Skip to content
Menu
Close
Puhujat

Pelle Heikkilä

Themes
  • Asenne & Muutos
  • Inspiraatio & Motivaatio
  • Kommunikaatio & Vuorovaikutus
  • Nuoret

Pelle Heikkilä on erittäin kokenut näyttelijä ja esiintyjä, joka on voittanut nuoruusvuosien rankat vastoinkäymiset kehittämällään metodillaan ja onnistunut luomaan merkittävän uran viihdealalla. Itsetutkiskelun ja aktiivisten valintojen kautta Pelle pystyi lopettamaan rikolliskierteensä ja löysi tasapainon elämäänsä ja uuden suunnan. Hänen päättäväisyytensä johti hänet arvostettuun Helsingin Teatterikorkeakouluun, missä hän hioi taitojaan ja loi vankan perustan tulevalle uralleen.

Jo ennen valmistumistaan hän oli keskeinen jäsen taiteellisesta ryhmittymää joka otti vetovastuun arvostetusta teatteri Viiruksesta. Viiden vuoden ajan Pelle osallistui uraauurtaviin tuotantoihin, jotka haastoivat ja kiehtoivat yleisöä.

Vastoin kollegoiden neuvoja Pelle lopetti vakituisen työnsä teatteri Viiruksella ja siirtyi freelanceriksi. Hän halusi kokeilla siipiään kamera näyttelemisen parissa. Tänä päivänä Pelle on näytellyt yli 40:ssä tuotannossa kameran edessä 10:ssä eri maassa viidellä eri kielellä. Viimeisimpänä kansainvälisenä työnä Amerikkalaisen Hulu kanavan jättituotanto We were the Luckey Ones. Nykyään Pelle toimii myös käsikirjoittajana, ja rikastuttaa tarinankerrontaa omalla luovalla panoksellaan.

Pelle Heikkilä on ryhmätyöskentelyn ammattilainen. Näyttelijänä hänellä on käytössään eri tarkoituksiin sopivia harjoituksia joita hän mielellään tekee yleisönsä kanssa. Pelle Heikkilällä on ADHD jota hän ei suostu kutsumaan ”tarkkaavaisuushäiriöksi”. Pelle näkee ADHD:n supervoimana. ”Jokaisen supervoiman kanssa tulee jokin taakka. Supermiehellä on Kryptoniitti. Meidän pitää vaan oppia välttämään se meidän oma kryptoniitti ja löytää tapoja niin koulu kuin työympäristössä käyttää meidän supervoimamme harkitusti sen täyden potentiaalin saavuttamiseksi.”

Close

Haluan lisätietoja / varata puhujan!

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!

Speaker Inquiry | FI

"*" näyttää pakolliset kentät

PP slash KK slash VVVV
Hyväksy Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Book speaker