Johtaminen

Hyvän johtamisen merkitys organisaation menestyksessä, kasvussa ja tiimien hyvinvoinnissa on ensisijaisen tärkeä. Vahvista johtajuustaitojasi ja syvenny arvokkaiden johtamisoppien, strategioiden maailmaan vaikuttavien puhujiemme, oman alansa asiantuntijoiden ja tunnettujen johtajien sekä johdon valmentajien opastuksella. Johtajuudesta puhuvien puhujiemme avulla nostat johtajuustaitosi seuraavalle tasolle, samalla kun inspiroit ja vahvistat tiimiäsi saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Löydät puhujistamme johtajuutta ja siihen liittyviä taitoja oman asiantuntijuutensa ja kokemustensa pohjalta käsitteleviä puhujiamme. Me autamme sinua mielellämme löytämään juuri organisaatiosi tarpeisiin parhaiten sopivan puhujan!

215 profiles
    Risto Kuulasmaa
    Puhujat
    Företagande/entreprenörskap
    Johtaminen
    Kreativitet/innovation
    Luovuus & Innovaatio
    Yrittäjyys

    Risto Kuulasmaa

    Risto Kuulasmaa on median moniottelija, joka on työskennellyt Madventuresin, Docventuresin ja Duudsonien taustalla tuottajana, ohjaajana ja strategina. Amsterdamissa asuva Risto on osaperustanut Euroopan suurimman tubettajatapahtuma Tubeconin. Hän on työskennellyt Ylen television ja Areenan julkaisupäällikkönä ja tuottanut televisiosisältöjä Los Angelesissa, Amsterdamissa ja Suomessa. Risto Kuulasmaa on mukana Inner Peace Network verkostossa, joka järjestää Wisdom in Business tapahtumia Amsterdamissa ...
    Christina Dahlblom
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Communication & Interaction
    Host & Moderator
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Yrittäjyys

    Christina Dahlblom

    Christina Dahlblom työskentelee Hankenin työelämäprofessorina ja johtoryhmävalmentajana omassa yrityksessään. Hän vaikuttaa useiden, niin yksityisten kuin pörssiyhtiöiden hallituksissa, ja on toiminut yrittäjänä sekä johtotehtävissä asiantuntijapalveluyrityksissä lähes kahden vuosikymmenen ajan.   Väitöstutkimus asiakasuskollisuudesta Christina on väitellyt tohtoriksi asiakasuskollisuudesta 2004. Ensimmäisessä johtotehtävässään samana vuonna, hänen huomionsa kääntyi ihmisten käyttäytymiseen organisaatioissa. Hän kiinnostui intohimoisesti siitä, kuinka voimme parantaa sekä suorituskykyä että hyvinvointia paremmalla johtamisella. Hänen kiinnostuksen kohteinaan nykyään ovat kulttuuri, johtajuus ...
    Patrick "Pata" Degerman
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Ilmastonmuutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luottamus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrityskulttuuri

    Patrick "Pata" Degerman

    Patrick “Pata” Degerman on Suomen ainoa ammattimainen löytöretkeilijä ja kansainvälisesti arvostettu puhuja. Hän on luennoinut useille Fortune 500 -yrityksille ja kansainvälisille pörssiyhtiöille, kouluttanut kenraaleja sekä pitänyt avauspuheenvuoron World Economic Forumissa. Pata on voittanut Vuoden puhuja -palkinnon kolme kertaa Suomessa ja kerran Ruotsissa, ja hän on useana vuonna ollut Suomen myydyin luennoitsija. Löytöretkeilijänä Pata on suunnitellut ja johtanut useita ...
    Eeva Jaakonsalo
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Host & Moderator
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Wellbeing & Health

    Eeva Jaakonsalo

    Eeva Jaakonsalolla on 20 vuoden kokemus liikkeenjohdon konsultoinnista ja yritysvalmennuksesta. Hän valmentaa yritysten ylintä johtoa, esimiehiä ja asiantuntijoita ja on kysytty puhuja yrityksissä, asiakastilaisuuksissa sekä seminaareissa. Hän on kokenut ja erittäin pidetty fasilitaattori. Eeva on Andas Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Andas Oy on edelläkävijä Suomessa mindfulnessin ja emotional intelligencen yhdistämisessä liiketoiminnan kehittämiseen. Andasilla on toinen ...
    Aku Varamäki
    Puhujat
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrityskulttuuri

    Aku Varamäki

    Aku Varamäki (FM, yhteisöviestintä) on työpäivämuotoilija ja tietokirjailija ja toinen työelämän muotoilutoimisto Workday Designersin perustajista. Aku toimii yrityksessään Workday Designersissa työntekijäkokemuksen tutkijana ja kehittäjänä, joka tuntee suomalaisten organisaatioiden arjen. Hän puhuu mielellään sekä työntekijäkokemuksesta ja siihen liittyvistä teemoista kuten oppimisesta, yhteistyöstä, yhdenvertaisuudesta tai työn ilosta. Puhujana hän haluaa tarjota työkaluja jokaiselle oman työn kehittämiseen muotoilun keinoin. Aku uskoo, ...
    Alf Rehn
    Puhujat
    Kansainväliset
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Alf Rehn

    “Hyvä puhe haastaa, hyödyttää, ja huvittaa – mielellään yhtä aikaa.” Alf Rehn on innovaation, designin, ja johtamisen professori University of Southern Denmark:issa, ja tämän lisäksi kansainvälisesti arvostettu ajattelija ja strateginen neuvonantaja. Rehn on kirjoittanut useita menestyneitä kirjoja, ja pitänyt noin 1000 keynote-puheenvuoroa, kaikkialla maailmassa – Pohjois-Korea mukaanlukien. Hänen puheenvuoronsa ovat saaneet suitsutusta niin ravistelevasta sisällöstään ...
    Anna Lundén
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Anna Lundén

    Anna Lundén on analyyttinen strategi, joka rohkeasti haastaa perinteisiä ajatusmalleja. Anna uskoo intohimolla huomisen klassikoihin, johdonmukaisesti johdettuihin yrityksiin, ja arvopohjaisiin brändeihin, joille kvartaali on 25 vuotta ennemmin kuin 3 kuukautta. Puheenvuoroissaan Lundén korostaa asemoinnin ja arvolupauksen merkitystä yritysten strategisessa suunnittelussa erityisesti hallitustasolla, mutta myös koko henkilöstön näkökulmasta. Annalla on palava halu saada yritykset kehittymään; oivaltamaan ...
    Anna Perho
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Anna Perho

    Anna Perho, itsensä johtamisen ja vaikuttavan viestinnän asiantuntija, tarjoaa käytännönläheisiä ja välittömästi sovellettavia malleja, jotka auttavat parempaan ajankäyttöön ja selkeämpään vuorovaikuttamiseen. Annan esitykset ovat tunnettuja suorasta, hauskasta ja kuuntelijaa haastavasta tyylistään, jotka jättävät pysyvän vaikutuksen kuulijoihinsa. “Herää avuttomuuden koomasta, ja ryhdy johtamaan elämääsi – minä kerron, miten. Havahdu avuttomuuden koomasta ja ota kontrolli takaisin – ...
    Antti Mäki
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yrittäjyys

    Antti Mäki

    Antti Mäki on yrittäjä, neuvonantaja ja hallitusammattilainen. Hän on moderni kasvu- ja muutosjohtaja, energinen ja intohimoinen digitaalisuuden soihdunkantaja sekä yrityskulttuurin puolestapuhuja. Puheenvuoroissaan hän yhdistelee tutkittua tietoa sekä omakohtaista laajaa kokemustaan teknologiavetoisista yrityksistä olivat ne sitten suuryrityksiä, kasvu-/pienyrityksiä tai voittoatavoittelemattomia organisaatioita. Yli 17 vuoden kansainvälinen kokemus Lontoosta sekä manner Euroopasta antaa puheenvuoroihin uniikkia perspektiiviä ja pitkä ...
    Ari Rämö
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Spokesperson

    Ari Rämö

    Ari Rämö on kokenut yritysjohtaja, kirjailija ja luennoitsija, joka on vienyt myös itse teoriansa johtamisesta käytäntöön – menestyksekkäästi. Hänen lähtökohtanaan on yksinkertaistaa johtamista siten, että kaikki esihenkilöt pystyvät kehittymään ja kehittämään organisaatiota kaikissa arkipäiväisissä tilanteissa. Hänen johtamansa yritys SICK oli omassa sarjassaan monta kertaa Suomen paras (GPTW) ja sijoittunut sen lisäksi sijoille 2-3-4. Hyvät sijoitukset ...
    Arto O. Salonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Arto O. Salonen

    Liiketoiminnassa “Purpose Driven Business” on muodostumassa uudeksi normaaliksi. Mitä varten yritys on olemassa? Mitä yhteiskunnallista ongelmaa se ratkaisee? Kuinka se perustelee sen, miksi se on olemassa? Siinä kysymykset, joita kysytään yhä useammin. Elämme keskellä yhteiskunnallista murrosta. Pelkkä tuottavuuteen, kilpailukykyyn ja tehokkuuteen keskittyminen ei enää riitä pitämään ihmistä liikkeellä. Vauraassa hyvinvointiyhteiskunnassa huomio kiinnittyy yhä enemmän elämänlaatuun, ...
    Erkka Westerlund
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Tiimityö

    Erkka Westerlund

    Erkka Westerlund, liikuntatieteiden maisteri, on ansioitunut suomalainen jääkiekkovalmentaja, hyvinvointivalmentaja, urheiluvaikuttaja ja puhuja. Hän on valmentanut useita SM-liigajoukkueita, KHL Jokereita ja Salavat Yulaevia ja toiminut sekä Suomen nuorten että aikuisten maajoukkueiden päävalmentajana. Westerlund on voittanut Suomen päävalmentajana Olympiahopean ja -pronssin sekä kaksi MM-hopeaa ja -pronssin. Lisäksi hän on toiminut Suomen urheiluopiston rehtorina ja toimitusjohtajana sekä Jääkiekkoliiton ...
    Etsitkö jotain muuta?
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Nuoret
    Oppiminen
    Strategia
    Talous
    Tiimityö
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Etsitkö jotain muuta?

    Etkö löydä etsimääsi kotimaista tai kansainvälistä puhujaa, juontajaa tai valmentajaa sivuiltamme? Sivuillamme on esitelty vain pieni osa asiantuntijoista ja puhujista, joiden kanssa teemme yhteistyötä.  Ota tästä yhteyttä meidän asiantuntijatiimiin – me autamme saamaan yhteyden etsimäänne henkilöön ja ideat tulevan tapahtumasi puhujasisältöön. Let´s Talk!
    Heidi Jaara
    Puhujat
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Yrittäjyys

    Heidi Jaara

    Toimitusjohtaja ja Balmuir-brändin luonut yrittäjä toteuttaa visiota ja haaveitaan päämäärätietoisesti. Aikaisemmin pitkään Nokialla työskennellyt Jaara otti rohkeasti täyskäännöksen urallaan ja vaihtoi osto- ja tuotekehitystyöt luovaan työhon, ja perusti ylellisyysuotteita maailmalle myyvän yrityksen, jonka tuotteita käyttää maailman luokan artistit ja elokuvatähdet sekä kuninkaalliset. Yrityksen tuotteita on myyty yli 70 maahan. Kansainvälisen menestysbrändin ja -tarinan luonut kasvuyrittäjä ...
    Ilona Rauhala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen

    Ilona Rauhala

    Ilona Rauhala on valmentava psykologi, kirjailija, puhuja ja yrittäjä. Hänellä on erityinen kyky kohdentaa viesti kuulijakunnan mukaan, olipa kysymyksessä pörssiyritysten ylin johto tai suorittavaa työtä tekevä henkilökunta toimialasta riippumatta. Ilona Rauhala on tehnyt yli 20 vuotta pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten, huippusuoriutujien ja johtajien kanssa. Ilona on luennoinut niin pienissä intiimeissä asiakastilaisuksissa, kuin suurissa tapahtumissa. Puheenvuorot ovat ...
    Inna-Pirjetta Lahti
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Inna-Pirjetta Lahti

    Inna-Pirjetta Lahti on innostaja, inspiroija ja vaikuttavuusviestintään erikoistuneen PING Helsingin perustaja ja toimitusjohtaja. Inna-Pirjetan tuorein kirja, Muuta maailmaa somessa (kirjoitettu yhdessä Tuomo Meretniemen kanssa, Alma Talent 2022) kertoo sosiaalisen median roolista yhteiskunnassa ja vastuullisesta viestinnästä. Inspiroivat puheenvuorot yhdistävät kattavasti tutkimustietoa ja teoriaa sekä konkreettisia käytännön esimerkkejä. Työkseen Inna-Pirjetta muuttaa maailmaa yhdessä somessa toimivien vaikuttajien, yritysten ja organisaatioiden kanssa. Puhujana Inna-Pirjetta Lahti ...
    Juha Wiskari
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Yrittäjyys

    Juha Wiskari

    “Näki, kuuli ja koki erinomaisen esityksen kokemuksien, itsensä pelii laittamisen ja ennakkoluulottoman tulevaisuuteen katsomisen tarinoina.” “Vahvaa asiaa ilman egotrippailua – rankkakin huumori osuvaa ja lisäsi vain uskottavuutta.” “Ihania esimerkkejä arjen vuorovaiktuksesta ja ihmisläheisyyden merkityksestä.” “Kova jätkä! Olo oli kylvettämisen jälkeen kuin kovasta löylystä tulleena. Puhdas ja iho hellänä!” “Maailmassa on kahdenlaisia asioita – mahdollisia ja ...
    Kalle Ruuskanen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Johtaminen
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yrittäjyys

    Kalle Ruuskanen

    Kalle Ruuskanen on pohjoismaiden johtavia asiakaskokemuksen ja muutosjohtamisen asiantuntijoita. Hänellä on yli kahden vuosikymmenen käytännön kokemus ja näytöt mittavista muutoshankkeista ja kansainvälisten superbrändien johtamisesta ja klassikoiden luomisesta. Ruuskanen on yrittäjä, ja auttaa yrityksiä löytämään parempia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, kirkkaampia konsepteja ja parempaa johtamista. Hänen intohimonaan on asiakaskokemuksen rikastuttaminen ja myynti- sekä palvelukulttuurin muovaaminen. Kalle toimii laaja-alaisesti ...
    Jarno Limnéll
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Jarno Limnéll

    Turvallisuuteen, teknologiaan ja yhteiskunnan kriisinsietokykyyn liittyvät aiheet ovat ajassamme ajankohtaisia. Kuinka varaudumme tuleviin kriiseihin? Voisiko kyberpandemia olla seuraava ”harmaa sarvikuono” ?  Turvallisuusasiantuntija Jarno Limnéll muistuttaa, että meidän on aktiivisesti luotava sitä todellisuutta, mikä vallitsee ”Koronan jälkeen” – emme saa vain ajelehtia siihen. Kriisit eivät pääty Koronaan vaan jo nyt on mietittävä ja varauduttava seuraavaan Harmaaseen ...
    Maria Kuivinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Maria Kuivinen

    Maria Kuivinen on iloinen, energinen, hurmaavan aito ja sydämellinen nainen, suurperheen äiti, vaimo, yrittäjä ja kiinteistönvälittäjä, sekä lisäksi Arjen Sankaritar-vlogia pyörittävä energiapakkaus. Ystävät ovatkin todenneet Mariasta: ”Sinulla on neljän naisen energiat, miten ihmeessä ehdit tehdä kaiken tuon mitä teet.” Elämä johtaa polkujamme joskus eri suuntaan kuin olisimme itse toivoneet. Marian haaveena oli klassisen laulajattaren ura, ...
    Markku Pykäläinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus

    Markku Pykäläinen

    Markku Pykäläinen on maanläheinen ja aidosti eri näkökulmista maailmaa ihmettelevä valmentaja. Hänellä on pitkä kokemus esimiestyöstä Suomen suurimmissa yrityksissä, joissa hän on saanut nyrkit savessa kohdata esimiestyön ja johtamisen suuret onnistumiset ja kovimmat vaikeudet mukaanlukien potkut työnantajalta sekä oma työuupumus. Markulla on ollut aina kova tahto nousta uudelleen pystyyn, kaivaa peili esiin ja kysyä itseltään: ...
    Mato Valtonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Mato Valtonen

    Innostava työilmapiiri Mato Valtonen, luovuuden asiamies, yrittäjä, kirjailija, rock-kukko ja puhetyöläinen puhuu innostavan työilmapiirin puolesta muutosten maailmassa. Lisäksi hän kartoittaa  jarruja, jotka eteen tullessaan estävät meitä käyttämästä voimavarojamme. Mato Valtonen haastaa simppelin oivaltamisen kautta uudenlaisiin tavoitteisiin. Meidän tulee nähdä metsä puilta ja herätellä  itsetuntomme. Se on siellä, se vain pitää ottaa käyttöön! Madolla on ilmiömäinen kyky puhaltaa ...
    Mika D. Rubanovitsch
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Strategia
    Yrittäjyys

    Mika D. Rubanovitsch

    Suomen kysytyimpiin myyntivalmentajiin lukeutuva Mika D. Rubanovitsch (”Ruba”) valmistui kauppatieteiden maisteriksi Svenska handelshögskolanista ennätysajassa, 21-vuotiaana. Sittemmin Ruba on toiminut urallaan lukuisissa myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä. Ruba on saanut kiitosta innostavana, asiansa osaavana valmentajana ja konsulttina. Ennen ryhtymistään yrittäjäksi vuonna 2001 Ruba ehti toimia muun muassa online hotellivarausjärjestelmätoimittaja Hotelzon International Oy:n toimitusjohtajana, internetkauppa LetsBuyIt.com -yhtiön Euroopan ...
    Paola Suhonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Paola Suhonen

    Paola on kasvanut yrittäjäperheessä, joka näkyy hänen ideologiassaan kaupallisuuden ja taiteellisuuden yhdistämisestä. Suhonen kuuluu uuden sukupolven kirkkaimpiin, uuden aallon Suomi-muotoilija nimiin ja yli 20 vuoden aikana hän on pystynyt rakentamaan vahvan, omaäänisen, visuaalisen maailman. ”Mahdollistamalla itsenäisesti omat taiteelliset projektit, saavutetaan kaikkein riippumattomin ja luovin tila.” Mitä puheenvuorolta voi odottaa? Paolan puheenvuoroissa yhdistyy vahva brändinrakennus osaaminen ...
    Pete Nieminen
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen

    Pete Nieminen

    Pete Nieminen on laajalti tunnettu asiantuntija, joka on valittu 11 kertaa Suomen TOP 100 tietotekniikkavaikuttajien joukkoon. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus uusista teknologiaratkaisuista, tietohallinnosta, liiketoimintojen kehittämisestä digitalisuuden eri muodoissa ja johtamisesta. Asiantuntijatyön, aktiivisen blogien kirjoittamisen lisäksi hänen mielipiteitään ja tietämystään lainataan usein alan lehdistössä. Uransa aikana Pete on toiminut asiantuntija- ja johtotehtävissä useissa yrityksissä, ...
    Petri Rajaniemi
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Petri Rajaniemi

    Petri Rajaniemi laittaa ajattelemaan mikä organisaatiosi rooli on, kun sitä katsoo ulkopuolisin silmin ja ison kuvan läpi – maailmassa, joka muuttuu koko ajan niin, että sen mukana on lähes mahdotonta pysyä? Onpa kyseessä ylin johto, oma henkilöstö tai ihan vaan ihminen – nykyinen epävarmuus haastaa jokaisen toimintakykyä. Siksi oman toiminnan merkitys pitää nähdä kirkkaana osana ...
    Susanna Paloheimo
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Susanna Paloheimo

    Susanna Paloheimo on muutoksen ja uudistumiskyvyn airut. Kiitetyt puheet herättävät ajatuksia, inspiroivat ja oivalluttavat yleisöä.Susanna haluaa puheillaan havahduttaa ihmiset ymmärtämään, että toisten ihmisten palveleminen on parasta, olivat kyseessä sitten asiakaspalvelu, työkaverin auttaminen tai johtamispalvelut. Suomalaisissa organisaatioissa näkökulma painottuu usein tuotantoon ja suoritteiden mittaamiseen, kun taas asiakasta ja työntekijää paremmin kuuntelemalla päästäisiin tavoitteisiin tehokkaammin. Susannalla on ...
    Mikael Hugg
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Nuoret
    Yrittäjyys

    Mikael Hugg

    Muutama vuosi takaperin, Mikaelin kovassa kasvussa ollut startup ajautui koronan ja oikeustaisteluiden takia konkurssiin. Yrityksen tuhoutuminen vei myös hänet tuhon partaalle. Mikael kertoi olleensa tilanteessa, jossa hänellä oli enää kaksi vaihtoehtoa, joko luovuttaa ja ajautua kodittomaksi, tai kasata itsensä ja yrittää vielä kerran uudestaan. Onnistuakseen hänen oli mentävä äärimmäisyyteen; oli muutettava Suomesta ja aloittaa täysin ...
    Suvi Widgren
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Yrittäjyys

    Suvi Widgren

    Milloin on aika pistää luistimet toiseen suuntaan kun tarvitsee tai tuntuu siltä? Miten asetat rajat ja menet kohti unelmia? Kuinka uskallat hypätä pois liikkuvasta junasta ja toisaalta kuinka hypätä liikkuvaan junaan kyytiin? Pitääkö aina olla suunnitelma valmiina? Kaikki lähtee rohkeudesta kuunnella omaa sydäntä. Rohkeudesta elää, menestyä, epäonnistua, oppia ja ennenkaikkea nauttia! Intohimoinen businessnainen, sijoittaja, inspiroiva ...
    Teemu Jäntti
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Teemu Jäntti

    Henkilöstön työhyvinvointia ei kehitetä sirkustempuilla Henkilöstön työhyvinvointia ei tehdä TYHY-päivillä, kesäretkillä, pingispöydillä, kattoterasseilla saunoineen tai ilmaisilla virvokkeilla. Henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen on arkista tekemistä, joka on sekä henkilön itsensä että myös HR:n sekä esimiesten vastuulla. Systemaattisesti asioita parantamalla ja perusasioihin huomiota kiinnittämällä on henkilöstön mahdollista olla henkisesti ja fyysisesti terveempi, tyytyväisempi ja tuottavampi. Tätä vaikeaa kolmiota ...
    Tero Vanhanen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Tero Vanhanen

    Onko valmisteilla kick-off, lanseeraus, strategiapäivä, kehityspäivä tai yhteisön motivointi? Pitäisikö saada uudistusasenne, motivaatio ja inspiraatio sytytettyä? Vanha sanonta kuuluu: ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä”. Oikeilla metodeilla päästään yhdessä nopeasti pitkälle. Sama mitä kulloinkin tavoitellaan. Kiihtyvällä vauhdilla muuttuvaa maailmaa eteenpäin vieviä ajatuksia, tekoja ja innovaatioita voidaan hyödyntää tarttumalla tekemiseen ...
    Tom Laine
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Myynti & Markkinointi

    Tom Laine

    Tom Laine on sosiaalisen median asiantuntija, kouluttaja ja kirjailija, jonka amerikkalainen Rise Global nimesi sijalle 4. “Top HR Influencers” -listalleen joulukuussa 2016. Tomin kirjoja ovat mm. ”Sosiaalisen median työkalut osaamisyhteisön kehittämisessä” (2011), ”Suhteellinen Rekrytointiteoria” (MIF 2012), ”Työnhakuopas” (Talentum 2014), sekä ”Henkilöbrändi” (Alma Media 2017). Lisäksi hän on julkaissut LinkedIn Megaoppaan. Tom Laine tunnetaan yhtenä Euroopan ...
    Tommi Tervanen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Johtaminen
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Tommi Tervanen

    Tommi Tervanen, Kotipizza Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, on valittu suomalaisten yritysten tulevaisuuden toimitusjohtajaksi – Future CEO of the Year:ksi vuonna 2018  kaikkiaan 67 johtajan keskuudesta. Toimitusjohtajana Kotipizza Groupilla 2015–2021 toimineella Tommilla on selkeät kaavat niin johtamisesta, asiakaspalvelun laadusta, asiakasymmärryksestä kuin siitäkin, miten näiden yhdistelmällä voidaan tehostaa yrityksen toimintaa sekä liikevaihtoa. Nykyään Kotipizza Group Oy:n hallituksen ...
    Toni Piispanen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen

    Toni Piispanen

    Toni Piispanen on yksi valovoimaisimmista urheilutähdistä Suomessa. Koulutukseltaan Toni on liikuntatieteiden maisteri ja päivätöissä valtionhallinnossa. Matka huipulle ja siellä pysymiseksi ei ole ollut helppo. Elämä muutui radikaalisti lukiovuosina ja siitemmin urheilutähden 24 arvokisamitalin taustalla on ollut suunnaton määrä hikeä, tiimityötä, haasteita, onnistumisia ja ennen kaikkea uskomattomia kokemuksia 100m vuoristoradalla. Toni Piispanen kertoo sykähdyttävällä tavalla laadukkaiden ...
    Tuukka Temonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Tuukka Temonen

    Tuukka Temonen on elokuvaohjaaja, joka herättää keskustelua, mitä ikinä hän tekeekin. Lehtien otsikot kohuohjaajasta muistavat kaikki, mutta hän on muutakin kun vahvoja mielipiteitään laukova ex-punkrokkari. Temonen pyörittää omaa tuotantoyhtiötään ja luo tähän maahan ilmiöitä elokuviensa kautta. Tuukka Temonen osaa kertoa elämästään ja tekemisistään tavalla, joka laittaa ajattelemaan. Miten esiintymispelkoisesta heinolalaisesta skeittarista tuli Suomen suosituimman yhtyeen ...
    Mikko Paasi
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Yrittäjyys

    Mikko Paasi

    c Mikko Paasin kysytyimmät puheenvuorot: Thaimaan luolapelastusoperaatio – Thai Cave Rescue
    Tapio Lehtinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Tapio Lehtinen

    Tapio Lehtinen on maissa leppoisan analyyttinen tuotantotalouden diplomi-insinööri, mutta vesillä Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin purjehtija sekä seitsemän meren karismaattinen sankari. Tapio Lehtinen nousi purjehduksen kansainvälisten lajilegendojen joukkoon osallistuttuaan vuosien 2018-19 Golden Globe Race -purjehduskilpailuun, jossa selvitti itsensä suurista vastoinkäymisistä huolimatta sisukkaasti maaliin viidentenä – ja viimeisenä. Suorituksensa myötä Lehtisestä tuli kuudes ihminen maailmassa, joka on ...
    Tanja Piha
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Myynti & Markkinointi

    Tanja Piha

    Tanja Piha omaa yli 20 vuoden kokemus esiintymisestä ja vaikuttamisesta. Tanja on innostava ja vakuuttava esiintyjä, joka varmistaa, että tilaisuus on asiakkaan tavoitteiden mukainen. Tanja on tehnyt myyntiä ja markkinointia koko elämänsä ja haluaakin olla alusta saakka miettimässä ja konseptoimassa, millainen tilaisuus täyttää erilaisten asiakkaiden odotukset ja auttaa pääsemään tavoitteisiin. Tanja on mutkaton, energinen ja ...
    Marcus Grönholm
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Oppiminen
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Marcus Grönholm

    Marcus “Bosse” Grönholm on suomalainen uransa lopettanut ralliautoilija. Hän on kaksinkertainen ralliautoilun maailmanmestari ja eniten rallin MM-osakilpailuvoittoja saavuttanut suomalainen. Marcus “Bosse” Grönholm puhuu tarinoita ralliajoiltaan ja siitä, mitä menestys on vaatinut ja antanut hänen urallaan. Hän jakaa kokemuksiaan ja opetuksiaan ralliautoilun maailmanmestaruuden ja useiden MM-osakilpailuvoittojen saavuttamisen varrelta. Hänen puheensa sopivat erityisen hyvin virkistyspäiviin sekä asiakas- ...
    Karoliina Jarenko
    Puhujat
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Spokesperson
    Tiimityö

    Karoliina Jarenko

    Karoliina Jarenko – Työelämän uudistaja ja itseohjautuvuuden asiantuntija Karoliina Jarenko on arvostettu työelämän uudistaja ja itseohjautuvuuden asiantuntija, joka auttaa organisaatioita menestymään jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Hänen työnsä keskiössä ovat strateginen uudistuminen, itseohjautuvuuden mahdollistaminen sekä oppivien ja ketterien organisaatioiden rakentaminen. Karoliina tarjoaa vaikuttavia puheenvuoroja, jotka yhdistävät konkreettisia työkaluja, inhimillisyyttä ja inspiraatiota. Hän osaa puhutella sekä ylimmän johdon ...
    Helena Kastikainen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen

    Helena Kastikainen

    Helena Kastikainen on rasavilliyrittäjä, tietokirjailija ja Suomen läpi kävelijä. Kastikainen edustaa puhujakentässä uutta sukupolvea, joka luennoi johtamisesta ja itsensä johtamisesta nuoren osaajan näkökulmasta. Hänen esikoisteoksensa Pikkupomosta johtajaksi (2020, Kustantamo S&S) valittiin yhdeksi Vuoden 2020 parhaista talouskirjoista Kauppalehti Option toimesta. Puhujana Kastikainen on innostava “millenniaalisaarnaajatar” joka kertoo prinsiippinsä käytännön kokemuksen kautta. Hän on toiminut urallaan mm. Suomen ...
    Jaakko Sahimaa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Jaakko Sahimaa

    Jaakko Sahimaa- Terve, inhimillisesti tehokas ja merkityksellinen työelämä. Jaakko Sahimaa on organisaatiopsykologi ja työyhteisövalmentaja, jonka missiona on tehdä suomalaisesta työelämästä entistä mielekkäämpää ja merkityksellisempää. Sahimaa työskentelee merkityksellisyysteeman parissa niin yksilö-, organisaatio- kuin yhteiskuntatasollakin. #Koeaika-tutkimusmatkallaan vuonna 2021 Sahimaa kiersi vuoden aikana ympäri suomalaista työelämää 12 eri toimialalla 12 eri työpaikassa. Tutkimusmatkalla Sahimaa keräsi ainutlaatuisen syvällistä ymmärrystä suomalaisen ...
    Lauri Järvilehto
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Lauri Järvilehto

    Lauri Järvilehto, Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja Aalto Ventures Program -yrittäjyyskoulutusohjelman johtaja, käsittelee ajattelun taitoja, sisäistä motivaatiota ja tekoälyn hyödyntämistä tietotyössä. Laurin puheenvuorot inspiroivat yrityksiä näkemään muutoksen mahdollisuutena ja tarjoavat käytännön työkaluja jatkuvaan oppimiseen ja luovaan ajatteluun. “Syvällisen ajattelun taidot ja filosofinen pohdiskelu ovat keskeisessä roolissa alati kiihtyvässä teknologian ja tekoälyn siivittämässä yhteiskunnallisessa murroksessa.” Lauri Järvilehdon menetelmien ...
    Niina Ratsula
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Niina Ratsula

    Kestävän työelämän vaikuttaja
    Pauli Aalto-Setälä
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys
    Yrityskulttuuri

    Pauli Aalto-Setälä

    Pauli Aalto-Setälä on tunnettu suomalainen media-alan vaikuttaja ja johtaja, jolla on pitkä ja monipuolinen ura viestinnän ja journalismin alalla. Hän on toiminut useissa merkittävissä tehtävissä, kuten Aller Median toimitusjohtajana ja Bauer Median radiotoimintojen johtajana. Aalto-Setälä tunnetaan erityisesti kyvystään yhdistää perinteisen median voimavarat digitaalisen maailman innovaatioihin. Paulin ydinteemoja ja osaamisaluetta ovat erityisesti liiketoiminnan disruptiot, alustatalous ja ...
    Sami Honkonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yrittäjyys

    Sami Honkonen

    Sami on teknologia-alan yrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen. Hän toimii tällä hetkellä Fondian ja Alisa Pankin hallituksen jäsenenä. Sami on perustanut Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy:n, joka myytiin Alma Medialle vuonna 2020. Samin olennaisimpia oivalluksia johtamiseen liittyen tapahtui kun hän törmäsi tilanteeseen, jossa organisaatioon oli syntynyt syyttelyn kehä. Myyjät syyttelivät tuotekehitystä hitaudesta ja huonosta laadusta. Vastaavasti tuotekehitys ...
    Teemu Arina
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Teemu Arina

    "Data on uuden vuosisadan öljy, algoritmitalous sen polttomoottori ja tekoäly toimii kuskina."
    Ville Tolvanen
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen

    Ville Tolvanen

    Toimitusjohtaja Ville Tolvanen on suomalaisen digitalisaation puolestapuhuja ja muutoksen edelläkävijä. Hän on tehnyt merkittävän vaikutuksen siihen, miten suomalainen yritysjohto ja asiantuntijat suhtautuvat niihin mahdollisuuksiin, joita meneillään oleva murros luo. Näinä nopean muutoksen päivinä Ville myös tekee niin kuin opettaa. Ville Tolvanen tunnetaan parhaiten monituhatjäsenisen Digitalist Networkin perustajana, joka ”törmäyttää” ihmisiä ja ajatuksia mega-luokan tapahtumissa ja ...

Löydä oikea puhuja johtajuustapahtumaasi

Johtajuus kehittyy läpi elämän – olitpa sitten uusi esihenkilöroolissa tai kokenut johtaja, uudet näkökulmat ja taidot vievät sinut seuraavalle tasolle.

MySpeakerin puhujat ovat asiantuntijoita valmentavassa johtamisessa, tunneälyssä, luottamukseen perustuvassa johtamisessa sekä muutosjohtamisessa. He tarjoavat sekä inspiraatiota että konkreettisia työkaluja modernin johtajuuden kehittämiseen.

Varaa puhuja ja vie johtajuustaitosi uudelle tasolle.


MySpeaker – luomme lavalle taikaa kanssasi.

Vaikuttava puheenvuoro syntyy, kun oikea ihminen on oikeassa paikassa. Me autamme sinua löytämään juuri sen puhujan, joka tekee tapahtumastasi unohtumattoman.

Tutustu puhujavalikoimaamme ja löydä täydellinen asiantuntija tapahtumaasi.