Inspiraatio & Motivaatio

Tervetuloa inspiroitumaan ja motivoitumaan! Nämä vaikuttavat puhujat jakavat omakohtaisia inspiroivia tarinoitaan matkalla menestykseen: sinnikkyydestä ja henkilökohtaisesta kasvusta uuden äärellä. Anna motivoivien puhujien sanojen sytyttää kipinä sisälläsi ja antaa sinulle voimaa voittaa haasteita, sukeltaa muutokseen ja saavuttaa ennennäkemättöntä menestystä. Koe vaikuttavien puhujiemme oivallusten ja oppien ajatuksia ravisteleva voima matkalla kohti henkilökohtaista ja ammatillista huippuosaamista ja kasvua. Nämä puhujat sopivat erinomaisesti tapahtumiin, joissa halutaan herättää tunteita, kohottaa asennetta, rohkaista ja sytyttää motivaatio sekä inspiraatio tekoihin, jotka ovat alku uudelle.

95 profiles
    Lasse Kurki
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Musiikki
    Oppiminen
    Paineensietokyky
    Strategia
    Tiimityö

    Lasse Kurki

    Menestys syntyy uskalluksesta olla haavoittuva Lasse Kurki on yksi Suomen musiikkialan merkittävimmistä vaikuttajista, jonka näkemys menestyksestä on muovautunut tuhansien tuntien studiotyöskentelyn, satojen keikkojen ja kymmenien hittialbumien myötä. Hän on nähnyt musiikkibisneksen huipun ja raadollisuuden niin artistina, tuottajana kuin Warner Music Finlandin A&R-roolissakin. Lasse tunnetaan miehenä, joka on ollut rakentamassa muun muassa JVG:n, Ellinooran ja Anna ...
    Riku Rantala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Rohkeus
    Sopeutuminen
    Strategia
    Tiimityö
    Unelmat

    Riku Rantala

    Riku Rantala on monipalkittu toimittaja, tv-tuottaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan Madventures- ja Docventures-ilmiöistä sekä rohkeasta tavastaan ravistella totuttuja ajattelumalleja. Hän puhuu ennen kaikkea asenteesta, rohkeudesta ja muutoksessa elämisestä – siitä, miten yksilöt ja työyhteisöt uskaltavat venyä epämukavuusalueelle, kasvaa, oppia ja kehittyä maailmassa, joka muuttuu koko ajan. Rikun puheissa korostuvat asenne ja muutos, motivaatio ja inspiraatio, ...
    Janita Autio
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Oppiminen
    Rohkeus
    Visuaalisuus
    Yrittäjyys

    Janita Autio

    Janita Autio on yksi Suomen tunnetuimmista ja tyylillisesti erottuvimmista valokuvaajista, jonka matka Pattijoen pelloilta New Yorkin muotiviikoille ja Madonnan kameran eteen on tarina vailla vertaa. Itseoppinut taiteilija ja 14-lapsisen perheen esikoinen on rakentanut uransa tyhjästä – ilman valmiita verkostoja, mutta varustettuna poikkeuksellisella visiolla ja ripauksella “pohjalaista pokkaa”. Janitan puheenvuorot ovat värikkäitä, rehellisiä ja täynnä käytännön ...
    Kaisa Vuorinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus
    Luovuus & Innovaatio
    Myötätunto
    Oppiminen
    Palautekulttuuri
    Strategia
    Tiimityö
    Työhyvinvointi
    Yrityskulttuuri

    Kaisa Vuorinen

    Vahvuuksien ja hyvän huomaamisen puolestapuhuja FT Kaisa Vuorinen on vahvuuksista väitellyt, positiivisen kasvatuksen ja johtajuuden asiantuntija, kouluttaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan lämpimästä, oivalluttavasta ja käytännönläheisestä otteestaan. Hän on Positive Learning -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Kaisan työtä ohjaa usko siihen, että jokaisessa ihmisessä on paljon hyvää ja vahvaa, joka ansaitsee tulla nähdyksi. Kaisan perustama ja kansainvälisesti ...
    Ville Malja
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Henkinen kasvu
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Liikunta
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen
    Päihdeongelmat
    Taode

    Ville Malja

    ”Murhaaja, putkimies ja runoilija – kaikilla on käytössään sama luovuuden työkalupakki. Puhutaan lopultakin sellaisista asioista, joista luovuuden yhteydessä tavallisesti vaietaan: Haavoista ja ihmisyyden tummista vesistä. Ilman varjoa emme näe valoa. Onnistunut luova projekti on kuin ihmiselämä minikoossa.” Ville Malja on luovan alan renessanssimies. Moninkertaisesti palkittu valokuvaaja, kansainvälisesti tunnettu muusikko sekä ilmiöksi nousseen omakohtaisen romaanin (Valkoinen risteys, ...
    Robin Hendry
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Haastavat olosuhteet
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Kurinalaisuus
    Rohkeus
    Strategia
    Tiimityö

    Robin Hendry

    Robin Hendry on suomalainen entinen Merivoimien erikoisjoukkojen-operaattori, palomies-ensihoitaja ja yrittäjä, joka on elänyt monivaiheisen ja inspiroivan elämänkulun täynnä unelmien toteutumista, oppimista ja kasvua Erikoisjoukot-televisiosarjan tunnetun kouluttajan roolissaan. Hän on syntynyt Suomessa suomenruotsalaisen äidin ja skotlantilaisen isän perheeseen, ja puhuu sujuvasti kolmea kieltä. Lapsuutensa ja juurensa siirtolaiskulttuureissa yhdistänyt Robin on poikkeuksellisen moniulotteinen persoona, joka yhdistää nopean älyn, tunteella tehdyt ...
    Johannes "Hatsolo" Hattunen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Nuoret
    Spokesperson
    Tiimityö

    Johannes "Hatsolo" Hattunen

    Johannes Hatsolo Hattunen, Suomen Nuorten Breikkimaajoukkueen päävalmentaja ja hyvinvointialan yrittäjä, vangitsee yleisönsä koskettavilla tarinoillaan ja aidolla innostuksellaan. Hänen esitystyylinsä, joka keskittyy päivittäiseen energian ja positiivisen asenteen ylläpitämiseen, tarjoaa käytännönläheisiä vinkkejä ja motivaatiota, joita jokainen kuulija voi hyödyntää omassa elämässään ja työssään. Kiitoksena inspiroivasta työstään ja merkittävästä panoksestaan hyvinvoinnin ja motivaation edistämiseen hänelle on myönnetty MySpeaker ...
    Antti J. Jokinen
    Puhujat
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Tiimityö

    Antti J. Jokinen

    Palkittu ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Antti J. Jokinen tunnetaan yhtenä Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä ohjaajista, käsikirjoittajista ja tuottajista. Hänen uransa on ollut poikkeuksellinen matka, joka alkoi seitsemänvuotiaana takapihan Tarzan-elokuvista ja johti lopulta maailman suurimpien staarien, kuten Beyoncén ja Will Smithin, musiikkivideoiden ohjaajaksi. Antti on mies, joka on tottunut hallitsemaan valtavia kokonaisuuksia, johtamaan satojen ihmisten työryhmiä ja ...
    Linda Liukas
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Innovatiivisuus
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus
    Luovuus & Innovaatio
    Ohjelmointi
    Tarinankerronta
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Linda Liukas

    Kirjailija, ohjelmoija ja teknologia-alan suunnannäyttäjä Linda Liukas on kansainvälisesti tunnettu suomalainen kirjailija, puhuja ja ohjelmoinnin opettaja. Hän on Hello Ruby -lastenkirjasarjan tekijä sekä Rails Girls -ohjelmointitapahtumien perustaja, joka on levinnyt yli 200 kaupunkiin ympäri maailmaa. Liukas on saanut useita tunnustuksia, kuten Euroopan komission Digital Champion -arvonimen, Mensa-palkinnon, Kiinan DIA Gold -designpalkinnon sekä Suomen lastenkulttuurin valtionpalkinnon. ...
    Tunna Milonoff
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Yrittäjyys

    Tunna Milonoff

    Huippusuosioon ja maailmanlaajuiseen levitykseen nousseen Madventuresin luoja, tv-tuottaja ja ohjaaja Tunna Milonoff tunnetaan rajoja rikkovana ja rohkeana mediapersoonana. Tunna on antanut kasvonsa myös monelle yhteiskunnallisesti tärkeälle aiheelle. Hän on herättänyt keskustelua suositulla, Yleisradiolle tekemälllään Docventures transmediasarjalla, joka rakentuu dokumenttielokuvien ympärille. 20 vuotta sitten Tunna Milonoff kannusti ihmisiä hyppäämään pois oravanpyörästä, heittämään repun selkään ja lähtemään maailmalle. Syntyi Madventures, TV-ohjelma joka ...
    Krista Kosonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Luovuus & Intuitio
    Oppiminen

    Krista Kosonen

    Krista Kosonen on karismaattinen ja palkittu näyttelijä, joka on tunnettu laajasta urastaan sekä kotimaisissa että kansainvälisissä elokuvissa, sarjoissa ja teatterissa. Hän on lisäksi arvostettu puhuja ja juontaja, joka osaa luoda tilaisuuksiin innostavaa tunnelmaa ja antaa kuulijoilleen konkreettisia oivalluksia kohtaamisten ja arjen haasteiden keskelle. Hänen esityksiinsä yhdistyy lämmin energia, rehellinen elämänkokemus ja näyttelijäntyön tuoma esiintymisvarmuus. Krista ...
    Pia Adlivankin
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Innostava yrityskulttuuri
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Oppiminen
    Strategia
    Tiimityö
    Vastuullinen johtaminen
    Yrityskulttuuri

    Pia Adlivankin

    Pia Adlivankin on visionäärinen yritysjohtaja, joka on tunnettu innovatiivisista lähestymistavoistaan sekä sitoutumisestaan innostavien työkulttuurien kehittämiseen. Pia on useasti erilaisissa valmennuksissa ja yritystilaisuuksissa jakanut ajatuksiaan hyvinvointikulttuurin rakentamisesta, henkilöstön työhyvinvoinnin varmistamisesta valmentavan johtajuuden avulla, sekä strategian mallintamisista näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Pia on koko uransa työskennellyt majoitus-, viihde- ja matkailualalla. Hän on vuosien saatossa opiskellut ja/tai työskennellyt kotimaan lisäksi ...
    Juho Nenonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Oppiminen
    Palautekulttuuri
    Psykologinen turvallisuus
    Strategia
    Tiimityö
    Yhteistyö
    Yrityskulttuuri

    Juho Nenonen

    Puhuja, valmentaja ja palautekulttuurin asiantuntija Etsitkö puhujaa, joka ravistelee työyhteisön totuttuja malleja ja tekee muutoksesta totta? Juho Nenonen on asiantuntija, joka muuttaa vaikean palautteen ja epävarmuuden organisaation suurimmaksi kilpailueduksi. “10/10 RAKASTIN. Ihanan erilainen ja rehellinen.” – Tämä asiakaspalaute kiteyttää Juhon tyylin. Hän on keynote-puhuja, joka haastaa yleisönsä ajattelemaan, mutta antaa samalla konkreettiset työkalut, joita nykypäivän ...
    Elina Koskela
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Ihmislähtöinen johtajuus
    Inhimillinen urakokemus
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Yrityskulttuuri

    Elina Koskela

    Elina Koskela on johtajuusvaikuttaja ja MPS-Yhtiöiden toimitusjohtaja, jonka tavoitteena on ihmislähtöisen johtajuuden lisääminen. Koskela kehittää johtajuutta niin johtajarekrytoijana, johtajacoachina kuin oman johtajan ammattinsa tuoman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. ”Menestyvät johtajat pitävät ihmiset lähellä” Elina Koskelan tavoitteena on nostaa inhimillinen urakokemus mukaan johtajuuskeskusteluun. Elina on perustanut Kasvujohtajat-yhteisön, jossa usean tuhannen johtajan voimin nostatetaan johtajuutta uudelle tasolle ja otetaan ...
    Sofia Valvee
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Strategia
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri
    Z-sukupolvi

    Sofia Valvee

    Sofia Valvee, Z-sukupolven työelämäasiantuntija ja väitöskirjatutkija, tarjoaa tuoreita näkökulmia ja syvällistä ymmärrystä nuorten työkyvyn, motivaation ja sitoutumisen johtamisesta. Hänet tunnetaan koulutuksista, jotka rakentavat siltoja sukupolvien välille ja auttavat organisaatioita onnistumaan siellä, missä johtaminen on usein vaikeinta – sukupolvien välillä.  Sofian puheenvuoroissa yhdistyvät tutkittu tieto ja henkilökohtaiset kokemukset Z-sukupolvesta työelämässä. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nuorten maailmankuvan kehittymiseen? ...
    Toni Lähde
    Puhujat
    Asiakaskokemus
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Strategia

    Toni Lähde

    Toni Lähde on visionäärinen brändi- ja markkinointiasiantuntija, luova johtaja ja neuvonantaja, joka tunnetaan kyvystään luoda vahvoja brändimielikuvia ja erottuvia markkinointistrategioita. Hän on työskennellyt maailman suurimpien brändien, kuten Nokian ja Microsoftin, sekä kasvuyritysten kanssa ja tullut tutuksi Diili-ohjelman tarkkanäköisenä neuvonantajana. Tonin ainutlaatuinen osaaminen yhdistää strategisen ajattelun, luovan tuotteistamisen ja syvällisen ymmärryksen brändien ja yleisöjen välisestä vuorovaikutuksesta. ...
    Saana Nilsson
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Epävarmuus
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Muuttuva maailma
    Päätöksenteko
    Riskienhallinta
    Tietoturvallisuus
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Saana Nilsson

    Puhuja – ex-supolainen – tiedustelun ammattilainen – tietokirjailija Saana Nilsson on tiedustelun ja turvallisuuden asiantuntija, joka tunnetaan kyvystään avata monimutkaisia ja herkkiä aiheita selkeästi, inhimillisesti ja pelottelematta. Hän työskenteli Suojelupoliisissa lähes 20 vuoden ajan vaativissa  asiantuntija- ja johtotehtävissä, joista viimeisimpänä Supon ylimmässä johdossa esikuntapäällikkönä. Tässä roolissa  Saana vastasi muun muassa strategiasta, viestinnästä, lakiasioista ja kansainvälisistä ...
    Julianna Brandt-Smal
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Esteettömyys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Normikriittisyys
    Nuoret
    Oppiminen
    Strategia
    Vammaisinkluusio
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Julianna Brandt-Smal

    Vammaisinkluusion ja normikriittisyyden ääni Vammaisena queer-naisena Julianna Brandt-Smal tuo työelämän keskusteluun näkökulmia, joita harvoin kuullaan, mutta joita yhä useampi kaipaa. Hän elää synnynnäisen CP-oireyhtymän kanssa ja arkeaan värittävät myös oppimisvaikeudet ja hahmotushäiriö. Tämä tekee hänen hahmotuksestaan maailmasta monitasoisen: hän puhuu samanaikaisesti useista vähemmistöpositioista käsin ja tarjoaa kuulijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella normeja uusista kulmista. Julianna on ...
    Jenni Ahokas
    Puhujat
    Aitous
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Nuoret
    Yrittäjyys
    Yrityskulttuuri

    Jenni Ahokas

    Smuuti Skinin perustaja ja Vuoden nuori yrittäjä Jenni Ahokas on suomalainen yrittäjä, ekonomisti ja ilmiöksi nousseen Smuuti Skin -kosmetiikkabrändin luoja. Ahokkaan visionäärisyys on kantanut hedelmää: Smuuti Skin on saavuttanut valtavan suosion erityisesti nuorten keskuudessa, ja brändin tuotteita on myyty yli miljoona kappaletta vain hieman yli vuosi lanseerauksen jälkeen. Palkittu yrittäjyys ja inspiroiva kasvutarina Vuonna 2025 ...
    Minna Parikka
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Brändi
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kiertotalous
    Luovuus & Innovaatio
    muutosjohtaminen
    Vastuullisuus
    Yrittäjyys

    Minna Parikka

    Minna Parikka on suomalainen kenkäsuunnittelija ja rohkea yrittäjä, joka tunnetaan omaleimaisesta kädenjäljestään ja ikoniksi nousseista luomuksistaan, kuten pupunkorvaisista tennareista. Hän perusti oman brändinsä vuonna 2005 ja nousi nopeasti kansainväliseen valokeilaan, kun hänen kenkiään nähtiin maailman tunnetuimpien artistien jaloissa. Vuonna 2020 Minna teki merkittävän ja julkisuudessa laajasti huomioidun suunnanmuutoksen sulkemalla menestyneen brändinsä. Päätös kumpusi halusta tehdä asioita ...
    Jari "Jallu" Saario
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Nuoret
    Spokesperson

    Jari "Jallu" Saario

    Jari Saario – Merihistorian tekijä, joka on soutanut mahdottoman Kap Hornin ja Atlantin yli ”Miten toimia, kun 20-metrinen aalto peittää taivaan tai jäävuori osuu kohdalle?” Jari Saario on mies, joka on katsonut myrskyä silmästä silmään ja tuonut opit mukanaan kuivalle maalle. Jari Saario kirjoitti tammikuussa 2026 nimensä maailman merihistoriaan. Hän on ensimmäinen ihminen, joka on ...
    Jukka Mildh
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Formula 1
    Kansainvälisyys
    Suorituskyky
    Tiimityö
    Viestintä
    Vuorovaikutus

    Jukka Mildh

    Kun mikään ei saa jäädä sattuman varaan Jukka Mildh on vaikuttamisen, vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntija, jonka tausta yhdistää kansainvälisen liike-elämän, media-alan ja Formula 1 -maailman ainutlaatuisella tavalla.  Jukan työ ensin toimittajana ja myöhemmin F1-kuljettajien Nico Rosbergin ja Mika Salon managerina sekä suorituskyvyn asiantuntijana yhdessä Aki Hintsan kanssa ovat antaneet hänelle ainutlaatuista oppia ihmisten välisestä kanssakäymisestä ...
    Miia Soranto
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Kasvu & Kehittäminen
    Suorituskyky
    Uni
    Univalmennus

    Miia Soranto

    Univalmentaja, joka palauttaa elämänilon ja suorituskyvyn Miia Soranto on univalmentaja ja puhuja, joka muuttaa tavan, jolla suhtaudumme uneen, työhön ja jaksamiseen. Hänen puheenvuoronsa ovat ainutlaatuinen yhdistelmä tutkittua tietoa, liike-elämän kokemusta ja rehellistä tarinaa omasta matkasta unettomuuden syövereistä takaisin tasapainoon. Nykypäivän jatkuva kiire ja suorituskeskeisyys ovat tehneet väsymyksestä uuden normaalin, mutta Miia haastaa tämän vaarallisen trendin. ...
    Jarno Laasala
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Tiimityö

    Jarno Laasala

    Jarno Laasala, Duudsoneiden ja Rabbit Filmsin perustaja, on luonut kansainvälisen menestystarinan rohkeudella ja itsemyötätunnolla. Hänen puheenvuoronsa käsittelevät vaikeuksien voittamista, vahvuuksien varaan rakentamista ja rohkeuden löytämistä haavoittuvuuden kautta, tarjoten kuulijoille käytännönläheisiä ja koskettavia esimerkkejä siitä, miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Jarno Laasala on luonut Duudsoneista kansainvälisen menestystarinan jonka tv-ohjelmat ovat levinneet yli 150 maahan ja kasvattanut Rabbit ...
    Tuija Seipell
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö
    Yrittäjyys
    Yrityskulttuuri

    Tuija Seipell

    TV:stä, SLUSHista, TheCoolHunter-blogista ja lukuisista esiintymisistä Suomessakin tunnettu Tuija Seipell on Suomessa syntynyt, mutta Pohjois-Amerikassa yli 40 vuotta asunut ja siellä pääasiassa uransa luonut asiakkaiden asianajajana, tunteiden puolestapuhujana ja luovuuden lähettiläänä. Hän toimi myös The Cool Hunterin päätoimittajana lähes 20 vuotta. Seipell on rento kosmopoliitti, puhuja ja konsultti, joka ei jätä kuulijoitaan kylmäksi. Hän konsultoi ...
    Sointu ja Topi Borg
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Oppiminen
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Yrityskulttuuri

    Sointu ja Topi Borg

    Topi ja Sointu Borg tulivat monille tutuiksi Venla-palkitusta Kirjolla-sarjasta, jossa he keskustelivat avoimesti ja syvällisesti aiheista, jotka usein jäävät pinnan alle. Sisarukset rakastavat käydä empaattisia ja rehellisiä keskusteluja, ja nyt he haluavat kutsua muutkin mukaan pohtimaan samoja teemoja. Puheenvuorossaan he pyrkivät laajentamaan yleisön maailmankuvaa ja herättelemään ymmärrystä siitä, mitä monimuotoisuus työelämässä ja yhteiskunnassa oikeastaan tarkoittaa. Miten määrittelemme “normaalin” ...
    Lassi Katajarinne
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Asiakaskokemus
    Hyvinvointi & Terveys
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Oppiminen
    Tiimityö
    Yhteiskunta & Tulevaisuus
    Ympäristö & Vastuullisuus

    Lassi Katajarinne

    Lassi Katajarinne on kokenut matkanjohtaja, valmentaja ja monialayrittäjä, joka inspiroi tiimityön, hyvinvoinnin ja suorituskyvyn teemoilla. Hän toiminut matkanjohtajana laajasti eri puolilla maailmaa ja ollut pitkään kouluttamassa kokeneita matkanjohtajia aiheesta ”Miten toimia ryhmien ja oman tiimin kanssa haastavissa tilanteissa ja -olosuhteissa maailman eri vuoristoissa”. Matkanjärjestäjän tuoteryhmä- ja myyntipäällikkönä hän pääsi myös syventymään kulttuurieroihin ja oppi ymmärtämään ...
    Petteri Taalas
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Ilmastonmuutos
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Talous
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Petteri Taalas

    Petteri Taalas on maailmanlaajuisesti arvostettu asiantuntija ilmastonmuutoksen, katastrofien hallinnan ja ilmatieteen aloilla. Yli kolmen vuosikymmenen uransa aikana hän on toiminut keskeisessä roolissa ilmastotieteen kehityksessä, katastrofien ennaltaehkäisyssä ja kansainvälisessä yhteistyössä. Taalas on suorittanut meteorologian tohtorintutkinnon Helsingin yliopistossa, ja hän on johtanut merkittäviä kansainvälisiä hankkeita muun muassa Ilmatieteen laitoksella ja Maailman ilmatieteen järjestössä (WMO). Hänen johdollaan WMO:ssa ...
    Shawn Huff
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Juontaja & Moderaattori
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Nuoret
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Shawn Huff

    Susijengin kapteenin perintö ja arvojohtajuus Shawn Huff on jättänyt jälkensä suomalaisen koripallon historiaan Susijengin kapteenina ja yhtenä sen tärkeimmistä pelaajista. Hän ei pelkästään edustanut joukkuetta, vaan johdatti sitä omalla esimerkillään ja osoitti, mitä tarkoittaa olla aito johtaja. Hänen panoksensa ulottuu yksilön suoritusten ulkopuolelle, sillä hän on ollut kapteeni, joka osasi rohkaista, inspiroida ja yhdistää joukkueensa ...
    Lenni-Kalle Taipale
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Musiikki
    Tiimityö

    Lenni-Kalle Taipale

    Lenni-Kalle Taipale on tunnettu suomalainen jazzpianisti ja arvostettu muusikko, joka on tehnyt monipuolisen uran niin live-esiintymisissä kuin TV-ohjelmissa. Hän on vuodesta 1995 johtanut nimeään kantavaa jazz-trioa, joka on saavuttanut suurta suosiota Suomessa ja tuonut Lenni-Kallen laajasti yleisön tietoisuuteen. Hänen erityinen taitonsa yhdistää jazzmusiikkia ja eläväistä pianonsoittoa on tehnyt hänestä kysytyn esiintyjän, ja hän toimii muun ...
    Saimi Hoyer
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Spokesperson
    Yrittäjyys

    Saimi Hoyer

    Saimi Hoyer on vangitseva puhuja ja yrittäjä, joka inspiroi yleisöä omakohtaisten tarinoidensa kautta rohkeuteen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Hänen puheensa käsittelevät muutosta, epävarmuuden sietämistä ja uusien alkujen voimaa, tarjoten kuulijoilleen syvällisiä oivalluksia ja motivaatiota. Saimin kyky yhdistää haavoittuvuus ja karisma tekee hänestä erinomaisen valinnan B2B-yritysten tilaisuuksiin, joissa halutaan herättää tunteita ja sytyttää kipinä toimintaan. Omien tarinoidensa ...
    Lotta Hintsa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Nuoret
    Tiimityö
    Yrittäjyys

    Lotta Hintsa

    Lotta Hintsa, ammattimainen vuorikiipeilijä ja kestävyysurheilija, aloitti sponsoroidun kiipeilyn vuonna 2018 ja on sittemmin valloittanut kymmeniä vaativia huippuja mm. Himalajalla, Alpeilla ja Andeilla, kuten Aconcaguan, Kilimanjaron ja Mont Blancin. Lotta on tehnyt nopeusnousut mm. Aconcagualle ja Mont Blancille ja kilpailee tätä nykyä myös vuorijuoksussa. Vaikka hänellä on taustallaan kauppatieteiden opintoja Jyväskylän yliopistossa ja vapaaehtoistyötä Ugandassa, ...
    Eva Wahlström
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kasvu & Kehittäminen
    Nuoret

    Eva Wahlström

    Eva Wahlströmin tarina on uskomaton yhdistelmä vastoinkäymisiä ja onnistumisia, johon kuulija usein pystyy samaistumaan. Hänen puheenvuoronsa ovat inspiroivia kertomuksia siitä, mitä huipulle nouseminen vaatii, ja mitä käy, kun sieltä romahtaa alas. Evan suositut ja inspiroivat puheet keskittyvät muun muassa teemoihin menestys ja epäonnistuminen, itsetuntemus, motivaatio, läsnäolo, elämästä nauttiminen, arvot ja ilo. Hänen tarinansa jää mieleen ...
    Laura Lindsberg
    Puhujat
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Nuoret
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Laura Lindsberg

    Verkostoituminen on yksi tärkeimmistä taidoista tämän päivän työelämässä! Laura Lindsberg on verkostoitumisen asiantuntija, joka keskittyy ihmisten välisen yhteistyön ja yhteyksien merkitykseen sekä niiden vaikutuksiin urakehityksessä ja liiketoiminnan menestyksessä. Verkostot auttavat löytämään suuntaa urapolulla, mutta niillä on valtava merkitys myös arjen hyvinvoinnissa ja työssä jaksamisessa. Verkostojen avulla on mahdollisuus oppia uutta, kasvaa ammatillisesti, inspiroitua työnhaussa sekä ...
    Antti Rantanen
    Puhujat
    Kansainväliset
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Teollinen tekoäly
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Antti Rantanen

    Teollinen tekoäly Antti Rantanen on tunnettu suomalainen tekoälystrategi ja keynote-puhuja, joka auttaa organisaatioita ymmärtämään ja hyödyntämään teollisen tekoälyn mahdollisuuksia globaalilla tasolla. Hän on erikoistunut erityisesti valmistavan teollisuuden tekoälyratkaisuihin ja siihen, miten ne muuttavat toimintamalleja, prosesseja ja liiketoimintaa läpileikkaavasti. Antin puheenvuoroissa tekoälyn monimutkaiset käsitteet muuttuvat käytännönläheisiksi ja helposti ymmärrettäviksi. Hän rakentaa sillan teorian ja käytännön välille, ...
    Pelle Heikkilä
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Nuoret

    Pelle Heikkilä

    Pelle Heikkilä on erittäin kokenut näyttelijä ja esiintyjä, joka on voittanut nuoruusvuosien rankat vastoinkäymiset kehittämällään metodillaan ja onnistunut luomaan merkittävän uran viihdealalla. Itsetutkiskelun ja aktiivisten valintojen kautta Pelle pystyi lopettamaan rikolliskierteensä ja löysi tasapainon elämäänsä ja uuden suunnan. Hänen päättäväisyytensä johti hänet arvostettuun Helsingin Teatterikorkeakouluun, missä hän hioi taitojaan ja loi vankan perustan tulevalle uralleen. ...
    Tiina "Tinu" Räisänen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Strategia
    Talous

    Tiina "Tinu" Räisänen

    Tiina “Tinu” Räisänen on Suomen tunnetuimpia taloushallinnon asiantuntijoita, valmentajia sekä puhujia. Hänen intohimonsa yrittäjyyteen, lukuihin sekä hyvinvointiin auttaa tekijöitä saavuttamaan huippusuorituksia liiketoiminnassa sekä elämässä. Tinun vahva kokemus ja valmentava ote tekee hänestä arvostetun vaikuttajan. Hän inspiroi ihmisiä johtamaan yritysten sekä tekijöiden suorituskykyä entistä kannattavammin, jotta viivan alla olisi ”tilikauden” lopussa haluttu tulos. Tinu puhuu kannattavuuden ...
    Jani Toivola
    Puhujat
    Juontaja
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Jani Toivola

    Jani Toivola on tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja, näyttelijä ja kirjailija. Hän on myös Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja ( 2011-2019). Kansanedustajana ja muissa luottamustoimissaan hän paneutui erityisesti tasa-arvo- ja monimuotoisuuskysymyksiin, sekä koulutuksen ja kulttuurin teemoihin. Hänen merkittävin yksittäinen saavutuksensa kansanedustajana oli tasa-arvoisen avioliittolain läpivienti. 3 kirjaa identiteetistä, vanhemmuudesta ja miehenä olemisesta Jani on julkaissut kolme teosta identiteetistä ...
    Milja Sarkkinen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Milja Sarkkinen

    Keskeneräisyyden rakastaminen on filosofia, jonka avulla monimutkaisissa ja vaikeissa asioissa voi kulkea kohti erinomaisuutta ilman jatkuvaa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. Milja Sarkkinen tietää tämän hyvin, sillä tätä ajattelutapaa hyödyntämällä hän valmensi muodostelmaluistelussa joukkueensa junioreiden maalmanmestariksi kahdesti peräkkäin, vuosina 2020 ja 2022. Milja Sarkkinen valmentaa yrityksiä toimimaan kuten huipputason urheilujoukkueet. Jotta kovassa kilpailussa voi menestyä, on ...
    Martti Vannas
    Puhujat
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio

    Martti Vannas

    Martti Vannas on ainutlaatuinen puhuja, jonka esitykset ovat sävähdyttävä sekoitus huumoria, taikuutta ja tilannekomiikkaa. Vannas ei ole vain kokenut taikuri, vaan myös lääkäri, jolla on yli 30 vuoden kokemus ja yli 3000 esitystä Suomen kansainvälisestä yritysmaailmasta. Hänen kykynsä esiintyä monipuolisesti ja monikielisesti tekevät hänestä erinomaisen valinnan mihin tahansa tilaisuuteen, olipa kyseessä kotimainen tai kansainvälinen yleisö. ...
    Pinja Valkonen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Digitalisaatio & Teknologia
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Luovuus & Innovaatio
    Yhteiskunta & Tulevaisuus

    Pinja Valkonen

    Pinja Valkonen – Tekoälyä taviksille Pinja Valkonen yhdistää syvällisen asiantuntemuksensa tekoälystä, muutosviestinnästä ja julkisen sektorin toiminnasta helpottaakseen kuulijoidensa tekoälytuskaa – kokemusta siitä, että muutos on liian nopea, ilmiö liian laaja ja siitä on vaikea saada kiinni.  Pinja tarjoaa käytännönläheisiä vinkkejä, inhimillistä rohkaisua ja uusia oivalluksia, jotta jokainen meistä tuntisi pysyvänsä tekoälymyllerryksessä mukana. Pinjalla on vankka ...
    Matti Suur-Hamari
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Nuoret
    Tiimityö

    Matti Suur-Hamari

    Matti Suur-Hamari on lumilautailun paralympiavoittaja ja maailmanmestari, maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja sekä X Games -kultamitalisti. Vuonna 2009 Matti joutui moottoripyöräonnettomuuteen, joka johti hänen jalkansa amputaatioon. Siitä alkoi selviytymistarina, joka on vienyt vuosien saatossa paralympialaisten korkeimmalle korokkeelle ja Tanssii tähtien kanssa -parketeille asti. Matti on Suomen paralumilautailun pioneeri, joka raivasi tahdonvoimallaan polun kansainväliseen menestykseen. Hän puhuu unelmien ...
    Mikko Koskinen
    Puhujat
    Digitalisaatio & Teknologia
    Inspiraatio & Motivaatio
    Johtaminen
    Luovuus & Innovaatio
    Oppiminen

    Mikko Koskinen

    Kun puhutaan tekoälystä ja sen soveltamisesta ihmiskunnan suurimpiin haasteisiin, Mikko Koskinen tarjoaa ainutlaatuinen yhdistelmän tekoälyn syvällistä ymmärrystä, yhteiskunnallista näkemystä ja liike-elämän osaamista helposti lähestyttävällä tavalla. Muun muuassa konsulttiyhtiö Reaktorin entisenä tekoälyjohtaja työskennellyt Koskinen on viettänyt vuosia modernin tekoälyn parissa, aina käytännön toteutuksista strategiaan saakka. Nykyään Mikko seuraa tekoälyn esiinmarssia kansainväliseltä aitiopaikalta amerikkalaisen venture studion, Leap ...
    Tia-Maria ”Tinze” Sokka
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kansainvälistyminen
    Kasvu & Kehittäminen
    Luovuus & Innovaatio
    Nuoret
    Oppiminen

    Tia-Maria ”Tinze” Sokka

    Tinze on kansainvälisesti arvostettu twerk-tanssin ammattilainen, kahden tanssikoulun omistaja sekä levyttävä artisti. Tinze on lähes 10 vuoden ajan tehnyt vaikuttavan uran tanssijana ja koreografina ja tuonut twerk-tanssilajia tutuksi Suomen kansalle. Tinzen tunnit ovat ympäri maailmaa loppuunmyytyjä ja hän kiertää jatkuvasti ulkomailla opettamassa eri tapahtumissa. Tanssiuran lisäksi Tinze on uuden ajan vaikuttaja ja supertähti joka rikkoo ...
    Carla Ahonius & Camilla Tuominen
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Myynti & Markkinointi
    Tiimityö
    Yrityskulttuuri

    Carla Ahonius & Camilla Tuominen

    Carla Ahonius ja Camilla Tuominen – Rohkeuden ja menestyksen dynaaminen sisarduo Kuvitelkaa yhdistelmä, joka tarjoaa sekä syvällistä tunneälykkyyden asiantuntemusta että menestyksekkään brändäyksen ja viestinnän salaisuuksia. Carla Ahonius ja Camilla Tuominen ovat juuri tämä voittava pari, tuoden yrityksellenne ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia kahdelta alansa huipulta. Heidän yhteisesityksensä “Pelosta rohkeuteen – uskalla näyttää kuka todella olet” on räätälöity ...
    Sointu Borg
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Juontaja & Moderaattori
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Nuoret

    Sointu Borg

    Haluatko lisätä yrityksesi tilaisuuteen energiaa ja rohkeutta? Sointu Borg on puhuja, joka inspiroi kuulijoita murtamaan rajoja ja löytämään oman sisäisen voimansa. Hänen puheensa käsittelevät muun muassa ahdistusta, onnistumisen pelkoa ja sitä, miten uskaltaa olla erilainen. Sointu Borg on puhuja, yrittäjä, ekonomi sekä media- ja somepersoona. Vuonna 2021 realityformaatti Diili-ohjelman voiton jälkeen, Borg tuli valtakunnallisesti koko ...
    Heini Harve-Rytsälä
    Puhujat
    Hyvinvointi & Terveys
    Inspiraatio & Motivaatio
    Kommunikaatio & Vuorovaikutus
    Tiimityö

    Heini Harve-Rytsälä

    Heini Harve-Rytsälä on koulutukseltaan erikoislääkäri, ensihoitolääketieteen dosentti sekä stressinhallintavalmentaja. Hän työskentelee ensihoitolääkärinä lääkärihelikopterissa ja kohtaa työssään paljon yllättäviä ja ennakoimattomia tilanteita sekä ennen kaikkea henkistä ja fyysistä kuormitusta. Heini on kuitenkin myös tavallinen perheenäiti ruuhkavuosien tuomien haasteiden keskellä. Heini puhuu siitä, miten työ- ja toimintakyvyn sekä ennen kaikkea työn ilon voi säilyttää paineen ja kuormituksen ...
    Ville Pusa
    Puhujat
    Asenne & Muutos
    Elämykset
    Inspiraatio & Motivaatio
    Luovuus & Innovaatio
    Myynti & Markkinointi
    Yrittäjyys

    Ville Pusa

    Ole rohkeasti ja aidosti oma itsesi – Unelmat on tehty saavutettaviksi.  Ville Pusa on muusikko, monipuolinen taiteilija ja vaikuttava puhuja, jonka intohimona on innostaa ja inspiroida sekä valaa kuulijoille uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä. Villen ja Pekan yhteisshow rakentaa siltoja mukaansatempaavan, tunteita herättävän musiikin ja elämänohjeiden sekä bisnesoppien välille. Ville on vaikuttava ja inspiroiva tarinankertoja, ...

Löydä oikea puhuja inspiraatiota ja motivaatiota sytyttävään tapahtumaasi

Inspiraatio sytyttää liekin ja motivaatio pitää sen palamassa. Kun oikeat sanat osuvat oikeaan hetkeen, ne voivat muuttaa ajattelua ja jopa elämän suuntaa.

MySpeakerin puhujat ovat asiantuntijoita sisäisessä motivaatiosta, innostuksen johtamisesta, rohkeuden herättämisestä, muutoksen mahdollistamisesta ja merkityksellisyyden löytämisestä työssä ja elämässä. He herättävät yleisön tunteet ja ajatukset liikkeelle tavalla, joka saa aikaan toimintaa.

Varaa puhuja ja tuo tapahtumaasi energiaa, joka kantaa vielä pitkään lavan jälkeenkin.

MySpeaker – luomme lavalle taikaa kanssasi.

Vaikuttava puheenvuoro syntyy, kun oikea ihminen on oikeassa paikassa. Me autamme sinua löytämään juuri sen puhujan, joka tekee tapahtumastasi unohtumattoman.

Tutustu puhujavalikoimaamme ja löydä täydellinen asiantuntija tapahtumaasi.