Inspiraatio & Motivaatio

Tervetuloa inspiroitumaan ja motivoitumaan! Nämä vaikuttavat puhujat jakavat omakohtaisia inspiroivia tarinoitaan matkalla menestykseen: sinnikkyydestä ja henkilökohtaisesta kasvusta uuden äärellä. Anna motivoivien puhujien sanojen sytyttää kipinä sisälläsi ja antaa sinulle voimaa voittaa haasteita, sukeltaa muutokseen ja saavuttaa ennennäkemättöntä menestystä. Koe vaikuttavien puhujiemme oivallusten ja oppien ajatuksia ravisteleva voima matkalla kohti henkilökohtaista ja ammatillista huippuosaamista ja kasvua. Nämä puhujat sopivat erinomaisesti tapahtumiin, joissa halutaan herättää tunteita, kohottaa asennetta, rohkaista ja sytyttää motivaatio sekä inspiraatio tekoihin, jotka ovat alku uudelle.

95 profiles
    Rudi Rok
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret

    Rudi Rok

    Rudi Rok on äänitaiteilija, luova johtaja ja moniosaaja, joka on tullut tunnetuksi monipuolisesta lahjakkuudestaan ja erityisesti kyvystään matkia ääniä. Hänen uransa alkoi beatboxaajana ja stand-up-koomikkona, mutta sittemmin hän on laajentanut repertuaariaan moniin eri suuntiin. Rok tunnetaan hänen viraalivideoistaan, äänirooleista elokuvissa, rajoja rikkovista yhteistöistä suurien kansainvälisten brändien kanssa, sekä esiintymisistään lukuisissa tapahtumissa ympäri maailmaa. Hänen kykynsä ...
    Anna Sofia Abrahamsson
    Puhujat
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Anna Sofia Abrahamsson

    Anna Sofia Abrahamsson on strategisti ja puhuja, joka tuo yrityksille uudenlaista näkemystä kasvusta: luonnonlakien innoittamaa, kestävää ja skaalautuvaa. Hänen puheenvuoronsa yhdistävät innovatiivisuudellaan inspiroivia luontovertauksia ajankohtaiseen johtamistutkimukseen ja -tietoon. Tuloksena syntyy oivalluksia, jotka muuttavat tapaa johtaa ja kasvaa. Abrahamsson on yksi pohjoismaisista edelläkävijöistä regeneratiivisen liiketoiminnan ja kasvumuotoilun kentässä. Yrityksensä Abracan kautta hän haastaa yrityksiä uudistumaan, tarjoten tilalle malleja, joissa ...
    Leijonat Lavalla: Jenni Kynnös - Kim Väisänen - Elias Aalto
    Puhujat
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Leijonat Lavalla: Jenni Kynnös - Kim Väisänen - Elias Aalto

    Anna yhteisöllesi ja tiimillesi mahdollisuus ylittää itsensä sekä saada rehellistä palautetta ja kallisarvoisia neuvoja maamme kovimmilta sijoittajilta & bisneksentekijöiltä – olipa kyseessä sitten yrityksen uusi projekti, liiketoiminta tai oma myyntipitch. Leijonat Lavalla -liveshow tuo tapahtumaasi viihdettä, arvokkaita oppeja ja osallistavaa ohjelmaa sekä luo mukaansatempaavan & innostavan tunnelman.  Leijonat lavalla -showssa lavalle astuvat sanavalmiit tunnetut yrittäjät ...
    Baba Lybeck
    Puhujat
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio

    Baba Lybeck

    Baba Lybeck on omien sanojensa mukaan himoliikkuja. Hän on juossut 17 maratonia ja on kaksinkertainen Ironman.  Vuonna 2022 hän voitti Masters Painonnoston Euroopan mestaruuden ja vuonna 2012 hän osallistui MTV:n suosittuun Tanssii Tähtien Kanssa – kilpailuun sijoittuen kolmanneksi. Baba on siis asiantuntija sekä kestävyys- että voimaharjoittelussa. Hän on myös koulutettu painonnosto-ohjaaja. Suuri yleisö tuntee Baban ...
    Ilona Ylinampa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Ilona Ylinampa

    Ilona Ylinampa toimii Fujitsu Finlandin & Estonian varatoimitusjohtajana. Ilona on myös hallitusammattilainen sekä IT- ja bisnesvaikuttaja. Hänellä on laaja kokemus B2B-liiketoiminnasta kasvuyrityksistä kansainvälisiin yrityksiin. Ylinampa on palkittu Vuoden Myynnin Johtajana 2019 Suomessa ja valittu Suomen TOP 100 IT- vaikuttajaksi vuosina 2021, 2022 ja 2023. Lisäksi hän toimii mm. Suomen johtavan ICT-median Tivin säännöllisenä kommentaattorina, Teknologiateollisuuden ...
    Mikko Rupponen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Mikko Rupponen

    Ihminen. Raaka. Aito. Avoin. Nähnyt. Tehnyt. Elänyt. Kovaa. Mikko Rupponen on entinen sotilas ja kamppailulajien harrastaja, joka on siirtynyt siviilielämään ja hyödyntää nyt oppejaan ja kokemuksiaan henkilökohtaisen kehityksen ja itsensä johtamisen koulutuksissa. Hänen taustansa armeijassa ja kamppailulajeissa on antanut hänelle ainutlaatuisia taitoja ja näkökulmia, joita hän soveltaa auttaessaan ihmisiä kehittämään itseluottamusta, stressinsietokykyä ja fyysistä kuntoa. ...
    Kati Huovinmaa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Ihmisläheisyys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio

    Kati Huovinmaa

    Kati Huovinmaa on ihmislähtöisen johtamisen ja radikaalin muutoksen asiantuntija, joka tunnetaan aidosta intohimostaan auttaa johtajia ja organisaation jäseniä menestymään. Katin lähestymistapa on käytännönläheinen ja rento, ja hän tuo johtamiseen konkreettisia, arjessa toimivia ratkaisuja. Hän ei jää teoriatasolle, vaan auttaa ihmisiä löytämään oman tapansa onnistua, oli kyse sitten organisaation muutoksista tai henkilökohtaisesta kasvusta johtajana. Katin vuorovaikutteinen ...
    Sirly Ylläsjärvi
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio

    Sirly Ylläsjärvi

    Sirly Ylläsjärvi on keittiömestari, yrittäjä, kirjailija ja puhuja Ylläsjärveltä, Lapista. Mutta tärkeimpänä, Sirly on taiteilija sekä visionääri. Sirly on kansainvälisesti tunnistettu Arktisen luksuksen edelläkävijä. Hänen uusi ravintolansa, Elsa, on entinen kivinavetta keskellä metsää. Elsassa on vain yksi pöytä ja ruoassa käytetään ainoastaan puhtaimpia lähituotettuja raaka-aineita. Maailmalla tämä nuori keittiömestari, joka metsästää itse omat lihansa ja ...
    Sakari Nisula
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Ennakointi
    Luovuus & Innovaatio
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Sakari Nisula

    Sakari Nisula – Strategisen ennakoinnin asiantuntija ja tulevaisuudentutkija Sakari Nisula on kokenut tulevaisuudentutkija ja strategisen ennakoinnin asiantuntija, joka yhdistää tieteellisen tutkimuksen, kansainvälisen liiketoimintaosaamisen ja inspiroivan esiintymisen ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Hänellä on vahva akateeminen tausta Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkimuksesta ja kokemusta globaalien yritysten strategia- ja innovaatioprosesseista. Miten Sakari auttaa – strateginen ennakointi organisaatioiden tueksi Sakarin puheenvuorot ja työpajat ...
    Amanda Backholm
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Amanda Backholm

    Amanda Backholm on koulutukseltaan sosiologi ja sertifioitu valmentaja  NeuroLeadership Institute:ista. Viimeisten kymmenen vuoden aikana  Amanda on työskennellyt Suomen ulkoministeriössä ja UNHCR:ssä  Tukholmassa. Hän on toiminut coaching-päällikkönä Fifth Corner Inc.:ssä  sekä Mehiläisen tytäryhtiössä BeeHealthyssä, ja hän on kasvattanut omaa  Burn Bright Coaching -yritystään. Vuoden 2025 alusta Amanda toimii HR Spesialistina Orion Pharman Talent tiimissä.  Holistisena uravalmentajana Amanda ...
    Madventures - Riku ja Tunna
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Host & Moderator
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Tillväxt/utveckling
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Madventures - Riku ja Tunna

    Monipalkitut toimittaja-tuottaja Riku Rantala ja ohjaaja-tuottaja Tuomas ”Tunna” Milonoff tunnetaan vaikutusvaltaisina mediapersoonina, jotka ovat tunnettuja maailmanlaajuisesta ilmiöstä nimeltä Madventures. Alkujaan reppureissailuun keskittyvä televisio-ohjelma myytiin Suomesta 200 maahan ja laajeni radioon, tietokirjallisuuteen ja sosiaaliseen mediaan. Nyt Madventures-brändin alla on julkaistu 10 tietokirjaa ja spin-offina mm. Nelosen Mad Cook Show, ruokaan keskittynyt talk show. Sanavalmis aisapari on ...
    Timo Ketonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elinvoimainen meri
    Enkelisijoittaja
    Hallitusammattilainen
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Tiede
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Timo Ketonen

     Vaikuttavuussijoittaja ja sinisen talouden edelläkävijä Toimitusjohtaja, Aboa Advest Oy Partner & Co-founder, Blue Economy Centre Timo Ketonen on yrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, jonka intohimo on rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdistämällä liiketoiminta, tiede ja vaikuttaminen. Hän toimii tällä hetkellä Aboa Advestin toimitusjohtajana sekä Blue Economy Centren osakkaana ja perustajana. Ketonen on perustanut ja johtanut useita yrityksiä talouden, ...
    Paula Immo
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Företagande/entreprenörskap
    Johtaminen
    Yrittäjyys

    Paula Immo

    Paula Immo on menestysvalmentaja ja puhuja, joka haastaa miettimään omaa toimintaansa, sanojaan, ajatuksiaan ja arvojaan elämää muuttavilla tavoilla. Hän inspiroi ihmisiä tunnistamaan oman tapansa menestyä, sillä yhtä ainoaa oikeaa menestysreseptiä ei ole olemassakaan – jokaisella on omansa ja sinun on mahdollista menestyä juuri sellaisena kuin olet! Luennoillaan Paula huomioi asiakaskuntansa laajalti. Hän ymmärtää, etteivät kaikki ...
    Emma Kimiläinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Host & Moderator
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Tiimityö

    Emma Kimiläinen

    Emman puheenvuorot keskittyvät tärkeisiin aihesiin kuten tiimityö, menestys, ajanhallinta ja stressinhallinta. Emmaa edustava talli Team Brady on kruunattu mestariksi kahdesti peräkkäin, vuosina 2024 ja 2025, E1-maailmanmestaruuskilpailuissa, joka on maailman ensimmäinen täysin sähköinen kilpavenesarja. Tuore maailmanmestari Emma Kimiläinen on kokenut suomalainen kilpa-autonkuljettaja ja omistautunut äiti, jolla on yli 30 vuoden kokemus kilparadoilta. Hän aloitti uransa ratissa ...
    Arman Alizad
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Arman Alizad

    Arman Alizad, sankaritarinoiden suurfani ja MySpeaker of the Year 2022 -tunnustuspalkinnon voittaja, puhuu omakohtaisten kokemusten kautta elämästä ja jakaa ajatuksia siitä, miten on itse päättänyt elämän kokea ja nähdä. Oman tarinansa myötä hän ottaa esiin monenlaisia käännekohtia, joissa omilla valinnoilla ja asenteella on ollut suuri merkitys tulevaisuuden kehittymiseen. Arman on selvittänyt suomalaista yhteiskuntaa ja maailman ...
    Patrick "Pata" Degerman
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Ilmastonmuutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luottamus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrityskulttuuri

    Patrick "Pata" Degerman

    Patrick “Pata” Degerman on Suomen ainoa ammattimainen löytöretkeilijä ja kansainvälisesti arvostettu puhuja. Hän on luennoinut useille Fortune 500 -yrityksille ja kansainvälisille pörssiyhtiöille, kouluttanut kenraaleja sekä pitänyt avauspuheenvuoron World Economic Forumissa. Pata on voittanut Vuoden puhuja -palkinnon kolme kertaa Suomessa ja kerran Ruotsissa, ja hän on useana vuonna ollut Suomen myydyin luennoitsija. Löytöretkeilijänä Pata on suunnitellut ja johtanut useita ...
    Anna Perho
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Anna Perho

    Anna Perho, itsensä johtamisen ja vaikuttavan viestinnän asiantuntija, tarjoaa käytännönläheisiä ja välittömästi sovellettavia malleja, jotka auttavat parempaan ajankäyttöön ja selkeämpään vuorovaikuttamiseen. Annan esitykset ovat tunnettuja suorasta, hauskasta ja kuuntelijaa haastavasta tyylistään, jotka jättävät pysyvän vaikutuksen kuulijoihinsa. “Herää avuttomuuden koomasta, ja ryhdy johtamaan elämääsi – minä kerron, miten. Havahdu avuttomuuden koomasta ja ota kontrolli takaisin – ...
    Etsitkö jotain muuta?
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Nuoret
    Oppiminen
    Strategia
    Talous
    Tiimityö
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Etsitkö jotain muuta?

    Etkö löydä etsimääsi kotimaista tai kansainvälistä puhujaa, juontajaa tai valmentajaa sivuiltamme? Sivuillamme on esitelty vain pieni osa asiantuntijoista ja puhujista, joiden kanssa teemme yhteistyötä.  Ota tästä yhteyttä meidän asiantuntijatiimiin – me autamme saamaan yhteyden etsimäänne henkilöön ja ideat tulevan tapahtumasi puhujasisältöön. Let´s Talk!
    Jaana Hautala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Mielen hyvintointi & Muutos
    Palautuminen
    Stressinhallinta
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Jaana Hautala

    Keynotepuhuja Jaana Hautala, mielen suorituskyvyn ja viisaan vuorovaikutuksen asiantuntija, oivalluttaa ja tarjoaa käytännönläheisiä, sekä tutkittuja metodeja, jotka edistävät stressinhallintaa, palautumista ja yhteisöllisyyden rakentumista tiimeissä. Jaanalla on taito kohdistaa viestinsä suoraan kuulijoilleen, ja hänen vahva läsnäolonsa ei jätä ketään kylmäksi. Jaana haastaa ja innostaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle. Jaanan luennot on kokemuksellisia, energisiä ...
    Jenni Janakka
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret

    Jenni Janakka

    Jenni Janakka on kirjailija ja puhetaiteilija, joka töissään yhdistelee tieteen kansanatajuistamista, arkisia tarinoita ja huumoria. Janakalla on kaksi erikoisosaamisaluetta työelämä ja seksi. Siitä puhe, missä kiinnostus. Vuonna 2017 hän järjesti ensimmäisen Röyhkeyskoulun, jonka liput menivät vajaassa kahdessa minuutissa. Siitä lähtien Jenni on kiertänyt Suomea Röyhkeyskoulunsa kanssa. Ajatuksena on opettaa tunnistamaan ja sanoittamaan oma osaajuus, sillä ...
    Jere Hietala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Luovuus & Innovaatio
    Yrittäjyys

    Jere Hietala

    Jere Hietala inspiroi oman elämänsä esimerkein taistelemaan onnistumisen, tavoitteiden saavuttamisen ja itsensä löytämisen puolesta. Jeren mukaan ihmisen ei tarvitse vakuutella roolein, jos kokemus sanelee aidon itsevarmuuden. Monta elämän käännettä kokenut Jere ei ole antanut negatiivisten kokemusten lyödä itseään maahan, päinvastoin, niistä hänet on rakennettu. Jeren mukaan elämän kuuluukin olla kuin sydänkäyrä, ylös ja alaspäin kulkevaa ...
    Jussi Heikelä
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Yrittäjyys

    Jussi Heikelä

    Jussi Heikelä on 1976 Turussa syntynyt uusioperheenisä, joka on tehnyt viihdettä ja mediaa koko aikuiselämänsä. Tuottajan, käsikirjoittajan, ohjaajan tai muiden tuotantoportaan roolien lisäksi hän on esiintynyt TV- ja radio-ohjelmissa vajaat parikymmentä vuotta. Sinä aikana hän on myös juontanut satoja yritystilaisuuksia omalla vahvuudellaan, joka on asian viihteellistäminen. Monesti asiakkaan toive on: “Haluaisimme arvokkaan tilaisuuden, jossa ei ...
    Mato Valtonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Mato Valtonen

    Innostava työilmapiiri Mato Valtonen, luovuuden asiamies, yrittäjä, kirjailija, rock-kukko ja puhetyöläinen puhuu innostavan työilmapiirin puolesta muutosten maailmassa. Lisäksi hän kartoittaa  jarruja, jotka eteen tullessaan estävät meitä käyttämästä voimavarojamme. Mato Valtonen haastaa simppelin oivaltamisen kautta uudenlaisiin tavoitteisiin. Meidän tulee nähdä metsä puilta ja herätellä  itsetuntomme. Se on siellä, se vain pitää ottaa käyttöön! Madolla on ilmiömäinen kyky puhaltaa ...
    Nelli Såger
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Nelli Såger

    Nelli Såger on muutosjohtamisen asiantuntija, insinööri ja terveysalan startup-yrittäjä, joka tunnetaan kyvystään viedä vaativia muutoksia läpi tilanteissa, joissa teknologia, ihmiset ja rakenteet törmäävät. Vuoden 2025 alussa Nelli siirtyi muutostoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi, missä hän työskentelee organisaatioiden ja yhteiskunnan suurimpien murrosten ytimessä. Nellin ura on rakentunut muutosten käytännön läpiviennin ympärille. Hän on johtanut digitaalisia ja toimintamallimuutoksia ...
    Tom Pöysti
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Tiimityö

    Tom Pöysti

    Tom Pöysti on yksi Suomen suosituimmista asennepuhujista, tunnettu ainutlaatuisesta tavastaan koskettaa kuulijoita hauskojen ja koskettavien tarinoiden avulla. Hän kannustaa kuulijoitaan ottamaan vastuuta, heittäytymään ja löytämään iloa työelämään, samalla korostaen yksilön ja yhteisön merkitystä toimivassa työyhteisössä. Tom on oikea henkilö tuomaan positiivista energiaa kaikille. Tompan tapa koskettaa ihmisiä vaikuttavan puheen kautta on ainutlaatuinen. Hän pukee tärkeät ...
    TOMATO
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys
    Yrityskulttuuri

    TOMATO

    "Menestys tulee ennen työtä ainoastaan sanakirjoissa, mutta menestys ilman iloa, tarkoitusta ja sydäntä? Se on pikemminkin tragedia. Pidä nämä kolme mukana kaikessa tekemisessä, kuten myös rakkaudessa, harrastuksessa, työssä, oppimisessa… Ilo, tarkoitus ja sydän, ihan kaikessa."
    Helena Kastikainen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen

    Helena Kastikainen

    Helena Kastikainen on rasavilliyrittäjä, tietokirjailija ja Suomen läpi kävelijä. Kastikainen edustaa puhujakentässä uutta sukupolvea, joka luennoi johtamisesta ja itsensä johtamisesta nuoren osaajan näkökulmasta. Hänen esikoisteoksensa Pikkupomosta johtajaksi (2020, Kustantamo S&S) valittiin yhdeksi Vuoden 2020 parhaista talouskirjoista Kauppalehti Option toimesta. Puhujana Kastikainen on innostava “millenniaalisaarnaajatar” joka kertoo prinsiippinsä käytännön kokemuksen kautta. Hän on toiminut urallaan mm. Suomen ...
    Niina Ratsula
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Niina Ratsula

    Kestävän työelämän vaikuttaja
    Kim Nyström
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö

    Kim Nyström

    Kim Nyström – Kun myynti kohtaa vuorikiipeilyn Huipulle ei päädytä sattumalta – sinne kiivetään. Kim Nyström on keynote-puhuja, joka yhdistää ainutlaatuisella tavalla kaksi kovaa maailmaa: yritysmyynnin ja vuorikiipeilyn. Yli 25 vuoden kokemus myynnistä ja valmentamisesta kohtaa intohimon vuoriin ja seikkailuun – ja syntyy puheenvuoro, joka herättää, haastaa ja inspiroi. Kim ei tarjoile tyhjiä lauseita. Hän kertoo ...
    Marja Kihlström
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Oppiminen

    Marja Kihlström

    Marja Kihlström on muutoksen tekijä, Puhu Muru brändin luoja ja erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), joka herättää ihmiset ymmärtämään, miten salaisuudet ja vaietut asiat vaikuttavat meissä. Terapiavastaanotolla hän on päässyt kuulemaan ihmisten syvimmät salaisuudet ja tuntee niiden vaikutukset hyvinvointiin. Miten pelot ohjaavat, jos niiden juurisyitä ei tunne. Miten omat arvot ja asenteet estävät meitä menestymästä. Ja kuinka ...
    Jaana Saarinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus

    Jaana Saarinen

    Koko kansan tuntema valovoimainen näyttelijä Jaana Saarinen on yritysjuhlien ja henkilöstön palkitsemistilaisuuksien, ja gaalojen tunnelman luoja, karismaattinen seremoniamestari sekä inspiroiva puhuja sekä valmentaja. Improvisaation ammattilainen osaa heittäytyä erilaisten tilaisuuksien kulloiseenkin tunnelmaan ja luoda ikimuistoinen tapahtuma asiakkaan kanssa. Jaana tunnetaan lukuisista rooleistaan niin televisio-sarjojen, elokuvien kuin teatterin puolella. Jaana luennoi ja puhuu motivaatiosta, positiivisesta asenteesta, läsnäolon ...
    Hanna Tikander
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Nuoret
    Spokesperson

    Hanna Tikander

    Tapahtumatuotantojen ylipappi, Chili-Vespan omistaja, väri-kuosi-keräilijä, aamuvirkku. Ei pelkää mitään paitsi joskus pahinta ja tietää, kuinka perinpohjaisia kysymyksiä kysytään. Hanna Tikander on yrittäjä, podcast juontaja, vaikuttaja ja kirjailija. Hanna juontaa suosittuja Mimmit sijoittaa ja Selvin päin -podcasteja ja puhuu intohimoisesti vahvan omakohtaisen kokemuksensa kautta niin uran rakentamisesta, itsensä kehittämisestä kuin raittiudesta.  Vuodesta 2018 Hanna on rakentanut ...
    Esa Saarinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Esa Saarinen

    Filosofi Esa Saarinen väitteli vuonna 1977 Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi 24-vuotiaana. Hän nousi julkisuuteen nuorena rock ’n’ roll -henkisenä “punktohtorina”, joka esiintyi räväkästi julkisuudessa, mutta myös julkaisi teoksia kuten Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin (1985). Rakastuttuaan Pipsa Pallasvesaan filosofin suositut yliopistoluennot saivat uuden elämyksellisen ja syvemmän ulottuvuuden, kun opiskelijat saivat yhä useammin kuulla ...
    Noora Hautakangas
    Puhujat
    Asiakaskokemus
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Tiimityö
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Noora Hautakangas

    ”Taivaskaan ei ole rajana, kun mukana on riittävästi intohimoa, motivaatiota ja  uskoa omaan visioon.”
    Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Tiimityö

    Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg

    Komentajien kehityskeinot työelämään! Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg ovat kaksikkona tunnettuja DiscoveryPlus-kanavan ”Komppania Ketonen ja Gustafsberg” -ohjelmasta, jossa julkisuudesta tutut osallistujat saavat kattavan sotilaskoulutuksen ja psyykkisesti ja fyysisesti haastavissa tehtävissä oppivat jatkuvasti uutta itsestään ja toisistaan. Ketonen ja Gustafsberg tulevat hyvin erilaisista taustoista ja työurilta. Heitä yhdistää loputon kiinnostus ihmisen piilevän potentiaalin käyttöönottoon ja utelias ...
    Aki Riihilahti
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Tiimityö

    Aki Riihilahti

    Aki Riihilahti on ammattilaisuransa lopettanut suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän pelasi vuodesta 1995 vuoteen 2011 kestäneellä ammattilaisurallaan Suomen lisäksi myös Norjassa, Englannissa, Ruotsissa ja Saksassa. Hän on nykyinen HJK:n toimitusjohtaja. Aki valittiin vaikutusvaltaisen Euroopan seurajoukkueiden liiton (ECA) hallitukseen ja 2017 järjestön varapuheenjohtajaksi. Riihilahdella on myös useita merkittäviä luottamustehtäviä UEFA:ssa. Puhujana Aki on inspiroiva ja innostava – ...
    Kaj Kunnas
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus

    Kaj Kunnas

    Kaj Kunnas on koko kansan tuntema urheilutoimittaja ja todistetusti yksi Suomen positiivisimmista henkilöistä. Toimittajauran Ylellä tehnyt Kunnas sai toukokuussa 2016 aivoinfarktin, jonka vuoksi hän joutui pitkälle sairaslomalle. Kunnas pysyi positiivisena omana itsenään, sai terveen paperit ja toimi esimerkkinä asenteen merkityksestä koko Suomelle. Kaj valittiin Suomen positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2016. Kaj Kunnas on urheilutoimittajan ammatissa nähnyt ...
    Riku Rantala & Tunna Milonoff
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Riku Rantala & Tunna Milonoff

    Riku ja Tunna ovat tutustuneet lukuisiin yhteisöihin – mitä yhteistä on menestyvillä tiimeillä ja heimoilla niiden kulttuurissa ja tavassa toimia? Tässä uudessa keynotessa kuullaan, mitä monipalkitut maailmanmatkaajat ovat oivaltaneet tiimiytymisestä ja tiimihengen merkityksestä hyviin tuloksiin. Omiin kokemuksiinsa peilaten he kertovat, miten saavutetaan toisiaan kannustava, luovaa ajattelua rikastava tiimi – tai miten rakennetaan tiimiin asenne ja usko, ...
    Carla Ahonius
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Nuoret
    Spokesperson
    Tiimityö

    Carla Ahonius

    Suomen tunnetuimpiin ja menestyneimpiin managereihin kuuluva Manage Me Oy:n perustaja Carla Ahonius tietää, kuinka luodaan koko kansaa puhuttelevia ilmiöitä ja rakennetaan menestyviä brändejä. Mm. Jare Tiihosen ja Jenni Vartiaisen managerina toimiva Carla on työskennellyt yli 20-vuotta musiikki -ja viihdemaailmassa. Hän ammentaa luennoillaan oppeja matkalta menestykseen ja jakaa omakohtaisia tarinoita uraltaan. Puhujana Carla ottaa yleisön haltuun ...
    Minna Ruusuvuori
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi

    Minna Ruusuvuori

    Minna Ruusuvuori on energinen muutos- ja kasvujohtaja, tietokirjailija, podcastaaja sekä keynote-puhuja, jolla on lähes 25 vuoden kokemus myynnin ja markkinoinnin johtamisesta, erityisesti teknologia-alalla. Minnan intohimona on asiakaskeskeisyys ja asiakkaiden menestyksen tukeminen. Hän on ollut rakentamassa menestyksekkäitä b2b-myynti- ja markkinointiorganisaatioita, jotka ovat toimineet liiketoiminnan kasvun moottoreina sekä uudistaneet teknologiabrändejä tekemällä niistä entistä asiakaslähtöisempiä. Minnan sydän sykkii ...
    Kirsi Piha
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Spokesperson

    Kirsi Piha

    "Millään ei ole mitään merkitystä, jos emme päätä luoda sitä. Ihminen, yritys tai yhteiskunta rakentaa itse itselleen merkityksiä ja tarkoitusta ja voimme vaikuttaa siihen. Elämän tarkoitus ei tipahda syliin, se pitää itse rakentaa ja sitä pitää itse pitää yllä. Aikamme iso tarina syntyy parhaillaan siitä, kuinka ja kenelle me olemme olemassa."
    Markus Mustelin
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Tiimityö
    Ympäristö & Vastuullisuus

    Markus Mustelin

    Two Rowing Finns – Lihasvoimalla yli Atlantin seitsemässä viikossa Menestystekijät vaativissa projekteissa ovat usein samat, olipa kyseessä kestävyysurheilija, seikkailija tai yritysjohtaja. Yhteistyön ja luottamuksen merkitys, kyky viedä vaativat projektit maaliin, riskienhallinta, jaksaminen, motivaatio ja tehokas viestintä ovat ratkaisevia tekijöitä. Taustani yhdistää nämä kolme roolia: kestävyysurheilija, seikkailija ja yritysjohtaja, ja puheenvuoroni rakentuvat omakohtaisiin kokemuksiin äärimmäisistä projekteista. ...
    Kim Väisänen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi
    Oppiminen
    Strategia
    Talous
    Tiimityö
    Yrittäjyys
    Yrityskulttuuri

    Kim Väisänen

    "Kaiken tekemisen perusta on luottamus."
    Teemu Packalen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Spokesperson

    Teemu Packalen

    Haluatko motivoida tiimiäsi ja saavuttaa yhdessä tavoitteet? Haluatko antaa yleisöllesi inspiraatiota, motivaatiota ja rohkeutta kulkea  omaa polkuaan? Tämä on puhe, joka nostaa motivaation ja itseensä uskomisen uudelle tasolle. Teemun motivoivan luennon jälkeen yleisössä vallitsee voittajafiilis, ja omasta tekemisestä uskalletaan olla ylpeitä! Teemun puheenvuorot on tehty tiimeille, joissa kaivataan motivaatiota, sekä halutaan nostaa asenne ja tekeminen ...
    Elina Gustafsson
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Nuoret
    Spokesperson

    Elina Gustafsson

    Elina Gustafsson on entinen nyrkkeilijä ja nyrkkeilyn euroopanmestari. Elina kertoo puheenvuorossaan elävästi oman tarinansa, josta ei persoonaa puutu. Puheessa on asennetta, luottamusta, pilkettä, rohkeutta, päättäväisyyttä, motivaatiota, itseensä uskomista ja yrittämistä. Tarina ei jätä kylmäksi ja kannustaa kuulijaa omien unelmien toteuttamiseen. Elina Gustafssonin motivoiva puhe johdattaa kuulijan pohtimaan omia tavoitteita, tarkastelemaan tekemisen tasoa, sekä sitä mitä ...
    Frank Martela
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Frank Martela

    Suomen johtava valmentavan johtamisen, sisäisen motivaation ja hyvinvoinnin vahvistamisen asiantuntija Aalto-yliopiston apulaisprofessori, filosofi Frank Martela on kansainvälisesti tunnustettu ja Suomen johtava sisäisen motivaation, hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden asiantuntija, jolla on selkeä näkemys siitä, miten näitä edistetään ja johdetaan työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Frankin puheenvuorojaan on kuultu New Scientist Big Thinkers-sarjassa, yliopistoissa viidellä eri mantereella mukaan lukien Harvard ...
    Petra Gargano
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Oppiminen
    Spokesperson

    Petra Gargano

    "Rohkeus, tiimityö, luovuus, luovuuden ylläpitäminen ja omaan itseensä uskominen ovat niitä teemoja, joihin innostan ja energisoin ihmisiä puheellani ja musiikillani."

Löydä oikea puhuja inspiraatiota ja motivaatiota sytyttävään tapahtumaasi

Inspiraatio sytyttää liekin ja motivaatio pitää sen palamassa. Kun oikeat sanat osuvat oikeaan hetkeen, ne voivat muuttaa ajattelua ja jopa elämän suuntaa.

MySpeakerin puhujat ovat asiantuntijoita sisäisessä motivaatiosta, innostuksen johtamisesta, rohkeuden herättämisestä, muutoksen mahdollistamisesta ja merkityksellisyyden löytämisestä työssä ja elämässä. He herättävät yleisön tunteet ja ajatukset liikkeelle tavalla, joka saa aikaan toimintaa.

Varaa puhuja ja tuo tapahtumaasi energiaa, joka kantaa vielä pitkään lavan jälkeenkin.

MySpeaker – luomme lavalle taikaa kanssasi.

Vaikuttava puheenvuoro syntyy, kun oikea ihminen on oikeassa paikassa. Me autamme sinua löytämään juuri sen puhujan, joka tekee tapahtumastasi unohtumattoman.

Tutustu puhujavalikoimaamme ja löydä täydellinen asiantuntija tapahtumaasi.