Profiles
1036 profiles
Puhujat
Digitalisaatio & Teknologia
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Juho Jauhiainen
Juho Jauhiainen on kokenut tietoturva-asiantuntija, hakkeri ja puhuja, jolla on vahva ymmärrys kyberuhkista yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioissa. Hän on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien digitaalisen forensiikan ja tietomurtotutkinnan parissa. Hänen ydinosaamisalueitaan ovat haittaohjelma-analyysi, kyberuhkatiedustelu sekä tietoturvapoikkeamien hallinta ja koordinointi. Juho on kouluttanut kyberturvallisuutta ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja IT-ammattilaistapahtumissa, sekä toiminut kouluttajana Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK Ry) kyberturvallisuuteen ja ...
Puhujat
Joona Haatainen
Joona Haatainen on luovan vaikuttajatoimisto Trootin toimitusjohtaja ja strategisti. Vahvana visionäärinä hän on vaikuttanut voimakkaasti YouTube-kulttuurin kehitykseen Suomessa. Vaikuttavat sisällöt eivät synny itsestään. Jokaisen strategian, konseptin ja tuloksellisen toteutuksen takana on joukko luovia ja tehokkaita asiantuntijoita. Joona yhdessä Troot tiimeineen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisten kuluttaja- sekä B2B-brändien markkinointia TikTokissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. ...
Puhujat
Myynti & Markkinointi
Jan Ropponen
Jan Ropponen on B2B-myynnin superammattilainen, joka on vuosien ajan sekä tutkinut huippumyyjien toimintatapoja että itse toiminut omien oppiensa mukaisesti. Työkseen Jan tutkii eri yritysten myyntimenetelmiä ja on itse aktiivisesti mukana päivittäin viemässä myynnin muutosohjelmia läpi keskisuurten ja suuryritysten kanssa. Jan on kirjoittanut kaksi menestyskirjaa “Miljoonamyyjä: Näin voitat isoja diilejä (kerta toisensa jälkeen)” ja “Strateginen Kumppani: ...
Pauliina Airaksinen-Aminoff
Pauliina on johtamisen, brändäyksen, markkinoinnin ja myynnin ammattilainen sekä luontainen innostuttaja, jonka intohimo on menestyttää sekä ihmisiä että bisneksiä. Vuosikymmenten varrella hän on ehtinyt kehittää niin pienten perheyritysten kuin monikansallisten pörssiyhtiöiden liiketoimintaa, sekä toimia yrittäjänä 20 vuotta. Pauliina on myös kouluttanut lukuisissa oppilaitoksissa sekä valmentaa alasta riippumatta erilaisissa yrityksissä. Teemat: Asiantuntijoiden johtaminen ja johtamisen muutos ...
Puhujat
Aapo Cederberg
Aapo Cederberg on kokenut kyberturvallisuusstrategi ja –analyytikko sekä strateginen huippuosaaja, jolla on kansainvälisen tason asiantuntemus ja ymmärrys hybridivaikuttamisesta sekä sen muodostamista uhkakuvista. Hänellä on myös ainutlaatuinen ymmärrys kyberturvallisuuden ja hybridisodankäynnin monimutkaisuudesta sekä keskinäisriippuvuuksista. Cederberg on toiminut Suomen turvallisuuskomitean pääsihteerinä kuusi vuotta. Eversti evp. Cederbergin aikaisempiin tehtäviin kuului työskentely strategisen suunnittelun johtajana puolustusministeriössä sekä pitkä ura ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Tiimityö
Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg
Komentajien kehityskeinot työelämään! Kari Ketonen ja Harri Gustafsberg ovat kaksikkona tunnettuja DiscoveryPlus-kanavan ”Komppania Ketonen ja Gustafsberg” -ohjelmasta, jossa julkisuudesta tutut osallistujat saavat kattavan sotilaskoulutuksen ja psyykkisesti ja fyysisesti haastavissa tehtävissä oppivat jatkuvasti uutta itsestään ja toisistaan. Ketonen ja Gustafsberg tulevat hyvin erilaisista taustoista ja työurilta. Heitä yhdistää loputon kiinnostus ihmisen piilevän potentiaalin käyttöönottoon ja utelias ...
Kansainväliset
Hyvinvointi & Terveys
Kasvu & Kehittäminen
Oppiminen
Yrittäjyys
Mark Tigchelaar
Mark Tigchelaar studied neuropsychology and helps top athletes and business leaders improve their performances. Over the two decades that he has doing this work, he noticed that someone’s performance largely depends on one skill: their ability to block distractions and get themselves in the right flow. Focus. Mark has written six books on the subject ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Johtaminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Elin Hauge
According to Elin Hauge, understanding the basics of artificial intelligence should be as compulsory for any leader in 2023 as having a computer. “Artificial intelligence should be at the forefront of every leader’s mind; because it will fundamentally change your business, significantly impact your life, and play an essential role in the sustainable future of ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Tiimityö
Aki Riihilahti
Aki Riihilahti on ammattilaisuransa lopettanut suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän pelasi vuodesta 1995 vuoteen 2011 kestäneellä ammattilaisurallaan Suomen lisäksi myös Norjassa, Englannissa, Ruotsissa ja Saksassa. Hän on nykyinen HJK:n toimitusjohtaja. Aki valittiin vaikutusvaltaisen Euroopan seurajoukkueiden liiton (ECA) hallitukseen ja 2017 järjestön varapuheenjohtajaksi. Riihilahdella on myös useita merkittäviä luottamustehtäviä UEFA:ssa. Puhujana Aki on inspiroiva ja innostava – ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Juontaja & Moderaattori
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Oppiminen
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Anna Ståhle (ent. Sorainen)
Anna Ståhle on viestinnän ja johdon strateginen neuvonantaja, sovittelija, valmentaja, puhuja ja moderaattori. Hän syttyy uteliaisuudesta, rohkeudesta ja oppimisesta. Hänellä on 30 vuoden kokemus mediasta, viestinnästä ja johtamisesta. Annan oma yritys No Drama keskittyy strategiseen viestintään, konfliktien ratkaisuun ja sovitteluun sekä ihmisten ja työyhteisöjen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Anna työskentelee organisaatioiden johdon ja asiantuntijoiden kanssa erityisesti vaativissa ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Inspiraatio & Motivaatio
Juontaja & Moderaattori
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Kaj Kunnas
Kaj Kunnas on koko kansan tuntema urheilutoimittaja ja todistetusti yksi Suomen positiivisimmista henkilöistä. Toimittajauran Ylellä tehnyt Kunnas sai toukokuussa 2016 aivoinfarktin, jonka vuoksi hän joutui pitkälle sairaslomalle. Kunnas pysyi positiivisena omana itsenään, sai terveen paperit ja toimi esimerkkinä asenteen merkityksestä koko Suomelle. Kaj valittiin Suomen positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2016. Kaj Kunnas on urheilutoimittajan ammatissa nähnyt ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Asiakaskokemus
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Spokesperson
Tiimityö
Yrityskulttuuri
Miia Paakkanen
"Ne yritykset ja yhteisöt, jotka ymmärtävät myötätunnon ja myötäinnon voiman, moninkertaistavat mahdollisuutensa menestyä. Muutoskyky, toimiva yhteistyö ja merkityksellisyys sekä arvostus työssä syntyvät myötätunnosta ja myötäinnosta."
Puhujat
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Pauli Waroma
Pauli Waroma on myynnin, markkinoinnin ja muutosjohtamisen ammattilainen. 14 vuotta markkinointitoimiston perustajaosakkaana ja kuusi vuotta terveydenhuollon johtotehtävissä ovat opettaneet mikä liikuttaa ihmisiä ja mikä ei. Mitä muutos tarvitsee, mikä markkinointi on tehokasta ja miten brändiä rakennetaan. Pauli on toiminut markkinoinnissa yli 20 vuotta. Hän on ollut perustamassa kolmea omaa yritystä ja ollut kahden top 500 ...
Puhujat
Digitalisaatio & Teknologia
Johtaminen
Juontaja & Moderaattori
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Antti Abel Vassinen
Markkinoinnin voima kuuluu kaikille. Paras taso saavutetaan, kun ymmärretään, miten tekemiset vaikuttavat tuloksiin. Vain niin voidaan kantaa vastuu liiketoiminnalle, organisaatiolle ja yhteiskunnalle. Miten markkinointi vaikuttaa ihmisiin? Miten tulokset ja vaikuttavuus muodostuvat käytännössä – ja miten fiksulla mittaamisella voidaan tukea niin johtamista kuin suorituskykyä? Markkinoinnin tehoon vaikuttaa hengästyttävä joukko asioita strategisen suunnittelun ja kvanttioptimoinnin parista luovaan prosessiin, ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Kiti Müller
Kiti Müller on arvostettu aivotutkija, joka jakaa puheenvuoroissaan ajantasaista tutkittua tietoa aivojen, mielen ja kehon toiminnasta. Esiintyessään hän nauttii vuoropuhelusta kuulijoiden kanssa tuoden esille aiheita aivojen toiminnan ympäriltä yleisöä kiinnostavasta näkökulmasta. Kiti pohtii puheenvuoroissaan levon ja tekemisen tasapainoa, joita hän avaa yleisölleen käytännön esimerkkien kautta. Miten tunnistaa uhkaava ylirasitustila ja kasautuva univaje työelämässä, jossa arki ...
Kansainvälistyminen
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Ympäristö & Vastuullisuus
Riku Vassinen
Suomessa ei olla perinteisesti rakennettu maailmanluokan brändejä ja markkinointi ei ole ollut kulmahuoneessa. Mikäli haluamme pitää valot päällä tässä maassa, asioiden on muututtava. Riku Vassinen (KTM) on Suomen johtavia markkinoinnin ajattelijoita. Hän saapui vuonna 2022 takaisin Suomeen hasan & partnersin toimitusjohtajaksi tehtyään pitkän uran johtotehtävissä kansainvälisissä mainostoimistoissa. Vassinen on poikkeuksellinen suomalainen markkinointiammattilainen, jolla on kokemusta ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Tiimityö
Yrityskulttuuri
Riku Rantala & Tunna Milonoff
Riku ja Tunna ovat tutustuneet lukuisiin yhteisöihin – mitä yhteistä on menestyvillä tiimeillä ja heimoilla niiden kulttuurissa ja tavassa toimia? Tässä uudessa keynotessa kuullaan, mitä monipalkitut maailmanmatkaajat ovat oivaltaneet tiimiytymisestä ja tiimihengen merkityksestä hyviin tuloksiin. Omiin kokemuksiinsa peilaten he kertovat, miten saavutetaan toisiaan kannustava, luovaa ajattelua rikastava tiimi – tai miten rakennetaan tiimiin asenne ja usko, ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Inspiraatio & Motivaatio
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Nuoret
Spokesperson
Tiimityö
Carla Ahonius
Suomen tunnetuimpiin ja menestyneimpiin managereihin kuuluva Manage Me Oy:n perustaja Carla Ahonius tietää, kuinka luodaan koko kansaa puhuttelevia ilmiöitä ja rakennetaan menestyviä brändejä. Mm. Jare Tiihosen ja Jenni Vartiaisen managerina toimiva Carla on työskennellyt yli 20-vuotta musiikki -ja viihdemaailmassa. Hän ammentaa luennoillaan oppeja matkalta menestykseen ja jakaa omakohtaisia tarinoita uraltaan. Puhujana Carla ottaa yleisön haltuun ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Asiakaskokemus
Digitalisaatio & Teknologia
Inspiraatio & Motivaatio
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Myynti & Markkinointi
Minna Ruusuvuori
Minna Ruusuvuori on energinen muutos- ja kasvujohtaja, tietokirjailija, podcastaaja sekä keynote-puhuja, jolla on lähes 25 vuoden kokemus myynnin ja markkinoinnin johtamisesta, erityisesti teknologia-alalla. Minnan intohimona on asiakaskeskeisyys ja asiakkaiden menestyksen tukeminen. Hän on ollut rakentamassa menestyksekkäitä b2b-myynti- ja markkinointiorganisaatioita, jotka ovat toimineet liiketoiminnan kasvun moottoreina sekä uudistaneet teknologiabrändejä tekemällä niistä entistä asiakaslähtöisempiä. Minnan sydän sykkii ...
Puhujat
Satu Silvo
Satu Silvo on kaikkien tuntema karismaattinen voimanainen, joka tunnetaan yrittäjyydestään ja upeasta näyttelijän urastaan. Satu on tehnyt pitkän uran näyttelijänä, joka on sisältänyt laajasti erilaisia roolityyppejä, tuotantojen ollessa kaikkea aina farsseista musikaaleihin. Yrittäjänä Satu haluaa nostaa Suomessa yrittämisen ja työnteon arvostusta. Hän puolesta puhuu ja odottaa myös tällä saralla nykyistä rohkeampaa otetta kansainvälisyyteen. Satu on ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Juontaja & Moderaattori
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Marco Bjurström
Marco Bjurström on esiintynyt ammatikseen jo vuodesta 1982 alkaen ensin tanssijana ja juontajana. Keväästä 1990 lähtien suureksi osaksi hänen elämäänsä tuli yritys- ja yhteisövalmennus yhdessä Ritva Enäkosken kanssa. Yli 30 vuoden aikana he ovat yhdessä ja erikseen kohdanneet erilaisia yleisöjä pitkälti yli 2500 kohtaamistapahtumassa. Yrityksille tarjottujen valmennusten ydinosaamisalueena on työhyvinvointi-projektien lisäksi viestintä- ja vuorovaikutustaidot, palvelukoulutus ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Juontaja & Moderaattori
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Suvi Auvinen
Suvi Auvinen on aktivisti, kirjailija, ammattiesiintyjä ja Ellun Kanojen johtava vastuullisuusasintuntija. Suvi on saanut koulutuksensa Teatterikorkeakoulusta ja on koulutukseltaan pedagogi ja esiintyjä. Hän on työskennellyt journalismin parissa vapaana toimittajana yli kymmenen vuotta printistä radioon ja vetänyt lukuisia paneelikeskusteluja sekä haastatteluja. Lisäksi Suvi on perustanut mm. Pohjoismaiden suurinta kasvisruokatapahtumaa Vegemessuja tuottavan Vegefirman ja kirjoittanut ylistettyjä tieto- ...
Puhujat
Ajatusjohtajuus
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Kriisiviestintä
Luottamus
Myynti & Markkinointi
Strategia
Työntekijäbrändi
Vastuullisuusviestintä
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Antti Isokangas
Strategia-, vastuullisuus- ja kriisiviestinnän ammattilainen Antti Isokangas on kokenut viestinnän ammattilainen, joka on työskennellyt viestintäkonsulttina, päätoimittajana, tietokirjailijana ja kouluttajana. Vuosina 2015–2022 hän toimi Kotipizza Groupin viestintä- ja vastuullisuusjohtajana ja oli mukana uudistamassa ketjua menestyksekkäästi. Antti on myös yksi kirjojen Viherpesuopas – Miten merkitys muuttuu markkinoinniksi (2022), Viherpesutalous – Näin markkinoit ja viestit vastuullisesti (2024) ja ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Asiakaskokemus
Johtaminen
Juontaja & Moderaattori
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Myynti & Markkinointi
Salla Seppä
Hyvä asiakaskokemus on erinomainen tapa rakentaa kilpailuetua ja nykyisin yksi yritysten ehdottomista menestyksen edellytyksistä. Miten ikimuistoista, erottuvaa asiakaskokemusta rakennetaan ja johdetaan? Mikä on strategisten valintojen / brändin / yrityskulttuurin & henkilöstökokemuksen rooli asiakaskokemuksen tuottamisessa? Miten organisoituminen ja prosessit tai esim. tunnekokemuksen johtaminen liittyvät asiakaskokemukseen? Miten tiimi saadaan innostettua mukaan luomaan erottuvaa, brändiä vahvistavaa asiakaskokemusta? Voidaanko ...
Puhujat
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Johannes Malkamäki
Johannes Malkamäki on bioteknologian maisteri, yrittäjä ja ammattiesiintyjä, ja on yli 10 vuoden esiintymisurallaan tottunut toimimaan laaja-alaisesti vuorovaikutustilanteissa. Johannes luennoi vuorovaikutustaidoista suomeksi ja natiivia vastaavalla englannin kielen taidolla. Johannes on juontanut mm. seuraavia tapahtumia: Enterprise Europe Network event, Health100, Finnovations by Takeda and Helsinki Business Hub, Valtakunnallinen AMK-päivä, CGI:n Ratkaisuja -illallisgaala, Hoiva & Terveys 2022 ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Johtaminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrityskulttuuri
Panu Luukka
Panu Luukka on Suomen johtava yrityskulttuurien ja modernin johtamisen asiantuntija, tietokirjailija ja menestynyt sarjayrittäjä. Hänen kirjansa, Yrityskulttuuri on kuningas ja Tulevaisuuskyvykäs organisaatio, ovat määrittäneet suunnan suomalaiselle johtamiskirjallisuudelle, tuoden uutta näkökulmaa ja syvällistä ymmärrystä työelämän haasteisiin. Panun ura henkilöstöjohtamisen parissa ja roolit yrityksissä kuten Satama Interactive ja Great Place to Work® Institute ovat antaneet hänelle ainutlaatuisen ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Vivienne Ming
Dr. Vivienne Ming is a theoretical neuroscientist, and entrepreneur. She co-founded Socos Labs, her fifth company, an independent institute exploring the future of human potential. She launched Socos Labs to combine her varied work with that of other creative experts and expand their impact on global policy issues. Vivienne wants to create better people through ...
Puhujat
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Myynti & Markkinointi
Yrittäjyys
Yrityskulttuuri
Noora Fagerström
Noora on Suomen ensimmäisen smoothie-ketju Jungle Juice Barin perustaja, jonka toimitusjohtajana hän oli lähes 10 vuotta. Hänen kova usko liikeideaansa ja visioon, on opettavainen ja inspiroiva tarina sinnikkyydestä, rohkeudesta, ja uskosta omiin unelmiin. Yrittäjyydestä Noora oppi omakohtaisesti kaiken mahdollisen, sen eri puolet ja tilanteiden kirjon, mitä yrittäjyys vaatii, antaa ja ottaa. Noora on motivoiva, inspiroiva puhuja tapahtumiin joissa ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yrittäjyys
Caroline Casey
Caroline Casey is an award-winning social entrepreneur, Ashoka Fellow, Young Global Leader of the World Economic Forum. and founder of #valuable, a catalyst for an inclusion revolution that exists to position disability equally on the global business leadership agenda. Caroline speaks engagingly and inspiringly about her personal journey, why and how her parents chose not ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Inspiraatio & Motivaatio
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Spokesperson
Kirsi Piha
"Millään ei ole mitään merkitystä, jos emme päätä luoda sitä. Ihminen, yritys tai yhteiskunta rakentaa itse itselleen merkityksiä ja tarkoitusta ja voimme vaikuttaa siihen. Elämän tarkoitus ei tipahda syliin, se pitää itse rakentaa ja sitä pitää itse pitää yllä. Aikamme iso tarina syntyy parhaillaan siitä, kuinka ja kenelle me olemme olemassa."
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Traci Fenton
Traci Fenton is the Founder and CEO of WorldBlu®, as well as a globally recognised researcher, author and transformational executive coach who has worked with thousands of top leaders of start-ups, growth, large and Fortune 500 companies around the world. Traci is an informative and passionate Speaker who emits great energy on stage and shares ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Bisila Bokoko
Bisila Bokoko is a pioneering, truly inspirational and an award-winning businesswoman with an impressive track record of taking international companies from local to global. Founder of BBES, a consulting firm, she serves a wide range of markets and industries with particular focus on gastronomy, fashion, lifestyle, arts and culture. An experienced speaker at conferences the ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Susie Wolff
Susie Wolff is much more than just a great race car driver; She is a brilliant role model for women making headway in a profession dominated by men. Susie virtually inherited her passion for motorsport. Even as a child, she accompanied her parents – who run a motorcycle shop – to different race tracks. From ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Kasvu & Kehittäminen
Nicola Adams
Nicola Adams OBE is Great Britain’s most successful female boxer of all time. At the London 2012 Olympic Games she became an icon after winning her country’s first ever female boxing Gold medal, a feat she repeated in 2016 in Rio de Janeiro to become the first British boxer to successfully defend their Olympic title ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Caroline Criado-Perez
Caroline Criado Perez OBE is an award-winning writer, broadcaster and feminist campaigner. Notable campaigns include getting a female historical figure on Bank of England banknotes; getting Twitter to introduce a “report abuse” button on tweets and getting the first statue of a woman (Millicent Fawcett) in Parliament Square. A leading voice on equality and feminist ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Inspiraatio & Motivaatio
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Tiimityö
Ympäristö & Vastuullisuus
Markus Mustelin
Two Rowing Finns – Lihasvoimalla yli Atlantin seitsemässä viikossa Menestystekijät vaativissa projekteissa ovat usein samat, olipa kyseessä kestävyysurheilija, seikkailija tai yritysjohtaja. Yhteistyön ja luottamuksen merkitys, kyky viedä vaativat projektit maaliin, riskienhallinta, jaksaminen, motivaatio ja tehokas viestintä ovat ratkaisevia tekijöitä. Taustani yhdistää nämä kolme roolia: kestävyysurheilija, seikkailija ja yritysjohtaja, ja puheenvuoroni rakentuvat omakohtaisiin kokemuksiin äärimmäisistä projekteista. ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Hanna Siefen
Tiedä mitä osaat: Osaamisen tunnistamisen psykologia Hanna Siefen (PsM), psykologi, valmentaja ja kirjailija Oletko koskaan pohtinut, tunnistatko todella, mitä osaat ja kuinka hyvin osaat sen? Uudessa keynote-puheenvuorossaan psykologi ja kirjailija Hanna Siefen avaa yleisölle osaamisen tunnistamisen ja arvostamisen psykologiaa. Hän pureutuu siihen, miksi oman osaamisen havaitseminen on toisinaan niin haastavaa ja miten ulkopuoliset vertailut, itsekritiikki ja muut ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Minna Koskelo
Tulevaisuuden pohtimisen ei tulisi lannistaa, vaan kannustaa muotoilemaan toisenlaisia ja parempia tulevaisuuksia. Tulevaisuutta ei tarvitse vastaanottaa. Tulevaisuutta voi pyrkiä aktiivisesti muotoilemaan kohti toivottua suuntaa. Tulevaisuusmuotoilun työkalut ovat tässä apuna. Tulevaisuutta muotoillaan tänään. Minna Koskelo on tulevaisuusmuotoilun edelläkävijä Suomessa. Hän yhdistää ajattelussaan raikkaalla tavalla ennakointiajattelua, palvelumuotoilua ja ihmistieteitä rikastaen käsitystämme siitä, mitä voisi olla ja mitä ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Hyvinvointi & Terveys
Juontaja & Moderaattori
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Oppiminen
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Yrittäjyys
Reidar Wasenius
Reidar Wasenius on maamme eturivin valmentaja ja asiantuntija ihmismielen kehittämisessä jo vuodesta 1989. Hän on Personal Brainerina auttanut tuhansia ihmisiä parantamaan mm. henkistä joustavuuttaan, luovuuttaan ja keskittymiskykyään – etenkin digitalisoinnin puristuksessa. Hänen erikoisalaansa ovat tekoälykkäiden järjestelmien ja muiden digilaitteiden vaikutukset työhömme ja arkeemme. Reidarin konkreettiset esimerkit hätkähdyttävät kuulijoita ja hänen innostava tyylinsä pitää heidät otteessaan. ...
Kansainväliset
Digitalisaatio & Teknologia
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
Ympäristö & Vastuullisuus
Boyan Slat
Boyan Slat is a Dutch inventor and entrepreneur who creates technological solutions to global problems. He is the founder and CEO of The Ocean Cleanup; a Dutch foundation which develops advanced systems to rid world’s oceans of plastic. ‘”The Ocean Cleanup has been chosen by TIME Magazine as one of the Best Inventions of 2015.” ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Hyvinvointi & Terveys
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Lucy Hone
Dr. Lucy hone is a resilient expert educating audience members on how to overcome adversity. She is a senior professor, co-direct of the New Zealand Institute of Wellbeing & Resilience, and also a published academic researcher. Lucy dedicates her time to well-being science and how she can influence a number of organizations into becoming resilient ...
Kansainväliset
Digitalisaatio & Teknologia
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Myynti & Markkinointi
Yrittäjyys
Vala Afshar
Vala Afshar is a digital marketing evangelist author and Twitter storyteller. Vala is Chief Digital Evangelist at Salesforce.com. Widely regarded as a top martech and social media influencer (described as one of the best industry thought leaders by Forbes and Gartner amongst others). Vala has a rare ability to combine his fascination with social technology ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Luovuus & Innovaatio
Yrittäjyys
Marla Gottschalk
Dr. Marla Gottschalk’s practice focuses on building work life core stability for both individuals & organizations. This is the vital foundation necessary to capture valued outcomes — including engagement, agility, growth & productivity. Core stability is about embracing the entire person, team & the organization. It is for individual contributors, teams & for entrepreneurs attempting ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kasvu & Kehittäminen
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
Harry Råstedt
Miten tunnistat tiimin virtasyöpön? Miten siirtyä olosuhteiden uhrista ratkaisukeskeiseksi pelaajaksi? Miksi majakalle ei kannata ryppyillä? Näitä ja monia muita kysymyksiä käsitellään Harry Råstedtin provokatiivisilla ja ajatuksia herättävillä luennoilla. Harry on kansainvälisen bisneksen huippuammattilainen, joka on toiminut toimitusjohtajana lääketeollisuudessa useassa maassa, sekä vetänyt eurooppalaisia ja globaaleja organisaatioita. Tukholman, Helsingin, Lontoon, Brysselin ja Bernin jälkeen ruotsinsuomalainen Harry ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Yrittäjyys
Ilkka Kaikuvuo
Rinnakkainyrittäjä, intohimoinen kestävyysliikkuja ja hallitusammattilainen Ilkka Kaikuvuo puhuu kasvusta, kivusta, sitkeydestä ja yrittämisestä omien kokemustensa ja yrittäjiensä kanssa kokemansa pohjalta. Ilkka on ollut perustamassa ja kasvattamassa lukuisia yhtiöitä (mm. Framery ja Surveypal), sparraa päivittäin yrittäjiä ja hallituksia kasvusta & yrittäjänä toimimisesta sekä toimii hallitusammattilaisena ja bisnesenkelinä. Rakkaudesta lajiin! Ilkka on myös vuoden 2021 nuori hallitustekijä. ...
Kansainväliset
Asenne & Muutos
Digitalisaatio & Teknologia
Hyvinvointi & Terveys
Kasvu & Kehittäminen
Luovuus & Innovaatio
Yhteiskunta & Tulevaisuus
David Eagleman
David Eagleman is a neuroscientist at Stanford University and an internationally bestselling author. He is co-founder of two venture-backed companies, Neosensory and BrainCheck, and he also directs the Center for Science and Law, a national non-profit institute. He is best known for his work on sensory substitution, time perception, brain plasticity, synesthesia, and neurolaw. Presentations ...
Puhujat
Yrityskulttuuri
Saana Rossi
Saana Rossi (YTM) on yksi Suomen tunnetuimmista HR- ja rekrytointiammattilaisista, puhuja, advisor ja kirjailija. Saana on toiminut HR:n, rekrytoinnin ja viestinnän parissa lähes 15 vuoden ajan ja on uransa aikana rekrytoinut tuhansia ammattilaisia. Saana työskenteli pitkään teknologiayritys Vincitissä (Euroopan paras työpaikka 2016 & Suomen paras työpaikka 2014, 2015 ja 2016 by Great Place To Work) ...
Puhujat
Asenne & Muutos
Johtaminen
Kansainvälistyminen
Kasvu & Kehittäminen
Myynti & Markkinointi
Oppiminen
Strategia
Talous
Tiimityö
Yrittäjyys
Yrityskulttuuri
Kim Väisänen
"Kaiken tekemisen perusta on luottamus."