sekä sosiaalisesta mediasta, joka tuli tutuksi hänen ohjatessaan dokumenttielokuvan, ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Jussi Heikelä
Jussi Heikelä on kokenut televisio- ja tapahtuma- ja radiojuontaja, jonka erikoisosaamista on saada arvokas tilaisuus tuntumaan rennolta. Heikelä on tottunut suorien lähetysten vetäjä ja kameroiden kanssa työskentely on hänellä vahvasti DNAssa. Heikelä on nopea omaksumaan asioita (tarvittaessa lennosta). Hän kykenee vetämään asiantuntevasti tapahtumia, tai vaikkapa paneelikeskusteluja, riippumatta kuinka syvään päähän halutaan sukeltaa.Jussi Heikelän tausta on monimuotoisessa ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Sami Harmaala
Sami Harmaala on Tilatuimman suomenkielisen Youtube-kanava Justimusfilmsin keulahahmo ja pitkänlinjan online-ammattilainen. Hänellä on vahva tausta käsikirjoittamisesta, kuvaamisesta, editoinnista sekä yleensäkin luovan sisällön tuottamisesta.Juontojen ja puheiden lisäksi Sami Harmaala vetää työpajoja. Suosituissa työpajoissa opitaan laadukkaan videosisällön tuottaminen kustannustehokkaasti ja opiskellaan ja harjoitellaan käytännönläheisesti kuvaamista, editointia, laitteiston ymmärrystä, käsikirjoitusta ja perusteet ideointiin. Muistathan myös Samin kysytyimmät puheenvuorot, ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Reetta Heiskanen
Reetta on loistava valinta tapahtumasi juontajaksi kansainvälisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, hän moderoi sujuvasti myös englannin kielellä. Reetan erityiosaamisalaa on asiakkuusjohtaminen, start up yrittäjyys teknologian hyödyntäminen ja mahdollisuudet liiketoiminnassa. Reetta Heiskanen, VTM, on suomalaisen kasvuyrityskentän kasvatti. Hän on rakentanut koodaus- ja robotiikkakursseja pohjoismaalaisiin lukioihin ja nauttii erityisesti teknologian, maailmanpolitiikan ja tulevaisuuden aihepiirien kanssa painiskelemisesta. Reetta on ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Lorenz ”Lore” Backman
Lorenz “Lore” Backman on arvostettu juhlien seremoniamestari ja erilaisten tilaisuuksien juontaja, joka taatusti saa vieraat viihtymään. Juontokeikkojen lisäksi Lore tekee luentoja, koulutuksia ja mielenvalmennuksia. Tutuksi Lore on tullut muun muassa tv-ohjelmista kuten MTV:n kesäterassi, Huuma, Biisikärpänen ja Mitä tuli tehtyä.Lore luo tilaisuuksiin tunnelman, jossa voit olla omana itsenäsi ilman jännitystä. Hänen sanavalmius ja hulvaton tilannetaju ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Katja Toropainen
Katja Toropainen on Inklusiiv-hankkeen perustaja ja entinen Slushin pääkuraattori.Katja johti kaksi vuotta Slushin sisältöjä, ohjelmaa ja puhujaoperaatioita, minkä aikana hän tutustui kansainvälisesti kasvuyrittäjyys- ja teknologia-alaan. Näiden vuosien aikana Katja rakensi laajan tuntemuksen Euroopan ja Yhdysvaltojen teknologia-alasta ja vietti merkittävästi aikaa Piilaaksossa. Vuonna 2018 Katja nostettiin Pohjoismaiden 100 merkittävimmän teknologiavaikuttajan listalle. Katja on perustanut monimuotoisempaa ja ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Christoffer Weiss
Christoffer Weiss on dynaaminen ja energinen puhuja jolla laaja, yli 17 vuoden kokemus tapahtuma-alasta; tuottajana, puhujana ja tietysti osallistujana. 300 tapahtuman tuottajana, noin 40:ssä maassa ja kuudella mantereella. Christoffer on käsitellyt yli 1000 presentaatiota, ensikertalaisista aina maailman huippupuhujiin ja siten nähnyt mikä toimii ja mikä ei. Teatterikorkeakoulusta valmistuneena ammattinäyttelijänä taas Christofferilla on vankka pohja kaikenlaiseen ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Elina Aalto
Elina Aalto on näyttelijä, valmentaja, puhuja ja juontaja. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi 2009 ja näytellyt useissa produktioissa mm. Helsingin ja Turun Kaupunginteattereissa. Hän toimii myös ääninäyttelijänä ja käsikirjoittajana.Elina on säkenöivä ja mukaansatempaava puhuja. Hän puhuu aiheista, joiden kanssa työskentelee näyttelijänä päivittäin: esiintymisestä, vuorovaikutuksesta, improvisaatiosta ja äänenkäytöstä. Elina liputtaa persoonallisuuden ja aitouden puolesta – oli ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Perttu Pölönen
Perttu Pölönen on keynote-puhuja, keksijä, futuristi, säveltäjä ja startup-yrittäjä, joka on voittanut Euroopan suurimman nuorille suunnatun tutkimuskilpailun (EUCYS) ja valmistunut Singularity University -tulevaisuusyliopistosta, joka sijaitsee NASA:n tutkimuskeskuksessa Kaliforniassa. Perttu on juontanut monia yritystilaisuuksia erinomaisin palauttein. Hänen utelias suhtautumisensa moniin aiheisiin näkyy aitona kiinnostuksena kulloistakin toimialaa, tilaisuutta ja kohderyhmää kohtaan. Pertulla on ainutlaatuinen kyky omaksua eri ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Frida Boisen
Frida Boisen, world champion in social media, shares concrete and super-efficient tips on how to boost your business with social media.Would you like to be ”liked” and ”shared” by a larger number of readers and increase your viewers? Do you want to keep track of viral keys and learn the latest tips and effective methods ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Etsitkö jotain muuta?
Etkö löydä etsimääsi kotimaista tai kansainvälistä puhujaa, juontajaa tai valmentajaa sivuiltamme? Sivuillamme on esitelty vain pieni osa asiantuntijoista ja puhujista, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Ota tästä yhteyttä meidän asiantuntijatiimiin – me autamme saamaan yhteyden etsimäänne henkilöön ja ideat tulevan tapahtumasi puhujasisältöön. Let´s Talk!
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Oskari Palomäki
Oskari Palomäki on monesti tapahtumissa luovan – ja sisältöpuolen vastaavana, sekä tilaisuuksien juontaja/moderaattori. Oskari toimii miltei 30 vuoden kokemuksella. Pitkään uraan mahtuu paljon juontokeikkoja, TV-tuotantoja ja isoja tapahtumakokonaisuuksia Jääkiekon MM-kisoista, Nesteralliin. ”Lupaus ei ole teko. Luottamus ansaitaan teoilla, ei puheilla.” -Oskari Palomäki Yritystapahtumat ovat oma lukunsa. Jokainen tapahtuma on haaste. Asiakastapahtumissa brändi ja tuotteet saadaan ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Nicke Lignell
Nicke Lignell on tullut yleisölle tutuksi teatterin, television ja elokuvien kautta. Hän valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna -91. Iso rooli elokuvassa Akvaariorakkaus (-93) avasi tien elokuvien ja television maailmaan. Siitä saakka Nicke Lignell on toiminut freelancerina. Vuosien varrella hän on esiintynyt niin TV-elokuvissa ja TV-sarjoissa kuin viihdeohjelmissakin, mutta säännöllisesti palanut ammattinsa juurille – teatteriin. Puheroolien lisäksi ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Sebastian Rejman
Sebastian Rejman tunnetaan monien suosittujen kansainvälisten formaattien tv-kasvona ja juontajana, sekä The Giant Leap –yhtyeen laulaja-kitaristina. Tunnetuimmat ohjelmat ovat Splash, Talent Suomi sekä The Voice of Finland. Rejman on supliikki kolmannen polven stadilainen, joka sopii tapahtumien juontajaksi kun tarvitaan energiaa ja sähäkkyyttä.Tapahtumat tulee juonnetuksi ammattitaidolla ilman jäykkää lavajännitystä. Muusikkona ja näyttelijänä hän tietää kaiken esiintymisen ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Helena Åhman
Helena Åhman on ihmismielen ja tilannetajun – ja sikäli myös paineisten tilanteiden hallinnan – ammattilainen. Tämä tekee hänestä joustavan, energisen ja oivaltavan juontajan, joka ei jää sanattomaksi. Työpsykologian tohtorina, tietokirjailijana, dekkaristina, valokuvaajana, johtamisen sparraajana ja Vuoden puhujana Helena Åhman pystyy hahmottamaan tilanteita laajasti ja täydentämään monenlaisia juontoja osuvilla tarinoilla. Havaintojen tekeminen ja kysymysten kysyminen ovat ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Heidi Kähkönen
Heidi Kähkönen is Co-Founder of Fiksari, a startup aiming to transform how elderly people interact with technology. She is passionate about creating social impact through building businesses and using technology. She is also an advocate for bringing more diverse workforce into technology and has founded Girls’ Coding Club, an initiative that teaches women practical coding ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Katja Pantzar
Katja Pantzar is an independent Helsinki-based writer, editor, journalist, speaker and moderator with more than 20 years of international experience and a passion for storytelling. She is a mother to a fabulous 12-year-old son, year-round sea swimmer and cyclist. Her academic qualifications include a Master’s Degree in Journalism from the City University of London (London, ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Attitude & Change
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kreativitet/innovation
Learning
Ledarskap
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Tiimityö
Tillväxt/utveckling
Ed Catmull
Ed Catmull, tunnetuimmin Pixarin toinen perustaja, on ansainnut valtavan arvostuksen sekä liike-elämässä että luovilla aloilla. Muuttamalla animaation maailmaa täysin ja luomalla yhden maailman omaperäisimmistä ja ihailluimmista yrityksistä, Catmullin näkemykset ovat täynnä kokemusta luovien organisaatioiden johtamisesta. Hän on myös “Creativity, Inc.: Conquering the Hidden Obstacles that Prevent True Inspiration” -kirjan takana. Tohtori Ed Catmullilla ei ole ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Joona Leppälä
Joona Leppälä, tunnettu nimimerkillä ZoneVD, on suomalainen yrittäjä, kirjailija ja puhuja, jonka ura perustuu aitouteen, intohimoon ja kykyyn yhdistää viihde tärkeisiin aiheisiin. Hän on tunnettu erityisesti YouTube-kanavastaan, jolla hän jakaa sisältöä, joka yhdistää tiedettä, pelikulttuuria ja elämäntaitoja nuorille. Leppälä on kirjoittanut useita menestyneitä kirjoja, kuten Kiehtovan tiedon jäljillä ja Uskomattoman tiedon jäljillä, jotka ovat saaneet tunnustusta ja olleet ...
Kansainväliset
Attitude & Change
Communication & Interaction
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Ledarskap
Luovuus & Innovaatio
Strategia
David Coulthard
David Coulthard, laajalti tunnettu urheilupersoona, on tehnyt merkittävän uran Formula 1 -sarjassa, televisiolähetyksissä, kirjailijana ja yrittäjänä. Twynholmissa, Skotlannissa syntynyt David aloitti kilpa-ajouransa jo 11-vuotiaana, saavuttaen huipputuloksia eri autourheiluluokissa ja voiton arvostetussa Macaon Grand Prix’ssä. Vuonna 1989 Davidin lahjakkuus palkittiin ensimmäisellä McLaren Autosport ‘Vuoden Nuori Kuljettaja’ -palkinnolla, joka toi mukanaan jännittävän testiajo-mahdollisuuden McLarenin F1-tiimissä. Seuraavaksi hän ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Antti Luusuaniemi
Antti Luusuaniemi on kokenut näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja ja Red Carpet elokuvafestivaalin perustaja sekä kahden ihanan tytön isä.Luusuaniemi on esiintynyt yli 30:ssä kotimaisessa elokuvassa (mm. Täydellinen Joulu, Kaikki Oikein, Veijarit) ja TV-sarjassa (MS Romantic, Syke). Antti on myös suositun Luottomies tv-sarjan toinen tähti ja sarjan käsikirjoittaja yhdessä Kari Ketosen kanssa. Luusuaniemi on tehnyt pitkän uran Suomen ...
Kansainväliset
Digitalisaatio & Teknologia
Digitalisation & Technology
Kreativitet/innovation
Luovuus & Innovaatio
Society/future
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Sophia the Robot
Tulevaisuus on täällä ja hänen nimensä on Sophia, maailman ensimmäinen humanoidijulkkis. Hanson Roboticsin kehittynein ihmismäinen robotti, Sophia, edustaa unelmiamme tekoälyn tulevaisuudesta. Sophia on ainutlaatuinen yhdistelmä tiedettä, tekniikkaa ja taidetta. Hän on yhtä aikaa ihmisen luoma tieteiskuvitushahmo, joka kuvastaa tekoälyn ja robotiikan tulevaisuutta, sekä alusta kehittyneelle robotiikan ja tekoälyn tutkimukselle. Sophia lumoaa yleisön vuorovaikutteisella ja vangitsevalla ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Nina Rahkola
Nina Rahkola on esiintymisen ammattilainen ja kokenut haastattelija ja moderaattori. Hän on tuttu Maikkarin kasvo; Nina juontaa ja osin tuottaa MTV Viiden jälkeen -ohjelmaa sekä on vakiotoimittaja ja -haastattelija Huomenta Suomessa. Hän on kiertänyt dokumentaristina ympäri maailmaa. Nina tekee tilaisuuksien suunnittelun aina huolella ja yhteistyö hänen kanssaan on todella sujuvaa. Ninalla on laaja poliittinen ymmärrys ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Attitude & Change
Digitalisaatio & Teknologia
Digitalisation & Technology
Kasvu & Kehittäminen
Kreativitet/innovation
Luovuus & Innovaatio
Society/future
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Richard van Hooijdonk
Tutustu Richard van Hooijdonkiin, ennakkoluulottomaan futuristiin, vangitsevaan keynote-puhujaan ja tarkkanäköiseen nousevien trendien havainnoijaan. Richardia ohjaa pohjaton uteliaisuus tulevaisuutta kohtaan, eikä hän jää pelkän spekuloinnin varaan. Hän on konkreettisesti sukeltanut tulevaisuuteen ottamalla siruimplantit – ainutlaatuinen askel teknologisen murroksen syvälliseen kokemiseen. Richard tuo pöytään runsaasti tietoa ja oivalluksia, inspiroiden ihmisiä tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja rakentamaan poikkeuksellista tulevaisuutta. ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Tiimityö
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrityskulttuuri
Amanda Backholm
Amanda Backholm on koulutukseltaan sosiologi ja sertifioitu valmentaja NeuroLeadership Institute:ista. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Amanda on työskennellyt Suomen ulkoministeriössä ja UNHCR:ssä Tukholmassa. Hän on toiminut coaching-päällikkönä Fifth Corner Inc.:ssä sekä Mehiläisen tytäryhtiössä BeeHealthyssä, ja hän on kasvattanut omaa Burn Bright Coaching -yritystään. Vuoden 2025 alusta Amanda toimii HR Spesialistina Orion Pharman Talent tiimissä. Holistisena uravalmentajana Amanda ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Ella Kanninen
Upea ja suosittu kielinero Ella Kanninen on suomalainen toimittaja-juontaja, joka aloitti uransa YLE:n Aamu-TVstä. Ella on juontanut niin televisioissa kuin tapahtumissa. Kanninen on toiminut uutistenlukijana TV1:ssä sekä TV1:n tositelevisiosarjan ’Talo Italiassa’ juontajana. Ella on myös juontanut Italian televisiolle matkailuohjelmaa ’Il Viaggiatore’ ja juontanut MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -sarjaa yhdessä Marco Bjurströmin kanssa. Ella Kanninen on ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Attitude & Change
Communication & Interaction
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Yrityskulttuuri
Yesmith Sánchez
Yesmith on DEI-asiantuntija ja liiketoimintastrategi, jolla on yli 10 vuoden kokemus kansainvälisen osaamisen integroinnista, monikulttuurisuudesta, monikielisyydestä ja monimuotoisten tiimien johtamisesta. Hänellä on laaja kokemus monimuotoisten tiimien ja yhteisöjen rakentamisesta ja sitouttamisesta nopeasti muuttuvissa ympäristöissä. Hän kouluttaa yrityksiä ja johtajia parempien työpaikkojen ja liiketoiminnan rakentamiseen inklusiivisen työkulttuurin kautta. Hän auttaa yrityksiä rakentamaan DEI-strategioita, toimintasuunnitelmia ja konkreettisia ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
André Noël Chaker
André Noël Chaker– Positiivisesti ainutlaatuinen juontaja André Noël Chaker on yrityselämän seminaarien ja bisnestapahtumien suosittu ja arvostettu moderaattori. Chaker on kanadalaissyntyinen juristi, joka on työskennellyt johtajana Veikkauksen palveluksessa. André on menestynyt Suomessa myös tietokirjailijana ja hänen seuraava kirjansa käsittelee puhumista ja vaikuttamista ”Speak or Die”. Chaker on valittu vuoden puhujaksi vuonna 2012 sekä vuonna 2014, ...
Kansainväliset
Hyvinvointi & Terveys
Kasvu & Kehittäminen
Society/future
Wellbeing & Health
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Unni Turrettini
Unni Turrettini on juristi, menestyskirjailija, kansainvälinen puhuja ja inhimillisen yhteyden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä löytämään syvempää yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän keskittyy muuttamaan yrityksiä yhteisöiksi ja houkutteleviksi työpaikoiksi kehittämällä kulttuuria, jossa korostuvat yhteys ja yhteenkuuluvuus tavoitteena sitouttaa ja pitää kiinni osaajista, vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä tuottavuutta. SOSIAALISESTI KESTÄVÄ: Kuinka luoda yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta houkutellaksesi ja ...
Juontaja
Asiantuntijapaneelit
Fasilitointi
Moderointi
Seminaarit
Yleisötilaisuudet
Yritysjuhlat
Satu Hamed
Satu Hamed on vaikuttavuusmuotoilija, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä muotoilemaan asiakaslähtöisiä, interaktiivisia ja saavutettavia tapahtumia. Hän auttaa yksilöitä ja yrityksiä näkemään uusia mahdollisuuksia tuomalla vastuullisuuden ja vaikuttavuuden osaksi visiota. Satu on ollut mm. perustamassa kansallista naisten uraverkostoa Howtomoa, vetänyt pakolaisten yrittäjyysohjelmaa Startup Refugees:lla, toiminut kehityspäällikkönä arkkitehti- ja tilasuunnitteluyrityksessä. Hän kouluttaa myös vaikuttavuusmuotoilua Helsinki Design Company ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Environment & Responsibility
Internationalization
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Talous
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Yrittäjyys
Ellen MacArthur
Dame Ellen MacArthur nousi julkisuuteen vuonna 2001, kun hän purjehti yksin ja pysähtymättä maailman ympäri Vendée Globe -kilpailussa vain 24-vuotiaana. 94 päivän merellä olon jälkeen Ellen palasi täysin erilaiseen elämään: hän oli sijoittunut toiseksi yhdessä maailman vaikeimmista avomerikilpailuista, ja yleisön reaktio oli valtava. Ennen Vendée-menestystään hän voitti yksinpurjehduskilpailun Atlantin yli Isosta-Britanniasta Yhdysvaltoihin ja vuonna 2002 ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Digitalisation & Technology
Economy
Environment & Responsibility
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Talous
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Yrittäjyys
Maayke-Aimée Damen
Maayke-Aimée Damen on kestävän kehityksen, innovaation ja kiertotalouden edelläkävijä. Hän on pitänyt työpajoja ja keynote-puheita maailmanlaajuisesti, mukaan lukien TEDx-lavat, tuoden kestävyysajattelun kaikkien ulottuville ja ymmärrettäväksi. Hän uskoo, että pienillä muutoksilla voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia. Maayke-Aimée on suosittu puhuja kansainvälisissä konferensseissa ja tapahtumissa, sillä hänen työnsä ja inspiroivat esityksensä kannustavat kuulijoita toimimaan paremman maailman puolesta. ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Attitude & Change
Digitalisaatio & Teknologia
Digitalisation & Technology
Environment & Responsibility
Internationalization
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Kreativitet/innovation
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Society/future
Talous
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Yrittäjyys
Mark Esposito
Mark Esposito toimii yritysten kestävän kehityksen ja kilpailukyvyn konsulttina maailmanlaajuisesti, hallituksille, yhteisöille ja kansallisille hallituksille. Hän tuo tulevaisuuden epävarmuuden osaksi kuulijoidensa arkea ja auttaa heitä navigoimaan kompleksisuuden läpi ennakoinnin keinoin. Circular Economy Alliance -järjestön strategisen ennakoinnin hallituksen puheenjohtajana Mark tarjoaa näkemyksiä kiertotalouden ajankohtaisista kehityksistä ja tulevaisuuden trendeistä. Hän tunnistaa keskeiset ajurit ja esteet, ohjaa strategisesti ...