Luovuus & Innovaatio

Vuorovaikutus on kaiken toimintamme ytimessä. Parhaimmillaan se rakentaa luottamusta niin tiimeissä kuin asiakassuhteissa, synnyttää psykologista turvaa ja näin on avaintekijä innovaatioissa, luovuudessa ja työyhteisön ilmapiirissä. Vuorovaikutuksesta puhuvat puhujamme johdattavat kuulijat paremman vuorovaikutuksen tekijöiden äärelle. Puheenvuorot pitävät sisällään omakohtaisia tarinoita sekä konkreettisia keinoja, joilla kehitetään vuorovaikutustaitoja. Puhujamme käsittelevät teema oman asiantuntijuutensa ja kokemustensa pohjalta. Jotkut puheenvuorot pitävät sisällään osallistavia harjoituksia, kun taas toiset innostavat tarkastelemaan omia totuttuja tapoja olla vuorovaikutuksessa ja auttavat korvaamaan niitä uusilla tavoilla. Puhujiemme avulla opit syvemmän vuorovaikutuksen salaisuudet, aidon kuuntelemisen taidot, vuorovaikutuksen kehittämisen digitaalisilla alustoilla, sekä saat varmuutta ilmaista itseäsi itsevarmasti ja opit keinot, joilla vaikuttaa puheellasi. Me autamme mielellämme juuri sinun tapahtumaasi sopivimman puhujan löytämisessä!

150 profiles
    Lasse Kurki
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Musiikki
    Oppiminen
    Paineensietokyky
    Strategia
    Tiimityö

    Lasse Kurki

    Menestys syntyy uskalluksesta olla haavoittuva Lasse Kurki on yksi Suomen musiikkialan merkittävimmistä vaikuttajista, jonka näkemys menestyksestä on muovautunut tuhansien tuntien studiotyöskentelyn, satojen keikkojen ja kymmenien hittialbumien myötä. Hän on nähnyt musiikkibisneksen huipun ja raadollisuuden niin artistina, tuottajana kuin Warner Music Finlandin A&R-roolissakin. Lasse tunnetaan miehenä, joka on ollut rakentamassa muun muassa JVG:n, Ellinooran ja Anna ...
    Riku Rantala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Rohkeus
    Sopeutuminen
    Strategia
    Tiimityö
    Unelmat

    Riku Rantala

    Riku Rantala on monipalkittu toimittaja, tv-tuottaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan Madventures- ja Docventures-ilmiöistä sekä rohkeasta tavastaan ravistella totuttuja ajattelumalleja. Hän puhuu ennen kaikkea asenteesta, rohkeudesta ja muutoksessa elämisestä – siitä, miten yksilöt ja työyhteisöt uskaltavat venyä epämukavuusalueelle, kasvaa, oppia ja kehittyä maailmassa, joka muuttuu koko ajan. Rikun puheissa korostuvat asenne ja muutos, motivaatio ja inspiraatio, ...
    Janita Autio
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Oppiminen
    Rohkeus
    Visuaalisuus
    Yrittäjyys

    Janita Autio

    Janita Autio on yksi Suomen tunnetuimmista ja tyylillisesti erottuvimmista valokuvaajista, jonka matka Pattijoen pelloilta New Yorkin muotiviikoille ja Madonnan kameran eteen on tarina vailla vertaa. Itseoppinut taiteilija ja 14-lapsisen perheen esikoinen on rakentanut uransa tyhjästä – ilman valmiita verkostoja, mutta varustettuna poikkeuksellisella visiolla ja ripauksella “pohjalaista pokkaa”. Janitan puheenvuorot ovat värikkäitä, rehellisiä ja täynnä käytännön ...
    Saku Tuominen
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Spokesperson
    Strategia
    Tillväxt/utveckling
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Saku Tuominen

    Saku Tuominen, menestynyt sarjayrittäjä ja luova johtaja, tarjoaa syvällisiä näkemyksiä siitä, miten tehdä asiat eri tavalla ja paremmin, korostaen hyvän johtamisen ja laadukkaan ajattelun merkitystä. Hänen monipuolinen kokemuksensa ja käytännönläheiset oppinsa tekevät hänen puheenvuoroistaan erityisen arvokkaita tiimeille ja organisaatioille, jotka haluavat menestyä muutosten keskellä. Tunnustuksena vaikuttavasta työstään hänet on palkittu MySpeaker of the Year 2025 ...
    Kaisa Vuorinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus
    Luovuus & Innovaatio
    Myötätunto
    Oppiminen
    Palautekulttuuri
    Strategia
    Tiimityö
    Työhyvinvointi
    Yrityskulttuuri

    Kaisa Vuorinen

    Vahvuuksien ja hyvän huomaamisen puolestapuhuja FT Kaisa Vuorinen on vahvuuksista väitellyt, positiivisen kasvatuksen ja johtajuuden asiantuntija, kouluttaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan lämpimästä, oivalluttavasta ja käytännönläheisestä otteestaan. Hän on Positive Learning -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Kaisan työtä ohjaa usko siihen, että jokaisessa ihmisessä on paljon hyvää ja vahvaa, joka ansaitsee tulla nähdyksi. Kaisan perustama ja kansainvälisesti ...
    Ville Malja
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Henkinen kasvu
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Liikunta
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Päihdeongelmat
    Taode

    Ville Malja

    ”Murhaaja, putkimies ja runoilija – kaikilla on käytössään sama luovuuden työkalupakki. Puhutaan lopultakin sellaisista asioista, joista luovuuden yhteydessä tavallisesti vaietaan: Haavoista ja ihmisyyden tummista vesistä. Ilman varjoa emme näe valoa. Onnistunut luova projekti on kuin ihmiselämä minikoossa.” Ville Malja on luovan alan renessanssimies. Moninkertaisesti palkittu valokuvaaja, kansainvälisesti tunnettu muusikko sekä ilmiöksi nousseen omakohtaisen romaanin (Valkoinen risteys, ...
    Armi Toivanen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Kasvu & Kehittäminen
    Kontakti
    Läsnäolo
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    resilienssi
    Rohkeus

    Armi Toivanen

    Näyttelijä, opettaja, valmentaja  Puheenvuorossaan Toivanen keskittyy siihen, miten ihminen voi  toimia parhaimmillaan paineen alla. Näyttelijäntyön harjoittelu tarjoaa  tähän konkreettisia keinoja: se kehittää resilienssiä, kykyä säilyttää  keskittyminen muuttuvissa olosuhteissa sekä taitoa kohdata yleisö  avoimesti ja vakuuttavasti.  Hän kuvaa myös, kuinka roolien ja identiteettien moninaisuus  syventää ymmärrystä siitä, että ihmisellä on useita mahdollisia tapoja  olla ja toimia. ...
    Klaus Härö
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Kansainvälistyminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Tiimityö

    Klaus Härö

    Klaus Härö, palkittu elokuvantekijä, puhuu omien kokemustensa kautta uuden luomisesta, innovaatioista sekä oppimisesta epäonnistumisista. Hänen ihmislähtöinen lähestymistapansa ja vahva läsnäolonsa korostavat jokaisen työpanoksen tärkeyttä yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa, tehden hänestä ainutlaatuisen ja vaikuttavan puhujan. Klaus Härö on maamme arvostetuimpia elokuvantekijöitä. Hänen elokuvansa ovat voittaneet kymmenittäin palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, muun muassa Berliinin elokuvajuhlien arvostetun kristallikarhun sekä Ingmar ...
    Inka Mero
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hallitusammattilainen
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Sijoittaminen
    Startup
    Strategia
    Syväteknologia
    Talous
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Inka Mero

    Sarjayrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen Inka Mero on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista sijoittajista sekä keskeisistä vaikuttajista startup- ja teknologiakentällä. Hän on Voima Venturesin perustaja ja toimitusjohtaja – pääomasijoitusrahaston, joka keskittyy syväteknologiaan ja tiedelähtöisiin kasvuyrityksiin. Rahaston tavoitteena on ratkaista maailman suurimpia haasteita, kuten ilmastonmuutosta, terveydenhuoltoa ja resurssien riittävyyttä, sijoittamalla innovatiivisiin yrityksiin, jotka voivat aidosti muuttaa globaaleja ...
    Antti J. Jokinen
    Puhujat
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Tiimityö

    Antti J. Jokinen

    Palkittu ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Antti J. Jokinen tunnetaan yhtenä Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä ohjaajista, käsikirjoittajista ja tuottajista. Hänen uransa on ollut poikkeuksellinen matka, joka alkoi seitsemänvuotiaana takapihan Tarzan-elokuvista ja johti lopulta maailman suurimpien staarien, kuten Beyoncén ja Will Smithin, musiikkivideoiden ohjaajaksi. Antti on mies, joka on tottunut hallitsemaan valtavia kokonaisuuksia, johtamaan satojen ihmisten työryhmiä ja ...
    Henri "Henkka" Hyppönen
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Digitalisation & Technology
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Spokesperson
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Henri "Henkka" Hyppönen

    Henri Hyppönen, luova johtaja ja sarjayrittäjä, avaa puheenvuoroissaan, mitä tarkoittaa olla ihminen tekoälyn ja metaversen aikakaudella, yhdistäen syvälliset näkemykset ja käytännön kokemuksen. Henrin puheenvuorot tarjoavat konkreettiset työkalut kriittiseen ajatteluun ja luovaan ongelmanratkaisuun, jotka ovat avainasemassa tulevaisuuden työelämässä. Luova johtaja, globaali innovaattori, kymmenen vuotta tekoälyn kanssa tiiviisti työtä tehnyt sarjayrittäjä, tietokirjailija Henri Hyppönen syventyy puheenvuorossaan siihen, ...
    Linda Liukas
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Innovatiivisuus
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus
    Luovuus & Innovaatio
    Ohjelmointi
    Tarinankerronta
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Linda Liukas

    Kirjailija, ohjelmoija ja teknologia-alan suunnannäyttäjä Linda Liukas on kansainvälisesti tunnettu suomalainen kirjailija, puhuja ja ohjelmoinnin opettaja. Hän on Hello Ruby -lastenkirjasarjan tekijä sekä Rails Girls -ohjelmointitapahtumien perustaja, joka on levinnyt yli 200 kaupunkiin ympäri maailmaa. Liukas on saanut useita tunnustuksia, kuten Euroopan komission Digital Champion -arvonimen, Mensa-palkinnon, Kiinan DIA Gold -designpalkinnon sekä Suomen lastenkulttuurin valtionpalkinnon. ...
    Tunna Milonoff
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Yrittäjyys

    Tunna Milonoff

    Huippusuosioon ja maailmanlaajuiseen levitykseen nousseen Madventuresin luoja, tv-tuottaja ja ohjaaja Tunna Milonoff tunnetaan rajoja rikkovana ja rohkeana mediapersoonana. Tunna on antanut kasvonsa myös monelle yhteiskunnallisesti tärkeälle aiheelle. Hän on herättänyt keskustelua suositulla, Yleisradiolle tekemälllään Docventures transmediasarjalla, joka rakentuu dokumenttielokuvien ympärille. 20 vuotta sitten Tunna Milonoff kannusti ihmisiä hyppäämään pois oravanpyörästä, heittämään repun selkään ja lähtemään maailmalle. Syntyi Madventures, TV-ohjelma joka ...
    Krista Kosonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Luovuus & Intuitio
    Oppiminen

    Krista Kosonen

    Krista Kosonen on karismaattinen ja palkittu näyttelijä, joka on tunnettu laajasta urastaan sekä kotimaisissa että kansainvälisissä elokuvissa, sarjoissa ja teatterissa. Hän on lisäksi arvostettu puhuja ja juontaja, joka osaa luoda tilaisuuksiin innostavaa tunnelmaa ja antaa kuulijoilleen konkreettisia oivalluksia kohtaamisten ja arjen haasteiden keskelle. Hänen esityksiinsä yhdistyy lämmin energia, rehellinen elämänkokemus ja näyttelijäntyön tuoma esiintymisvarmuus. Krista ...
    Tero Ojanperä
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Strategia

    Tero Ojanperä

    Tero Ojanperä – teknologiavisonääri joka yhdistää luovuuden, teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan ainutlaatuisella tavalla. Tero Ojanperä on teknologiavisonääri joka yhdistää luovuuden, teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan ainutlaatuisella tavalla. Tero Ojanperä on Silo AI:n perustajaosakas ja hän johti yhtiötä ensin toimitusjohtajana ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajana sen myyntiin asti AMD:lle elokuussa 2024. Kauppa oli yksi Euroopan suurimmista tekoälyalan yritysjärjestelyistä vuosikymmenellä. Ojanperä ...
    Toni Lähde
    Puhujat
    Asiakaskokemus
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia

    Toni Lähde

    Toni Lähde on visionäärinen brändi- ja markkinointiasiantuntija, luova johtaja ja neuvonantaja, joka tunnetaan kyvystään luoda vahvoja brändimielikuvia ja erottuvia markkinointistrategioita. Hän on työskennellyt maailman suurimpien brändien, kuten Nokian ja Microsoftin, sekä kasvuyritysten kanssa ja tullut tutuksi Diili-ohjelman tarkkanäköisenä neuvonantajana. Tonin ainutlaatuinen osaaminen yhdistää strategisen ajattelun, luovan tuotteistamisen ja syvällisen ymmärryksen brändien ja yleisöjen välisestä vuorovaikutuksesta. ...
    Dr. Natalia Vuori
    Puhujat
    AI
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Suorituskyky
    Talous
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Dr. Natalia Vuori

    Dr. Natalia Vuori is a globally recognized expert in science-based strategic leadership and change management. She is an Assistant Professor at Aalto University. Leveraging her deep understanding of socio-psychological dynamics, from cognitive and emotional to behavioral responses, Dr. Vuori helps organizations unlock greater performance and drive success in critical areas: AI adoption, digital and cultural transformation, ...
    Julianna Brandt-Smal
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Esteettömyys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Normikriittisyys
    Nuoret
    Oppiminen
    Strategia
    Vammaisinkluusio
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Julianna Brandt-Smal

    Vammaisinkluusion ja normikriittisyyden ääni Vammaisena queer-naisena Julianna Brandt-Smal tuo työelämän keskusteluun näkökulmia, joita harvoin kuullaan, mutta joita yhä useampi kaipaa. Hän elää synnynnäisen CP-oireyhtymän kanssa ja arkeaan värittävät myös oppimisvaikeudet ja hahmotushäiriö. Tämä tekee hänen hahmotuksestaan maailmasta monitasoisen: hän puhuu samanaikaisesti useista vähemmistöpositioista käsin ja tarjoaa kuulijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella normeja uusista kulmista. Julianna on ...
    Minna Parikka
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Brändi
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kiertotalous
    Luovuus & Innovaatio
    muutosjohtaminen
    Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Minna Parikka

    Minna Parikka on suomalainen kenkäsuunnittelija ja rohkea yrittäjä, joka tunnetaan omaleimaisesta kädenjäljestään ja ikoniksi nousseista luomuksistaan, kuten pupunkorvaisista tennareista. Hän perusti oman brändinsä vuonna 2005 ja nousi nopeasti kansainväliseen valokeilaan, kun hänen kenkiään nähtiin maailman tunnetuimpien artistien jaloissa. Vuonna 2020 Minna teki merkittävän ja julkisuudessa laajasti huomioidun suunnanmuutoksen sulkemalla menestyneen brändinsä. Päätös kumpusi halusta tehdä asioita ...
    Katri Saarikivi
    Puhujat
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson

    Katri Saarikivi

    Katri Saarikivi, aivotutkija ja psykologian tohtori, on erikoistunut tarkkaavaisuuden, empatian ja vuorovaikutuksen aivomekanismeihin, erityisesti verkkoympäristössä. Hänen mukaansatempaavat puheenvuoronsa tarjoavat syvällistä ymmärrystä siitä, kuinka parantaa tiimityötä ja yhteisöllisyyttä empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen avulla – kriittisiä tekijöitä menestyksekkäässä liiketoiminnassa digitalisoituvassa maailmassa. Aivotutkija ja psykologian tohtori sekä keynote puhuja Katri Saarikivi tutkii työssään tarkkaavaisuuteen, empatiaan ja hyvään vuorovaikutukseen ...
    Jarno Laasala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Tiimityö

    Jarno Laasala

    Jarno Laasala, Duudsoneiden ja Rabbit Filmsin perustaja, on luonut kansainvälisen menestystarinan rohkeudella ja itsemyötätunnolla. Hänen puheenvuoronsa käsittelevät vaikeuksien voittamista, vahvuuksien varaan rakentamista ja rohkeuden löytämistä haavoittuvuuden kautta, tarjoten kuulijoille käytännönläheisiä ja koskettavia esimerkkejä siitä, miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Jarno Laasala on luonut Duudsoneista kansainvälisen menestystarinan jonka tv-ohjelmat ovat levinneet yli 150 maahan ja kasvattanut Rabbit ...
    Lenni-Kalle Taipale
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Musiikki
    Tiimityö

    Lenni-Kalle Taipale

    Lenni-Kalle Taipale on tunnettu suomalainen jazzpianisti ja arvostettu muusikko, joka on tehnyt monipuolisen uran niin live-esiintymisissä kuin TV-ohjelmissa. Hän on vuodesta 1995 johtanut nimeään kantavaa jazz-trioa, joka on saavuttanut suurta suosiota Suomessa ja tuonut Lenni-Kallen laajasti yleisön tietoisuuteen. Hänen erityinen taitonsa yhdistää jazzmusiikkia ja eläväistä pianonsoittoa on tehnyt hänestä kysytyn esiintyjän, ja hän toimii muun ...
    Iida Mäkikallio
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Spokesperson
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Iida Mäkikallio

    "Mitä enemmän on ulkoista epävarmuutta, sitä enemmän tarvitsemme sisäistä turvaa. Psykologisesti turvallinen ilmapiiri on yksi menestyneiden yhteisöjen keskeisimmistä tekijöistä. Psyykkisten voimavarojen ja tunnetaitojen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää sekä oman, että työyhteisön hyvinvoinnin kannalta."
    Saimi Hoyer
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Yrittäjyys

    Saimi Hoyer

    Saimi Hoyer on vangitseva puhuja ja yrittäjä, joka inspiroi yleisöä omakohtaisten tarinoidensa kautta rohkeuteen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Hänen puheensa käsittelevät muutosta, epävarmuuden sietämistä ja uusien alkujen voimaa, tarjoten kuulijoilleen syvällisiä oivalluksia ja motivaatiota. Saimin kyky yhdistää haavoittuvuus ja karisma tekee hänestä erinomaisen valinnan B2B-yritysten tilaisuuksiin, joissa halutaan herättää tunteita ja sytyttää kipinä toimintaan. Omien tarinoidensa ...
    Antti Rantanen
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Teollinen tekoäly
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Antti Rantanen

    Teollinen tekoäly Antti Rantanen on tunnettu suomalainen tekoälystrategi ja keynote-puhuja, joka auttaa organisaatioita ymmärtämään ja hyödyntämään teollisen tekoälyn mahdollisuuksia globaalilla tasolla. Hän on erikoistunut erityisesti valmistavan teollisuuden tekoälyratkaisuihin ja siihen, miten ne muuttavat toimintamalleja, prosesseja ja liiketoimintaa läpileikkaavasti. Antin puheenvuoroissa tekoälyn monimutkaiset käsitteet muuttuvat käytännönläheisiksi ja helposti ymmärrettäviksi. Hän rakentaa sillan teorian ja käytännön välille, ...
    Ilkka Ihamäki
    Puhujat

    Ilkka Ihamäki

    Radio Suomipopilla jo vuodesta 2013 asti Hovimuusikko Ilkkana esiintynyt Ilkka tunnetaan erityisesti pilke silmäkulmassa sanoittamistaan lauluista, jotka radion lisäksi elävät omaa elämäänsä eri somekanavissa. Mutta millainen on ollut Ilkka Ihamäen urapolku yrittäjäksi ja satoja livekeikkoja tehneeksi ja somekanavissaan yli 100 000 ihmistä tavoittavaksi hovimuusikoksi? Miten espoolainen kauppatieteiden maisteri ja markkinoinnin ammattilainen Ilkka Ihamäki rakensi ja ...
    Jani Toivola
    Puhujat
    Juontaja
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Jani Toivola

    Jani Toivola on tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja, näyttelijä ja kirjailija. Hän on myös Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja ( 2011-2019). Kansanedustajana ja muissa luottamustoimissaan hän paneutui erityisesti tasa-arvo- ja monimuotoisuuskysymyksiin, sekä koulutuksen ja kulttuurin teemoihin. Hänen merkittävin yksittäinen saavutuksensa kansanedustajana oli tasa-arvoisen avioliittolain läpivienti. 3 kirjaa identiteetistä, vanhemmuudesta ja miehenä olemisesta Jani on julkaissut kolme teosta identiteetistä ...
    Saku Tuominen & Pekka Pohjakallio
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Strategia

    Saku Tuominen & Pekka Pohjakallio

    Työelämän vallankumouksen perusteet 2.0 Luova johtaja Saku Tuominen ja pitkän linjan työelämän uudistaja, Hintsa Performancen kehitysjohtaja Pekka Pohjakallio tutkivat jo vuonna 2012 huomisen työelämää ja kirjoittivat havaintojensa pohjalta Työkirjan, josta tuli myyntimenestys. Nyt tämä arvostettu ajattelijakaksikko laittaa hynttyyt yhteen jälleen ja jakavat yhdessä näkemyksiään siitä, miltä tulevaisuuden työelämä näyttää tänään, kymmenen vuotta myöhemmin? Mitkä opit ...
    Pinja Valkonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Pinja Valkonen

    Pinja Valkonen – Tekoälyä taviksille Pinja Valkonen yhdistää syvällisen asiantuntemuksensa tekoälystä, muutosviestinnästä ja julkisen sektorin toiminnasta helpottaakseen kuulijoidensa tekoälytuskaa – kokemusta siitä, että muutos on liian nopea, ilmiö liian laaja ja siitä on vaikea saada kiinni.  Pinja tarjoaa käytännönläheisiä vinkkejä, inhimillistä rohkaisua ja uusia oivalluksia, jotta jokainen meistä tuntisi pysyvänsä tekoälymyllerryksessä mukana. Pinjalla on vankka ...
    Mikko Koskinen
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen

    Mikko Koskinen

    Kun puhutaan tekoälystä ja sen soveltamisesta ihmiskunnan suurimpiin haasteisiin, Mikko Koskinen tarjoaa ainutlaatuinen yhdistelmän tekoälyn syvällistä ymmärrystä, yhteiskunnallista näkemystä ja liike-elämän osaamista helposti lähestyttävällä tavalla. Muun muuassa konsulttiyhtiö Reaktorin entisenä tekoälyjohtaja työskennellyt Koskinen on viettänyt vuosia modernin tekoälyn parissa, aina käytännön toteutuksista strategiaan saakka. Nykyään Mikko seuraa tekoälyn esiinmarssia kansainväliseltä aitiopaikalta amerikkalaisen venture studion, Leap ...
    Tia-Maria ”Tinze” Sokka
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Oppiminen

    Tia-Maria ”Tinze” Sokka

    Tinze on kansainvälisesti arvostettu twerk-tanssin ammattilainen, kahden tanssikoulun omistaja sekä levyttävä artisti. Tinze on lähes 10 vuoden ajan tehnyt vaikuttavan uran tanssijana ja koreografina ja tuonut twerk-tanssilajia tutuksi Suomen kansalle. Tinzen tunnit ovat ympäri maailmaa loppuunmyytyjä ja hän kiertää jatkuvasti ulkomailla opettamassa eri tapahtumissa. Tanssiuran lisäksi Tinze on uuden ajan vaikuttaja ja supertähti joka rikkoo ...
    Ville Pusa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Ville Pusa

    Ole rohkeasti ja aidosti oma itsesi – Unelmat on tehty saavutettaviksi.  Ville Pusa on muusikko, monipuolinen taiteilija ja vaikuttava puhuja, jonka intohimona on innostaa ja inspiroida sekä valaa kuulijoille uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä. Villen ja Pekan yhteisshow rakentaa siltoja mukaansatempaavan, tunteita herättävän musiikin ja elämänohjeiden sekä bisnesoppien välille. Ville on vaikuttava ja inspiroiva tarinankertoja, ...
    Rudi Rok
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret

    Rudi Rok

    Rudi Rok on äänitaiteilija, luova johtaja ja moniosaaja, joka on tullut tunnetuksi monipuolisesta lahjakkuudestaan ja erityisesti kyvystään matkia ääniä. Hänen uransa alkoi beatboxaajana ja stand-up-koomikkona, mutta sittemmin hän on laajentanut repertuaariaan moniin eri suuntiin. Rok tunnetaan hänen viraalivideoistaan, äänirooleista elokuvissa, rajoja rikkovista yhteistöistä suurien kansainvälisten brändien kanssa, sekä esiintymisistään lukuisissa tapahtumissa ympäri maailmaa. Hänen kykynsä ...
    Anna Sofia Abrahamsson
    Puhujat
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Anna Sofia Abrahamsson

    Anna Sofia Abrahamsson on strategisti ja puhuja, joka tuo yrityksille uudenlaista näkemystä kasvusta: luonnonlakien innoittamaa, kestävää ja skaalautuvaa. Hänen puheenvuoronsa yhdistävät innovatiivisuudellaan inspiroivia luontovertauksia ajankohtaiseen johtamistutkimukseen ja -tietoon. Tuloksena syntyy oivalluksia, jotka muuttavat tapaa johtaa ja kasvaa. Abrahamsson on yksi pohjoismaisista edelläkävijöistä regeneratiivisen liiketoiminnan ja kasvumuotoilun kentässä. Yrityksensä Abracan kautta hän haastaa yrityksiä uudistumaan, tarjoten tilalle malleja, joissa ...
    Ilona Ylinampa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Ilona Ylinampa

    Ilona Ylinampa toimii Fujitsu Finlandin & Estonian varatoimitusjohtajana. Ilona on myös hallitusammattilainen sekä IT- ja bisnesvaikuttaja. Hänellä on laaja kokemus B2B-liiketoiminnasta kasvuyrityksistä kansainvälisiin yrityksiin. Ylinampa on palkittu Vuoden Myynnin Johtajana 2019 Suomessa ja valittu Suomen TOP 100 IT- vaikuttajaksi vuosina 2021, 2022 ja 2023. Lisäksi hän toimii mm. Suomen johtavan ICT-median Tivin säännöllisenä kommentaattorina, Teknologiateollisuuden ...
    Kati Huovinmaa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Ihmisläheisyys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio

    Kati Huovinmaa

    Kati Huovinmaa on ihmislähtöisen johtamisen ja radikaalin muutoksen asiantuntija, joka tunnetaan aidosta intohimostaan auttaa johtajia ja organisaation jäseniä menestymään. Katin lähestymistapa on käytännönläheinen ja rento, ja hän tuo johtamiseen konkreettisia, arjessa toimivia ratkaisuja. Hän ei jää teoriatasolle, vaan auttaa ihmisiä löytämään oman tapansa onnistua, oli kyse sitten organisaation muutoksista tai henkilökohtaisesta kasvusta johtajana. Katin vuorovaikutteinen ...
    Sirly Ylläsjärvi
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio

    Sirly Ylläsjärvi

    Sirly Ylläsjärvi on keittiömestari, yrittäjä, kirjailija ja puhuja Ylläsjärveltä, Lapista. Mutta tärkeimpänä, Sirly on taiteilija sekä visionääri. Sirly on kansainvälisesti tunnistettu Arktisen luksuksen edelläkävijä. Hänen uusi ravintolansa, Elsa, on entinen kivinavetta keskellä metsää. Elsassa on vain yksi pöytä ja ruoassa käytetään ainoastaan puhtaimpia lähituotettuja raaka-aineita. Maailmalla tämä nuori keittiömestari, joka metsästää itse omat lihansa ja ...
    Jussi Mantere
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Strategia
    Tiimityö

    Jussi Mantere

    Jussi Mantere on asiakaslähtöisen kehittämisen ja muotoiluajattelun intohimoinen puolestapuhuja sekä luultavasti Suomen ainoa muotoilujohtaja-pastori. Jussilla on 25 vuoden kokemus muotoilun, brändien ja digikehityksen johtamisesta maailmanluokan yrityksissä kuten Nokiassa, IKEAssa, K-ryhmässä ja Elisassa. Lisäksi hän toimii päätyönsä ohessa osa-aikaisesti Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappina. Tämä yhdistelmä tekee hänestä ainutlaatuisen ihmisten kohtaamisen ammattilaisen — niin yksilön kuin liiketoiminnan ...
    Madventures - Riku ja Tunna
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Attitude & Change
    Host & Moderator
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Tillväxt/utveckling
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Madventures - Riku ja Tunna

    Monipalkitut toimittaja-tuottaja Riku Rantala ja ohjaaja-tuottaja Tuomas ”Tunna” Milonoff tunnetaan vaikutusvaltaisina mediapersoonina, jotka ovat tunnettuja maailmanlaajuisesta ilmiöstä nimeltä Madventures. Alkujaan reppureissailuun keskittyvä televisio-ohjelma myytiin Suomesta 200 maahan ja laajeni radioon, tietokirjallisuuteen ja sosiaaliseen mediaan. Nyt Madventures-brändin alla on julkaistu 10 tietokirjaa ja spin-offina mm. Nelosen Mad Cook Show, ruokaan keskittynyt talk show. Sanavalmis aisapari on ...
    Deborah Berebichez
    Puhujat
    Kansainväliset
    Digitalisaatio & Teknologia
    Digitalisation & Technology
    Host & Moderator
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Luovuus & Innovaatio

    Deborah Berebichez

    Deborah Berebichez is the first Mexican woman to graduate from Stanford University with a Ph.D. in Physics, and she uses her education and background to make complex topics approachable to a wide range of audiences. Deborah co-hosts Discovery Channel’s Outrageous Acts of Science TV show, where she uses her knowledge of physics to explain the ...
    Timo Ketonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elinvoimainen meri
    Enkelisijoittaja
    Hallitusammattilainen
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Tiede
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Timo Ketonen

     Vaikuttavuussijoittaja ja sinisen talouden edelläkävijä Toimitusjohtaja, Aboa Advest Oy Partner & Co-founder, Blue Economy Centre Timo Ketonen on yrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, jonka intohimo on rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdistämällä liiketoiminta, tiede ja vaikuttaminen. Hän toimii tällä hetkellä Aboa Advestin toimitusjohtajana sekä Blue Economy Centren osakkaana ja perustajana. Ketonen on perustanut ja johtanut useita yrityksiä talouden, ...
    Belinda Gerdt
    Puhujat
    AI
    Asiakaskokemus
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Spokesperson

    Belinda Gerdt

    Belinda Gerdt – Kansainvälisesti tunnustettu johtaja ja kirjailija Belinda Gerdt on arvostettu johtaja ja kirjailija, joka on tunnettu kyvystään muuntaa laaja kokemuksensa strategiseksi osaamiseksi organisaatioille, jotka tavoittelevat kasvua – erityisesti kansainvälistä – asiakaskokemuksen kautta. Hänen puheenvuoronsa terävöittävät ajattelua ja tarjoavat konkreettisia oivalluksia. THINK BIG: Keskity asiakkaaseen, vahvista johtamista ja hyödynnä teknologiaa tavalla, joka kasvattaa yrityksen ...
    Emilia Vuorisalmi
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Communication & Interaction
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Wellbeing & Health

    Emilia Vuorisalmi

    Emilia Vuorisalmi on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sanansaattaja. Koulutukseltaan Emilia on lääkäri, mutta hänet tunnetaan myös menestyskirjailijana, yrittäjänä, TV-kasvona sekä sosiaalisen median vaikuttajana. Emilian missiona on lisätä terveyttä, ennaltaehkäistä sairauksia ja auttaa ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti ja kestävästi hyvin. Emilian luennot tarjoavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin lisäämiseen, hermoston tasapainottamiseen, sisäisen voiman löytämiseen ja elämän kestävien rakennuspalikoiden äärelle pysähtymiseen. Hänen ...
    Katja Toropainen
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Digitalisation & Technology
    Företagande/entreprenörskap
    Host & Moderator
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Society/future
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Katja Toropainen

    Katja Toropainen on Inklusiiv-organisaation perustaja ja entinen Slushin pääkuraattori. Hän on myös aktiivinen puhuja, kolumnisti ja kirjoittaja. Ennen Inklusiivin perustamista, Katja johti kaksi vuotta Slushin sisältöjä, ohjelmaa ja puhujaoperaatioita, minkä aikana hän seurasi tiiviisti kansainvälistä kasvuyrittäjyys- ja teknologia-alaa. Näiden vuosien aikana Katja rakensi laajan tuntemuksen Euroopan ja Yhdysvaltojen teknologia-alasta ja vietti merkittävästi aikaa Piilaaksossa. Vuonna ...
    Mikko Alasaarela
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Digitalisation & Technology
    Företagande/entreprenörskap
    Internationalization
    Kansainvälistyminen
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Strategia
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Mikko Alasaarela

    Mikko Alasaarela on vastuullisuus-orientoitunut tekoäly-yrittäjä. Hän on perustanut ja sijoittanut useisiin teknologiayrityksiin, jotka ovat keränneet yli 30 miljoonaa dollaria ja työllistäneet yli 700 ihmistä Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Mikko on asunut merkittävän osan aikuisuudestaan Suomen ulkopuolella Lontoossa, San Franciscossa ja Berliinissä. Hän on kirjoittanut useita kansainvälisiä patentteja, voittanut vuoden 2006 Red Dot Design Award -palkinnon ...
    Eka Ruola
    Puhujat
    Asiakaskokemus
    Communication & Interaction
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Ledarskap
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi

    Eka Ruola

    Eka Ruola on yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista luovista johtajista, brändistrategeista ja markkinoinnin asiantuntijoista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Päätyönään Ruola toimii hybriditoimisto Nitro Groupin vastaavana luovana johtajana ja hän on myös yrityksen pääomistaja. Titteleistä huolimatta Eka tekee kädet savessa töitä asiakkaiden markkinointityön parissa ensisijaisesti brändistrategioissa ja luovassa tarinankerronnassa. Vuonna 2015 Ruola palkittiin New Yorkissa ...
    Maria Ritola
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Digitalisation & Technology
    Luovuus & Innovaatio
    Society/future
    Spokesperson
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Maria Ritola

    “Minne menet tietotyö? Generatiivisen tekoälyn murros ja menestyksekkäät tiimit.” Maria Ritola on suomalainen yrittäjä, palkittu teknologiavaikuttaja ja kokenut esiintyjä. Hän on pitänyt satoja puheenvuoroja, juontanut tapahtumia ja moderoinut paneelikeskusteluja. Maria on yksi teknologiayritys Iris.ai:n perustajista, jossa hän on rakentanut tekoälypohjaisia sovelluksia auttamaan tutkijoita hyödyntämään tiedeartikkeleita entistä nopeammin ja monipuolisemmin. Iris.ai on palkittu maailmalla useita kertoja ...
    Elisabet (Emilia) Lahti
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Learning
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Spokesperson
    Wellbeing & Health
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrittäjyys

    Elisabet (Emilia) Lahti

    ”Erityislaatuiset haasteet synnyttävät erityislaatuisia voimavaroja: Prososiaalinen sisu ja tietoinen johtajuus siltana ihmiskunnan tulevaisuuteen.” Avaimia sisukkaaseen arkeen Elisabet Lahti on tekniikan tohtoriksi väitellyt palkittu kouluttaja ja puhuja, joka työskentelee kansainvälisesti tulevaisuuden organisaatiokulttuurin ja johtajuuden kehittämisen parissa. Väitöskirja elämänvoimasta ja sisusta ihmisyyteen liittyvän kasvun katalyyttina sekä Elisabetin oman elämän peloton asenne moninaisten henkilökohtaisen haasteiden voittamiseen tekevät hänestä ...